Vanha, opettavainen tarina kertoo pojasta, joka joutui joka päivä hankaluuksiin huonon käytöksensä ja tempaustensa vuoksi. Pojan isä antoi hänelle nauloja ja vasaran. Isä käski poikaa lyömään naulan oveen aina, kun hän oli kiusannut, haukkunut, riidellyt tai tehnyt jotakin muuta pahaa.
Nauloja alkoi ilmestyä oveen useita päivässä. Lopulta poika kuitenkin oppi hillitsemään itseään ja käyttäytymään ainakin vähän paremmin. Uusia nauloja ilmestyi oveen yhä harvemmin.
Eräänä päivänä poika pääsi kertomaan isälle, että oveen ei ollut tarvinnut lyödä yhtään uutta naulaa, poika ei siis ollut tehnyt koko päivänä kenellekään mitään pahaa. Isä neuvoi poikaa tällaisina päivinä vetämään ovesta yhden aiemmin lyömistään nauloista. Tätä tulisi jatkaa, kunnes ovessa ei enää olisi yhtään naulaa. Poika veti ensimmäisen naulan ja huomasi, että oveen jäi kuitenkin naulan jälki. Ovi ei ollut enää entisensä. Tehdyistä teoista oli jäänyt jäljet.
Voisivatko vaaleihin valmistautuvat puolueet oppia tarinasta jotakin? Viime viikkoina olemme saaneet lukea muun muassa, miten yhden puolueen edustaja on joskus kirjoittanut taululle jotakin typerää, yhden puolueen edustaja on lähettänyt sopimattoman viestin, yhden puolueen edustaja on vienyt yöksi kotiin jonkun muun kuin oman puolisonsa, yhden puolueen edustaja on tehnyt lupauksen, josta ei ole etukäteen keskusteltu yhtään kenenkään kanssa. Ja kun vauhtiin on päästy, on yhdessä lentokoneessa joskus saatettu juoda tölkillinen lonkeroa ja niin edelleen ja niin edelleen. Jos ja kun muut puolueet ottavat toisten puolueiden edustajien tekemiset lyömäaseeksi, syntyy oveen aina uusi lovi.
Vaalien alla se ei ehkä haittaa, mutta kannattanee muistaa, että sitä samaa ovea joutuu katselemaan myös vaalien jälkeen. Sitten, kun neuvotellaan tulevan hallituksen muodostamisesta. Sitten, kun pitäisi tehdä yhteistyötä niiden samojen ihmisten kanssa, joiden ajattelemattomia tekoja hetki aiemmin kaiveltiin ja paiskottiin keskusteluun, puolin ja toisin. Tätä olisi syytä pohtia varsinkin nyt, kun arvosteltavaa on lyhyen ajan sisällä löytynyt useiden puolueiden edustajien tekemisistä.
Luonnollisesti on naivia toivoa, että poliittisen vastustajan kompurointeja ei otettaisi vaalien alla aseeksi. Mutta löytyykö hetken kuluttua neuvottelupöytiin istuvilta poliitikoilta sitten kykyä nousta vaalitaistelussa annettujen ja kuultujen viiltävien lausuntojen yläpuolelle, unohtaa ne ja jatkaa eteenpäin? Sellaisia suurempia ihmisiä tarvitaan sitten, kun on taas aika katsoa eteenpäin eikä taaksepäin kuten vaalien alla. Sitten, kun on aika tehdä yhteistyötä. Ei repiä vaan rakentaa, kuten Toijalan Työväenyhdistyksen historiikissa vuodelta 2009 todetaan. Ehkä olisi helpompi keskittyä kohta rakentamaan, jos ei nyt revittäisi.
Edessä ovat eduskuntavaalit. Niissä pyritään kansanedustajiksi. Termikin kertoo, että tarkoitus on edustaa kansaa, siis pyrkiä kansan parhaaseen. Onko se mahdollista, jos liikkeelle lähdetään kyräillen? Eikö vaalien alla tehtävä repiminen jätä tuleviin yhteistyökumppaneihin myös aina pelon siitä, mitä seuraavaksi on luvassa?
