”Henkinen kärsimys lapselle ja eläimille tai harrastustoiminnan vaikeutuminen eivät ole sellaisia konkreettisia taloudellisia menetyksiä, joista tulisi määrätä korvausta” – Valtaosa puuterminaalihankkeesta kärsineistä yksityisistä maanomistajista joutui tyytymään haitan- ja vahingonkorvauksissaan vaadittua vähäisempään

Kesäkuussa valtio lunasti Hirsikankaan liepeillä sijaitsevalle Akaa Pointin yritysalueelle rakennetun raakapuuterminaalin alueen Akaan kaupungilta omistusoikeudella noin puolella miljoonalla eurolla. Terminaali oli valtion Väyläviraston hanke ja kustansi noin 10 miljoonaa euroa. Kaupungin saamista omistusoikeuskorvauksista päätettiin Maanmittauslaitoksen Viialan Sampolassa pitämässä ratatoimituksen loppukokouksessa 9. kesäkuuta. Samassa kokouksessa annettiin päätökset terminaalialueen lähistöllä asuville ja sieltä maata omistaville yksityishenkilöille myönnettävistä korvauksista koskien terminaalin rakentamisesta aiheutuneita haittoja. Ratatoimituksen korvausselitelmästä on laskettavissa, että yksityisille maanomistajille myönnettyjen korvausten..
TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
AS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.