Älä ole kuin Jussi – Kun sähkölasku kuusinkertaistuu, tulevat polttopuut useiden suomalaisten elämään täysin uutena elementtinä

Olli Ristimäki.

Maatalon isäntä oli lauantain aamupäivänä traktoria huoltamassa, kun kännykkä soi. Soittaja oli kaupungissa asuva serkku Jussi, josta ei vaimennetun Facebook-kaveruuden lisäksi ollut mitään havaintoa liki 20 vuoteen. Nyt serkku olisi tulossa kahville, kun ”kulmilla oli käymässä”.

Pian pihaan kurvasikin citymaasturi, peräkärry perässä. Pihamaalla kehuttiin talo, tilukset ja traktorit, pirtissä huomioitiin hyväksyvästi uudet ikkunat ja perintöpiirongit.

Kahvipöydässä keskustelu siirtyi nopeasti energiakriisiin, ja sitten tuli kysymys: ”Olisiko sulla yhtään polttopuuta jouten?”

Olihan sitä suulissa.

Pulla jäi lautaselle, kun Jussille tuli kiire pihalle. Kaupunkilaisserkun silmät säteilivät, kun reilun kuution valmis säkki kuivaa koivua nostettiin traktorilla hallista kärryyn. Kiireesti näön vuoksi liina yli ja sitten jo tekemään lähtöä.

”Satakakskymppiä se tekis”, virkkoi isäntä. Väri vaihtui vieraan naamalla ja kun sai suunsa auki, kehut vaihtuivat vuolaaseen kiroiluun sekä haukkuihin ahneudesta ja törkeästä rahastamisesta. Kun ei sukulaista auta, vaikka EU-tuilla herroiksi elelee. Osansa saivat myös keskustan hallituspolitiikka ja MTK.

Isäntä aikansa kuunteli, ja napsautti sitten mitään sanomatta liinalukon auki. Vieraan estelyt olivat turhia kun klapisäkki tarttui uudelleen traktorin etukuormaajaan ja siirtyi takaisin suuliin. Kun isäntä pääsi alas traktorista, oli serkku autoineen jo kadonnut.

Tämä ei ole ainoastaan tarina yhden ihmisen röyhkeydestä ja ajattelemattomuudesta vaan myös häivähdys ajan kuvasta. Kun sähkölasku hetkessä kuusinkertaistuu, tulee niinkin perinteinen asia kuin polttopuut useiden suomalaisten elämään täysin uutena elementtinä. Mistä, miten ja mihin hintaan niitä sitten hankitaan?

Ruuan hinta on noussut kymmeniä prosentteja, eikä parempaa ole näköpiirissä. Milloin ruoka maksaa niin paljon, että aletaan miettiä vaihtoehtoja marketista ostamiselle? Tuleeko silloinkin mieleen maalaisserkun perunamaa ja peuranpaistit pakkasessa?

Maaseudullakaan ei enää eletä omavaraistaloudessa, mutta on kaupunkiasumusta todennäköisempää, että on klapeja liiterissä, perunoita kellarissa ja metsästettyä lihaa sekä itse poimittua marjaa pakastimessa. Ne eivät edusta maailmanlopun pelkoa vaan vielä jäljellä olevaa elämäntapaa, jossa elämisen edellytyksiä turvataan osin omalla työllä ostamisen sijaan.

Tätä perinnettä ylläpitää myös se yksinkertainen fakta, että alkutuotannon ammattilaiset huolehtivat koko kansakunnan huoltovarmuudesta, saaden siitä koko ajan huonomman korvauksen. Miksi he itse ostaisivat yhtään pakollista enempää takaisin heiltä riistettyä tuotantoa?

Elämme ykskaks aikaa, jossa mikään ei ole varmaa eikä ennustettavaa. Maatalon kasvattina olen koko ikäni hellinyt ajatusta, että vielä tulee sekin päivä, kun maalaisserkku on arvossaan. Että se, jolla on maata ja taito sitä viljellä, määrää, mitä ruoka maksaa ja kuka sitä saa.

Tämä tuomiopäivän ennuste tuntuu nyt todemmalta kuin koskaan, ja silloin jonon hännille jäävät jussit.

 

Olli Ristimäki

Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen ja perheenisä.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?