Ikäviä asioita kuulee usein selitettävän sillä, että hankaluus tai puute on vain väliaikaista tai tilapäistä. Mikä onkaan väliaikaisuuden tai tilapäisyyden mitta?
Minulle noin 50-vuotiaalle naiselle moni menneisyydessä tapahtunut asia tuntuu jälkikäteen ajateltuna väliaikaiselta. Taaksepäin ajateltuna viiden vuoden ajanjakso tuntuu lyhyeltä – lyhyemmältä kuin eteenpäin katsottuna. Vaikka tässä iässä eteenpäinkään katsottuna viisi vuotta ei enää pitkältä ajalta tunnu. Lapsetkin kasvavat ja aikuistuvat silmissä. Itsestä tuntuu, että hetki sittenhän ne olivat pieniä.
Lapsen ja nuoren ajatuksissa viisi vuotta on pitkä aika, se on puolet peruskouluajasta eskariaika mukaan lukien. Viisi vuotta on enemmän kuin nuoren yläkouluaika kokonaisuudessaan.
Aikuiselle väliaikainen asia voi olla koululaisen näkökulmasta pysyvä. Lasta ja nuorta ei paljoa lohduta kuulla, että viiden vuoden päästä tilanne on paremmin. Viisi vuotta on lapsen mielestä ikuisuus, ja lapsen kehityksen näkökulmastakin se on todella pitkä aika.
Joskus lasten ”väliaikainen” tilanne saattaa kestää ylikin tuon viiden vuoden. Lapset ovat mukautuvia ja oppivat sopeutumaan vähän ankeampiinkin olosuhteisiin. Sekin taito on hyvä oppia, kunhan se ei vaikuta lapsen muuhun kehitykseen. Väliaikaisuudesta tai tilapäisyydestä puhuminen pitäisi lapsiin vaikuttavien asioiden osalta olla tarkasti harkiten käytettävä puhumisen muoto.
Muoti muuttuu ja palaa takaisin vanhaan muutaman vuosikymmenen välein. Nyt on muotia 90-luku. Itse en ole vielä kaivanut vanhaa mustaa vyölaukkua ullakolta, ja pyöräilysortsitkin kulutin rikki tuolloin 90-luvulla.
Vyölaukun tarve ei siis ollutkaan väliaikaista, vaikka moni ehti jo huokaista helpotuksesta käytännöllisen mutta ei niin kauniin näyn hävitessä katukuvasta. Vieläköhän 30 vuoden kuluttua joku kaivaa varastoistaan vuonna 2019 hankkimansa vyölaukun ja ratsastaa sillä muotiaallon harjalla?
Tätä kirjoittaessani mietin, mikä ei olisi väliaikaista. Ensimmäisenä mieleeni tuli ruoka. Kotimainen ruoka on pinnalla, ja sen ekologisuutta ja makua on viime vuosina nostettu pinnalle. Suuri enemmistö on kuitenkin syönyt pääasiassa lähellä tuotettua ja kerättyä ruokaa kautta aikojen: kotimaista viljaa, kalaa, lihaa, metsän antimia ja paljon muuta. Valmistustavat ovat vuosisatojen aikana muuttuneet, mutta ruuan raaka-aineet on aina pääosin saatu läheltä.
Nykyisin suomalaisia raaka-aineita pidetään maailmanluokan aarteina puhtaine mustikoineen ja sienineen. Särjestäkin tehdään gourmet-ruokaa. Toivottavasti puhtaat mustikat ja lähellä tuotettu ruoka säilyvät myös meidän jälkeemme tuleville sukupolville.
Ajasta puhuttaessa kaikki on suhteellista. Se mikä on toiselle väliaikaista, on toiselle pysyvää. Niinkin käy, että pysyväksi luultu asia muuttuu väliaikaiseksi ja väliaikaiseksi luultu asia pysyväksi. Useimmiten emme itse sitä edes huomaa – eikä sillä aina ole edes väliä.
Eija Kariluoma
Kirjoittaja on entinen kunnan ja nykyinen valtion virkanainen
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
