Junamatka oli kuin elämä – Valitsin ”hyväosaisten seuran” mieluummin kuin vähään tyytyvän perheeni

Tanja Salminen.

Matkustin perheen kanssa Helsingistä Toijalaan lähijunalla. Syyslomakauden vuoksi väkeä oli paljon liikkeellä, eikä lähijunasta voi varata istumapaikkoja etukäteen.

Matka Toijalaan kestää lähes kaksi tuntia, ja istumaan ehtiäkseen pitää olla junassa ensimmäisten joukossa. Olimme asemalla onneksi hyvissä ajoin ja matkamme alkoi pehmeillä penkeillä varsin mukavasti.

Juna on mielestäni kuin pieni läpileikkaus yhteiskunnasta. Sanontakin antaa ymmärtää, että meitä on moneen junaan.

Istumapaikoilla edustimme ruuhkaisen lähijunan hyväosaisia. En vain ottanut huomioon sitä, että elämä – ja juna – voi joskus yllättää. Kaikki vaunut eivät nimittäin aina kuljekaan päätepysäkille saakka.

Junan liikkuessa konduktööri tuli tarkistamaan liput ja kertoi, että tämä vaunu jääkin sitten Riihimäelle. Kun Riihimäellä siirryimme uuteen vaunuun, emme enää olleetkaan hyväosaisia.

Matka jatkui täyteen ahdetun junan eteisessä seisten. Olimme pudonneet yhteiskunnan pohjalle. Yritimme tehdä olomme mahdollisimman mukavaksi, mutta kiskojen tärinässä tutisten se ei ollut helppoa.

Reput ja laukut kolhivat muita matkustajia, ja junan eteiseen jätetyn polkupyörän rasvaiset ketjut hieroivat housujen lahkeita. Sisään sulloutui asemilta yhä vain lisää kansalaisia. Teimme tilaa parhaamme mukaan, autoimme lapsiperheitä vaunuineen ja teimme tuttavuutta kohtalotovereiden kanssa.

Vihdoin yhteiskuntarakenne salli meillekin vuoron lepuuttaa jalkoja, joskin vain vaunuosaston portailla istuen. Pohjalla oltiin edelleen, mutta portailta pystyi tarkkailemaan vaunun ryhmädynamiikkaa.

Ikkunapaikka alkoi näyttää korkeimmalta yksilönvapautta edustavalta tasolta, jonka vain harva saavuttaa matkansa aikana. Päätepysäkki tulee monelle ennen ikkunavuoroa. Valoisan näköalapaikan perii tyypillisesti lähimpänä istuvat tai röyhkeä oman edun tavoittelija, joka muiden varpaita talloen raivaa tiensä suoraan huipulle.

Kun juna saapui Hämeenlinnaan, nousin portailta taas antamaan muille tietä ja huomasin tilaisuuteni tulleen! Pohdin seuraavaa siirtoani vain hetken ja huusin lapsille: ”Minä menen nyt istumaan!” Syöksyin vapautuneelle käytäväpaikalle ja huhuilin perhettäni myös etsimään paikkaa vaunun puolelta. He olivat kuitenkin täysin tyytyväisiä elämäänsä portaikossa. Pohdin paluuta heidän seuraansa, mutta pehmeä penkki vei voiton.

Ikkunapaikka jäi minultakin lopulta vain haaveeksi. Käytin koko matkan ”paremman elämän” tavoitteluun, vaikka olisin voinut jatkaa kivaa keskustelua portaikossa. Valitsin ”hyväosaisten seuran” mieluummin kuin vähään tyytyvän perheeni.

Kotiin kävellessä meitä nauratti, vaikka matka oli ollut pitkä ja hikinen. Kokemuksesta löytyi lasten ansiosta viisaus, joka kuuluu näin: Junassa, kuten elämässäkin, on hyvä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta jos ajat vain omaa etuasi, saatat joutua eroon läheisimmistäsi.

Ihan hyviä huomioita yhteiskunnan nuorilta jäseniltä yhden junamatkan perusteella.

 

Tanja Salminen

Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?