Me kaikki tiedämme tämän ihmistyypin: koulussa kokeista pelkkiä kymppejä, harrastaa ties ja mitä ja on tietysti hyvä niissä kaikissa, käynyt töissä opiskelun ohessa ja huolehtii matkalle lähtiessä muidenkin passit mukaan. Usein he vielä huolehtivat ulkonäöstään ja ovat hyvin herttaisia.
Heidän koiransa ovat tottelevaisia ja lapset hyväkäytöksisiä. Ympäristössään he saattavat aiheuttaa lievää kateutta, jopa ärsytystä. Tarviiko sitä nyt olla kaikessa niin hitokseen täydellinen.
Mutta asialla on sitten se kokonaan toinen puoli. Kympin tytöt ovat omien yli-inhimillisten ominaisuuksiensa vankeja. Epäonnistuminen historian kokeessa saattaa aiheuttaa henkisen romahtamisen, asunnon sisustus ja siistinä pito saattaa tapahtua yöunien kustannuksella, ulkonäön vaaliminen saattaa taasen viedä syömishäiriön partaalle, ja ihmissuhteet usein kärsivät vaatimustason mahdottomuuden takia.
Omalla alallani olen nähnyt useita kympin tyttöjä. Suurin osa heistä on hiljaisia puurtajia, eivät tee itsestään numeroa, saivat opiskellessa tenteistä huippuarvosanat ja olivat hyvin harvakseltaan mukana riennoissa. He olivat käveleviä tietopankkeja, joilta muut tarkistivat faktat. Valmistuttuaan useat heistä ovat pärjänneet hyvin.
Mutta sitten on se toinen osa, joka ei pärjännytkään työelämässä enää samaan malliin kuin opiskellessa. Kun teoriasta piti siirtyä käytäntöön, ottaa vastuu omista teoista, oli tilanteita, joissa joutui tekemään nopeita ratkaisuja ja soveltamaan tietoa, joskus jopa taivuttamaan sääntöjä ja kehittämään uusia innovaatioita kesken toimenpiteen, kun suunnitelmat A, B ja C eivät toimineet.
Olen nähnyt, kuinka nämä ihmiset eivät kestä elämän kaoottisuutta, sitä, että vaikka teet kaiken oikein, voi asiat mennä pieleen. Epäonnistumisen pelko on jopa ajanut näitä lahjakkaita ihmisiä pois alalta, hakeutumaan töihin, joissa vastuu on pienempi tai sen kantaa joku muu.
Kuinka sitten tukea kympin tyttöä jaksamaan työelämässä? Siihen etsin edelleen ratkaisua. Vaikka kuinka yrität selittää, että kaikkea vaan ei voi kontrolloida ja että elämä on sellaista, ainakaan minun keittiöpsykologin taitoni eivät riitä siihen. Kevennetty työ ja valikoidut tapaukset, joissa minkään ei pitäisi voida mennä pieleen, eivät mielestäni ole ratkaisu. Jokin muu keino täytyy olla olemassa, että kympin tyttö uskaltaa elää ja tehdä töitä ilman että valvoo seuraavat yöt tuskissaan pohtien mahdollista pientä virhettään.
Omalla kohdallani aika ja riittävä määrä epäonnistumisia tuntuvat auttaneen, mutta ehkä sekään ei ole paras tie. Jälkikäteen ärsyttää ne sadat huonosti nukutut yöt ja itsensä ruoskimiset. Olisi sen ajan voinut käyttää paremminkin.
Kaikille meille kympin tytöille: uskotaan siihen, että elämä kantaa ja asioita vaan tapahtuu ilman että meidän tekemisillämme on niihin osaa tai arpaa!
Hanna-Leena Terhonen
Kirjoittaja on yli 45-vuotias työorientoitunut nainen, joka kirjoitti lukiosta laudaturin paperit ja on oppinut vihdoin nauttimaan elämästä.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
