Toijalan Pallo -49 päätti kesäkautensa palkintojenjakotilaisuudessa tiistaina 24. lokakuuta. Toijalan monitoimihallilla riitti taas seuraväkeä todella paljon. Yhtenäisyyttä kuvasi, puna-mustat värit sekä iloiset ilmeet.
Seuran puheenjohtaja Juri Virtanen kuvasi lyhyesti mennyttä kesäkautta sivuten myös kevättalvella päättynyttä futsal-kautta. Kesäkauden päättäjäistilaisuus on aina painottunut junioreihin, sillä junioritoiminta on seurassa isossa osassa.
Kuluneella jalkapallokaudella seuran 22:sta joukkueesta 19 oli juniorijoukkueita. Akaan joukkueet pelasivat palloliiton läntisellä alueella. Kesän juniorisarjoissa, joissa pelattiin sarjasijoituksista (12 vuotta ja siitä ylöspäin), kolme ToPan joukkuetta nousi syyskaudeksi sarjaa ylemmäksi: pojat 17, pojat 14 ja pojat 12, valkoinen.
Näistä vanhin ryhmä voitti kevätkaudella oman lohkon kolmosessa nousten kakkoseen. Pojat 14 -joukkue teki kovaa jälkeä keväällä kolmosessa. Lohkovoitto ja kymmenen peliä toivat maalisuhteen 91–3. Rasmus Patrikainen röyhi 35 maalia. Syksy kakkosessa toi kolmossijan kolme pinnaa ykköstä HJS:ää jäljessä.
Pojat 12 nousi kakkossijallaan kolmosesta kakkoseen, jossa sijoitus oli kuudes. Mainittakoon myös pojat 13 -sarja, jonka kolmosessa ToPan Samuli Ilomäki nousi syyskierroksen maalitilaston ykköseksi 18 osumallaan.
ToPan tyttöfutis on saanut huomiota positiivisella ja hyvin yhtenäisellä toiminnallaan. Kaksi joukkuettahan sarjoihin osallistui, T 11 – sekä T 9 -sarjoissa.
Nuorempi ryhmä sinnitteli hyvin pienehköllä joukolla. Vanhempien joukkueella riitti pelaajia hyvin, ja pelit olivat suureksi osaksi voittoisia. Joukkue valittiin Fair Play-joukkueeksi ja sen pelaaja Elli Liukko seuran Fair Play-pelaajaksi.
TP-49 palkitut
Miesten edustusjoukkue. Vuoden pelaaja: Vihtori Sormunen. Etusivun pelaaja: Kim Lingman. Taistelija: Akseli Sormunen. Harjoittelija: Eeli Jokinen. Tulokas: Eero Laakso. Herrasmiespelaaja: Jukka-Pekka Jyrämö. Vuoden Futsal-pelaaja: Kim Lingman.
Tytöt 11 Minea Kaukojärvi, Sini Kirkkomäki, Petra Saarinen.
Pojat 17 Lauri Aalto, Nooa Aaltonen, Vinski Välimäki.
P 15 Santeri Erkkilä, Niilo Seppänen, Jussi Virtanen.
P 14 Miika Räsänen, Roope Salo, Veeti Vallo.
P 13 Jere Jokinen, Juho Rautiainen, Elli Säily.
P 12 Sofia Hakonen, Joona Laitila, Leevi Viherä.
P 11 Pekka Kuoppa, Joel Manderbacka, Oliver Näreikkö.
P 10 Eemeli Erkkilä, Pete Heikkinen, Unto Koivula.
P 9 Mikael Erkkilä, Juuso Puha, Anni Tapojärvi.
P 8 Joona Haapakoski, Artturi Kasurinen, Joni Tiura.
P 7 Matias Kallioinen, Martti Kekola, Samuel Keskinen.
Nappulafutis, mitalit kaikille 42 kpl.
Fair Play-pelaaja: Elli Liukko. Fair Play-joukkue: T 11 2011–13.
Vuoden tyttöpelaaja: Saara Bandara.
Vuoden poikapelaaja: Paulus Torkkola.
Juniorityön palkinto: Janne Hevonoja.