Hinkan tasoylikäytävä vaati uhrin tiistain vastaisena yönä. Viialasta kotoisin oleva vuonna 1934 syntynyt mies joutui puoli yhden aikana Tampereen suunnasta tulleen tavarajunan ruhjomaksi.
Yksin liikkunut mies käveli tuolloin toistaiseksi tuntemattomasta syystä junan eteen. Hän sai heti surmansa. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Mitä tehdä? Kirjastosta loppuu tila
– Ensi vuoden jälkeen kirjastoon ei mahdu yhtään uutta kirjaa, ennustaa kirjastonjohtaja Olavi Liukkonen.
Jo nyt kirjasto on ahdas. Hyllyjen välissä mahtuu hädin tuskin kulkemaan, ylimmiltä hyllyitä kirjat ovat vaikeasti saatavilla, musiikkipuoli sijaitsee työntekijöiden työtilassa, istumapaikkoja ei ole tarpeeksi, käsikirjastosta loppuu ilma…
Luetteloa voisi jatkaa pitemmällekin. Viialan kirjastolla on kuitenkin palvelulaitoksena hyvä maine, jonka säilyttämiseksi uudet tilat ovat välttämättömät.
Susi Arajärvellä
Antti Wirman kokeneena erämiehenä hieraisi silmiään perjantaiaamuna kävellessään Arajärven uutta metsäautotietä: vastasataneella lumella oli outoja jälkiä. Tarkemmin tutustuttuaan niihin, päätelmä oli selvä: susi.
– Kahden ulkonevan etummaisen kynnen jättämistä raapaisuista lopullisesti varmistuin, että kyseessä oli susi. Eikä ilmeisesti mikään aivan pieni, sillä jäljen läpimitta oli noin 10 senttiä, kertoo Antti Wirman. Hän vielä kotiin päästyään tarkasti jäljen kuvion kirjasta.
Susi oli jolkotellut noin puolentoista kilometrin verran ja poikennut sitten metsään ns. Vuolisjärven kohdalla. Läheltä Pirttimäen tienristeystä Wirman löysi, jälkiä seurattuaan suden makuupaikan, jossa se yösydämmenä oli levännyt ja vähän myös maata raapinut.
Suden läsnäolon on Arajärven maastossa vaistonnut myös hirvet, niistä ei Wirmanin mukaan juurikaan näiltä seuduilta tapaa. Petoa pelätään. Vaikka asutuksiin ei Pirttimäen-Vuolisjärven tienoilta kovinkaan pitkää matkaa ole, niin mitään havaintoa suden liikkeistä talojen läheisyydessä ei ole tehty.
Viimeisimmät kommentit