Viialaan kaavaillaan 9-kerroksista asuintaloa ja uutta K-Markettia – Toijalaan tarkoitus rakentaa 16 asunnon rivitaloalue

Toijalaan kaksi tornitaloa pystyttäneen Mika Piittisjärven kerrostalosuunnitelmat Viialan osalta ovat jalostuneet yhden kerrostalon ja yhden liiketilan suunnitelmaksi. Arkistokuva Jarno Keskinen.

Toijalan keskustaan kaksi 9-kerroksista kerrostaloa rakentanut Mika Piittisjärvi on päivittänyt Viialan keskustan rakennushankettaan koskevia suunnitelmia. Akaan Seutu uutisoi helmikuussa 2022, että Piittisjärvi suunnittelee rakentavansa entisen Siwan ja sen viereisen, rakentamattoman tontin kohdalle kaksi kerrostaloa. Helmikuussa ajatuksissa oli rakentaa ainakin Siwan paikalle suunniteltuun taloon jonkinlaista pientä liiketilaa. Nyt toinen talo on pudonnut suunnitelmasta pois ja toinen kasvanut 9-kerroksiseksi. Toisen talon paikalle kaavaillaan nyt uutta K-Markettia.

– Jos K-Marketin rakentaminen toteutuu, tehdään sen lisäksi vain yksi iso kerrostalo. Marketrakennuksesta neuvottelut Keskon kanssa ovat käynnissä. Tonttien kaavoitus etenee suunnitellussa aikataulussa, Piittisjärvi kuvaa.

Aikaa ennen rakentamisen mahdollista aloittamista kuluu vielä jonkin verran.

Entisen Siwan paikalle tulee paikoitusaluetta ja uusi K-Market alkaisi aika samasta linjasta kuin naapurissa oleva S-market. Arkistokuva.

– Varmaan vuoden päästä ollaan jo paljon viisaampia. Sitten talo menee ennakkomarkkinointiin. Selvitetään, onko ostajapotentiaalia niin että kannattaa talo tehdä, Piittisjärvi suunnitelee.

9-kerroksisesta asuintalosta on tarkoitus tehdä muokattu versio Piittisjärven Toijalaan rakentamista taloista.

– Kuunnellaan, mitä asiakkaat haluaa. Uskon heidän tykästyneen Toijalan taloissa toteutettuihin pohjaratkaisuihin.

Asuintalon on tarkoitus rakentua aivan kiinni Tuliketuntiehen eli niin lähelle Viialan seisakkeen parkkipaikkaa kuin mahdollista.

– Suoraan parkkipaikan laitaan kiinni. Entisen Siwan paikalle tulee paikoitusaluetta ja uusi K-Market alkaisi aika samasta linjasta kuin naapurissa oleva S-market, Piittisjärvi asemoi.

Lue myös: Kerrostalorakentaminen halutaan käyntiin Viialan aseman lähellä – Kaupunki tekee lisää parkkipaikkoja radan molemmille puolille

K-Market ja asuintalo eivät olisi samaa rakennusmassaa, vaan niiden välissä olisi paikoitusväli.

– Jos Viialaan jotain kehitystä halutaan, tarvitaan myös nykyaikaista liikekiinteistöä. Liikenneympyrän seutu jäisi torsoksi, jos siihen rakentuisi vain asuintaloja. Nämä ovat visioita vielä, Piittisjärvi korostaa.

Rivitaloihin perheasuntoja

Toijalan päässä Piittisjärven suunnitelmat ovat jo pidemmällä. Tekstiilipalvelun lähettyville Hietastentien ja Ajulantien risteykseen on suunniteltu rivitalo, jonka markkinointi on kohta alkamassa.

– Kuvat on suunniteltu, siihen pitäisi tulla 16 asunnon rivitaloalue. Asuntojen koot ovat 80–110 neliötä, Piittisjärvi paljastaa.

Ajulantien rivitaloalueen havainnekuva. Kuva Toijalan LVI-palvelu.

Rakennuspaikan vierelle on parhaillaan rakentumassa liikennepuisto eikä kouluun ja päiväkotiin ole pitkä matka. Itse samoilla nurkilla suunnitellun rakennuskohteen kanssa asuva rakennuttaja uskoo juuri perheasunnoille olevan tässä kohtaa kaupunkia kysyntää.

– Rakennuslupa on haussa ja jos se irtoaa, rakentaminen alkaa ensi keväänä. Talo valmistuu noin vuodessa, jos vain asunnot menevät kaupaksi.

Sota vaikuttaa tavaran saatavuuteen

Ukrainan sota ei vaikuta Piittisjärven tähänastisiin suunnitelmiin merkittävästi. Rakennustavaran hinta on noussut, mutta hankintoja rivitalokohdetta varten ehdittiin tehdä ennen sodan alkua.

– Tavaranhankinta on haasteellista, sitä on nyt rajoitetusti liikenteessä ja hinnat ovat nousseet. Jos tulevaa ajatellaan, moni suunniteltu rakennushanke varmasti tulee menemään jäihin. Sota voi myös nostaa asuntojen myyntihintoja, Piittisjärvi pohtii.

Lue myös: Mika Piittisjärvi rakensi kaksi kerrostaloa Toijalaan ja tähyää nyt naapuritaajamaan – Talojen paikat selvillä, hanke vielä suunnitteluasteella