Akaassa oli tänään tiistaina häiriötä kaapeli-tv:ssä

Tietoliikenneyhtiö Lounea tiedotti tänään tiistaina 26. heinäkuuta kaapeli-tv:n häiriötilanteesta Toijalassa. Häiriön vuoksi yhtiön kaapeli-tv:n palvelut eivät toimineet.

Häiriötilanteen laajuutta Lounea ei tiedotteessaan eritellyt, mutta Facebookin Akaalaiset-ryhmässä tuoreeltaan tilanteesta käydyn keskustelun perusteella häiriöitä havaittiin Toijalan alueella esimerkiksi Nahkialassa, Lentilässä, Rautalassa ja Nahkialanjärven lähettyvillä. Keskustelussa viasta raportoitiin myös Sontulasta.

Lisäksi Facebookin Viialalaiset-ryhmän keskustelusta kävi ilmi, että samanlainen vika ulottui myös Viialaan.

Lounea kertoi verkkosivuillaan saaneensa häiriön korjatuksi kello 18.15. Lounean mukaan häiriötilanne alkoi kello 15.55, ja aikaisemmin päivällä yhtiö arvioi sen kestävän mahdollisesti jopa kello 22.00 asti.

Juttua päivitetty 26.7.2022 kello 19.05 tiedolla siitä, että häiriö on saatu korjattua ja kello 22.15 tiedolla siitä, että häiriötilanne ulottui Viialaankin.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?