Markus Mantere.
Viikonlopulle ja edeltävälle viikolle osui kaikenlaista ohjelmaa ja sattumusta. Tennismiehenä tietysti viikonlopun Davis Cup Suomen historiallisine voittoineen tenniksen jättiläisestä Argentiinasta oli huikea kokemus, joka antoi energiaa koko alkavaan viikkoon. Ei tällaisia saavutuksia pienen maan urheilumaailmassa usein tule vastaan, ja upeaa oli olla asian äärellä Espoossa.
Aiemmin viikolla mielessäni pyöri intensiivisesti aivan toisenlainen asia, johon varmaankin harva kiinnitti huomiota. Itsekään en asiaan olisi varmaankaan keskittynyt, jos keskipisteessä ei olisi ollut eräs pitkäaikainen tuttavani ja kollegani.
En lähde tässä yksityiskohtiin, mutta asian ydin oli siinä, että ystäväni oli eräässä sanomalehtikirjoituksessaan kirjoittanut kohteestaan kriittisesti, mielestäni tyystin asiallisesti ja faktojen puolesta oikein, mutta kuitenkin niin, että eräs aiheeseen liittyvä julkisuuden henkilö onnistui asiasta närkästymään ja päätyi retostelemaan tässä vaiheessa jo virinneessä verkkokeskustelussa pahimmaksi konsensuksen viholliseksi leimattua kollegaani raskaalla kädellä.
Pieni, mutta varsin artikulaatiokykyinen somekupla räjähti asian ympärille, ja julkisen sanan käyttäjästä tuli hetkessä kaikille vapaata riistaa. Keskustelu tempautui hetkessä epäilyihin kollegani ammattitaidosta, motiiveista, ideologiasta ja kaikinpuolisesta valistuneisuudesta. Kaikki tuntui yht’äkkiä olevan sallittua kommentointia, olihan hän pannut koko hullunmyllyn käyntiin omalla kirjoituksellaan.
Jälkimmäinen asia palasi mieleeni tenniskatsomossa siitä syystä, että yllättäen huomasin näissä ympäristöissä olevan kyse hieman samasta ilmiöstä. Jaamme mielellään maailmamme ”meihin” ja ”muihin” aina sopivan tilanteen tullen, ja se ei aina näytä meistä parhaimpia puoliamme esiin. Haluamme ”kuulua” ja todistaa omasta tietämyksestämme, ymmärryksestämme ja erinomaisuudestamme, ja mikä olisi tämän kannalta helpompaa kuin jo valmiiksi yli äyräiden läikkyneeseen some-ryöpytykseen osallistuminen.
Itsepähän aloitti, täytyy kestää ja kouliutua, vastata sanoistaan – näinhän sen ajatellaan menevän. Urheilukatsomo puolestaan on joskus toksisen nationalismin paikka, jossa vastustajan virheille ja epäonnelle suosion osoittaminen on hyväksyttyä ja korrektia, vaikka juhlapuheissa ”urheiluhengestä” ja vastustajan kunnioituksesta aina puhutaankin. Urheilussa ”me” ja ”muut” on ehkä paljaimmin esillä, ja katsojina teemme kaiken voitavamme ”meidän” eteemme. Minä ja muut.
Aika ajoin näitä ”meidän” ja ”muiden” välisiä rajoja ja ”kuulumisen” motiiveja on hyvä miettiä. Sivumennen sanoen luulen, että sosiaalinen media on pitkässä juoksussa yksi suurimmista katastrofeista, minkä olemme itsellemme rakentaneet, mutta siinäkin tapauksessa, että olen väärässä – toivottavasti olen – koitetaan silti välttää vähättelyä, mustamaalaamista ja loukkaamista niin somessa, urheilussa kuin kunnallispolitiikassakin. Muitakin tapoja etsiä yhteyttä ”meihin” löytyy.
Markus Mantere
Kirjoittaja on yliopistomies ja muusikko.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat
tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
Viimeisimmät kommentit