Akaassa juhlitaan Maailman mielenterveyspäivää 15. lokakuuta – Pitkittyvä poikkeusaika on koetellut kansalaisten jaksamista

10. lokakuuta vietettävän Maailman mielenterveyspäivän tavoite on nostaa kaikkien ihmisten mielenterveys ja hyvinvointi ykkösasiaksi. Akaassa päivää juhlitaan perjantaina 15.10. tuomalla Huolituoli Majakkaan, Meijerintielle kello 10–14.

Huolituoli on rauhallinen ja luottamuksellinen paikka keskustelulle Mieli ry:n kriisityöntekijöiden ja koulutettujen vapaaehtoisten kanssa.

Lisäksi lokakuun ajan Kylmäkosken kuntoradalla, Toijalassa Majakan pihassa ja Viialassa Haihunkoskella on Hyvän Mielen Voimavarapolku. Myös 10.10. voi silmät tarkkoina kulkiessaan löytää mielen yllätyspaketin.

– Suomessa pitkittyvä poikkeusaika on koetellut kansalaisten jaksamista. Maailmantilanteen ja tulevaisuuden epävarmuus ovat lisänneet etenkin nuorten ja nuorten aikuisten kuormitusta. Yhä useammalla on huoli myös toimeentulosta, vapaaehtoistyön koordinaattori Jaana Hellevaara Mieli Akaan Mielenterveys ry:stä kertoo.

Hänen mukaansa kriisit ovat nostaneet esiin mielenterveyden vahvistamisen ja oikea-aikaisen tuen merkityksen. Omia ja läheisten mielenterveystaitoja voi ja kannattaa vahvistaa. On hyödyllistä esimerkiksi tunnistaa, mitkä asiat kuormittavat, mitkä auttavat palautumaan, mikä tuottaa iloa ja luo uskoa tulevaisuuteen. Järjestöissä tehdään paljon matalan kynnyksen työtä, joka auttaa selviytymään vaikeissa tilanteissa.

Keväällä Akaan Mieli ry:n tuella vahvistettiin lasten mielenterveystaitoja

– Vierailimme Petteri Hakasen (Taika-Petteri ja Jakke Jääkarhu) kanssa alakouluilla. Yhdistyksessämme toimii kaksi keskustelukerhoa, joiden toiminnalla on pystytty vähentämään yksinäisyyttä, Jaana Hellevaara.

Mielenterveyden ongelmiin vastaaminen on haaste koko yhteiskunnalle. Siksi ongelmia ehkäisevä työ ja varhainen, matalan kynnyksen tuki on Hellevaaran mukaan nostettava politiikan ja sote-palvelujen kehittämisen keskiöön.

– Samalla on huolehdittava, että kaikilla hyvinvointialueilla mielenterveyden ongelmiin saa tarvitessaan nopeasti tukea.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?