180 000 euron Lounaspirtti-kauppa palautettiin valmisteluun – Kela omistaa vielä suuremman osan purkua odottavasta kaupungintalosta

Entiset valtion virastotalot Toijalan keskustasta purettiin viime talvena. Myös pystyyn jäänyt ja tyhjillään oleva kaupungintalo aiotaan purkaa, mutta kaupunki ei ole kiinteistöyhtiön ainoa omistaja. Kuva: Mikko Peltoniemi

Entisellä Akaan kaupungintalolla ravintolaa ja pitopalvelua pyörittävä Lounaspirtti Ay omistaa osan Kiinteistö oy Toijalan Virastokeskuksen osakkeista ja samalla rakennuksesta. Päästäkseen purkamaan sisäilmaongelmien takia käytöstä poistetun kaupungintalon Akaa on neuvotellut Lounaspirtin omistajien kanssa heidän osakkeidensa ostosta.

Neuvotteluissa on sovittu, että Lounaspirtti voi jatkaa toimintaansa tiloissa, kunnes rakennus puretaan. Lounaspirtti maksaa tältä ajalta kaupungille kuukausittain tilan vastiketta vastaavan summan.

Elinvoimalautakunta päätti kesäkuussa hyväksyä 180 000 euron kauppakirjan Lounaspirtin noin 270 neliön tiloista ja lähettää asian kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Päätös syntyi äänin 5–2. Vähemmistöön jääneet Tapio Kivistö (ps) ja Matti Hyrkäs (kesk) olivat sitä mieltä, että kauppakirjaa ei pidä hyväksyä, koska kaupungintalon purkukustannukset ja osakkeiden esitetty kauppahinta yhdistettynä muodostavat kohtuuttoman kustannuksen veronmaksajille.

Kokouksen pöytäkirjan mukaan Harri Rantala (sd), Jussi Halme (ps), Heli Inkinen (sd), Jouni Parikka (kok) ja Sari Savikko (sd) olivat kauppojen kannalla, ja Anni Määttä (kok) ei osallistunut esteellisenä asian käsittelyyn. Saman pöytäkirjan mukaan Jussi Halme oli kuitenkin poissa kokouksesta.

Kelan rooli nousi esiin kokouksessa

Muotovirheen vuoksi asia käsiteltiin uudelleen elinvoimalautakunnan seuraavassa kokouksessa 30. elokuuta. Kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván esitti jälleen kauppakirjan hyväksymistä ja asian lähettämistä hallitukseen. Tapio Kivistö esitti nyt, että lautakunta hylkää 180 000 euron kauppakirjan ja velvoittaa aloittamaan uudet neuvottelut Lounaspirtti Ay:n omistajien kanssa realistisella tasolla.

– Neuvotteluiden tuloksena on päädytty kauppasummaan, joka on aivan liian korkea. Tämän lisäksi ostajan, Akaan kaupungin, vastattavaksi tulisi osakkeisiin kohdistuva velkaosuus noin 11 tuhatta euroa sekä purkukustannukset kyseessä olevan tilan osalta, Kivistö perusteli.

Kokoomuksen Jouni Parikka ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun odottamaan Kelan ratkaisua heidän osakkeidensa osalta. Ehdotus voitti äänin 7–1 Anni Määtän jäävätessä jälleen itsensä. Tapio Kivistö jätti asiasta kirjallisen eriävän mielipiteen.

Perussuomalaisten Tapio Kivistö vastustaa Lounaspirtin osakkeiden ostamista ja niihin liittyvän velan siirtämistä Akaan kaupungille. Kuva: Tarja Antola

Kela on toiseksi suurin omistaja

Jouni Parikan esiin nostama Kelan ratkaisu viittaa Kelan omistamiin osakkeisiin samaisessa kaupungintalon kiinteistöyhtiössä. Lasse Silván kertoi Akaan Seudulle kokouksen jälkeen, että Kelan kanssa on käyty keskustelua heidän osakkeidensa ostosta, mutta kaupungilla ei ollut virallista kantaa tiedossa.

– Kela on kaupungin jälkeen toiseksi suurin omistaja, ja hallintojohtaja Katariina Koivisto on keskustellut Kelan kanssa yhtiökokousedustajana. Meidän täytyy tehdä Kelalle virallinen pyyntö, että he käsittelevät sen omissa elimissään ja katsovat, mikä arvoisiksi he katsovat osakkeet, Silvan kertoi.

On mahdollista, että kaupungin täytyy ostaa myös Kelan osakkeet.

– Riippuu siitä, katsooko Kela, että ne ovat jo arvottomia. Sitten se olisi luovutus tai niillä olisi joku jäännösarvo. Kelalla he tietävät, että talo on lähdössä purkuun ja he ovat jo tiloista lähteneet. Mutta mitä se tarkoittaa kirjanpidollisesti, sitä emme tiedä.

Hallintojohtaja Koivisto kertoi Akaan Seudulle tänään, että Kelassa halutaan neuvotella asiasta ja kaupunki odottelee tietoa neuvottelukumppaneista.

Näistä ovista kuljettiin ennen Kelan tiloihin. Useita Akaan kaupungintalon alimman kerroksen ikkunoita on levytetty umpeen sen jälkeen kun ikkunat on rikottu. Kuva: Jarno Keskinen.