Neljännet koronarokotukset laajenevat Akaassa portaittain tiettyihin väestöryhmiin – Rokotukseen voivat hakeutua kaikki yli 70-vuotiaat

THL:n antaman suosituksen mukaisesti neljänsiä koronarokoteannoksia annetaan portaittain alkaen henkilöistä, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle koronataudille. Näitä henkilöitä ovat kaikki 70 vuotta täyttäneet, 18–69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat ja kaikki 60–69-vuotiaat.

Akaassa ja Urjalassa neljänsille koronarokotuksille voivat hakeutua kaikki 70 vuotta täyttäneet 27. heinäkuuta alkaen. Rokotuksia annetaan pääasiassa ilman ajanvarausta erikseen ilmoitettuina koronarokotuspäivinä.

Akaan neuvolapalvelut tiedottaa 18–69-vuotiaiden lääketieteelliseen riskiryhmiin kuuluvien rokotusten käynnistymisestä elokuun ensimmäisellä viikolla. Kaikkien 60–69-vuotiaiden rokotusten käynnistymisestä ilmoitetaan myöhemmin elokuun aikana.

Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta.

Ajanvarauksettomat koronarokotuspäivät:

pe 29.7. klo 8.30-15.30 Urjalan neuvola (os. Sairaalantie 9)

ke 3.8. klo 8.30-15.30 Akaan hyvinvointikeskus (os. Torkontie 2)

to 4.8. klo 8.30-15.30 Urjalan neuvola (os. Sairaalantie 9)

pe 5.8. klo 8.30-15.30 Akaan hyvinvointikeskus (os. Torkontie 2)

ke 10.8. klo 8.30-15.30 Akaan hyvinvointikeskus (os. Torkontie 2)

to 11.8. klo 8.30-15.30 Urjalan neuvola (os. Sairaalantie 9)

pe 12.8. klo 8.30-15.30 Akaan hyvinvointikeskus (os. Torkontie 2)

Koronarokotusajan voi myös varata sähköisesti eTerveydestä, jättämällä ajanvarauspyynnön Klinik 24h-asioinnin kautta tai puhelimitse keskiviikkoisin klo 12-13 numerosta 040 335 3071. Puhelinajanvarausta suositellaan vain heille, jotka eivät pysty käyttämään sähköisiä palveluita.

Valitettavasti Klinik24h–palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut. Neuvolapalvelut pyrkii vastaamaan kaikkiin lähetettyihin viesteihin mahdollisimman pian.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?