Pirkanmaan ELY-keskus suhtautui vakavasti akaalaisnuorten huoleen ja toteuttaa mopoilijoita palvelevan ehdotuksen – 16-vuotias Toivo Rusanen: ”Tämä antoi itsevarmuutta lähteä tekemään uusiakin päätöksiä”

Akaan nuorisovaltuuston jäsenet Otto Ihantola (vas.) ja Toivo Rusanen ovat tyytyväisiä, että aloite mopoystävällisestä kevyen liikenteen väylästä toteutuu. Kuva: Tarja Antola

Akaan nuorisovaltuuston aloite mopoystävällisestä kevyen liikenteen väylästä toteutuu. Nuorisovaltuusto teki alkuvuodesta Pirkanmaan ELY-keskukselle esityksen mopoliikenteen sallimisesta Kylmäkoskella Teollisuustien ja Järviöntien välillä, valtatie 9:n suuntaisesti kulkevalla kevyen liikenteen väylällä. Kyseessä on ELY-keskuksen hallinnoima tie.

Tienpidon asiantuntija Antti Laine Pirkanmaan ELY-keskuksesta kertoo, että nuorisovaltuuston esitys on käsitelty toimenpidealoitepalaverissa, jossa sille näytettiin vihreää valoa.

– Emme näe sille mitään estettä. Sillä jaksolla on kuitenkin jo maatalousajo sallittu, emmekä nähneet mitään syytä, miksi mopolla ajo kiellettäisiin, Antti Laine kertoo.

Laineen mukaan mopolla ajon sallivat liikennemerkit tulevat kevyen liikenteen väylän molempiin päihin kesään mennessä.

– Siellä saa silloin ajaa mopoilla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden seassa. Tällaisia osuuksia meillä on muuallakin, Laine kertoo.

Nuorisovaltuuston mukaan mopoliikenteen salliminen kevyen liikenteen väylällä lisää nuorten koulu- ja harrastusmatkojen turvallisuutta. Etenkin talvisaikaan 9-tien pientareilla ajo on koettu vaaralliseksi ja hankalaksi raskaan liikenteen ja korkeiden ajonopeuksien vuoksi.

– Varsinkin talvisin mopoilijan täytyy ajaa keskemmällä ajoväylää, mikä aiheuttaa vaarallisia tilanteita ja liikenteen tukkeutumista, nuorisovaltuusto totesi esityksessään.

Nuorisovaltuuston mukaan mopoystävällinen kevyen liikenteen väylä on todettu toimivaksi ja turvalliseksi ratkaisuksi esimerkiksi Valkeakoskeen menevällä kevyen liikenteen väylällä.

ELY-keskuksen mukaan mopoilun salliva liikennemerkki on tulossa kevyen liikenteen väylän molempiin päihin kesään mennessä. Kuva: Tarja Antola

Rohkaiseva kokemus

Nuorisovaltuuston jäsenet Toivo Rusanen, 16, ja Otto Ihantola, 16, ovat tyytyväisiä, että ELY-keskus näytti aloitteelle vihreää valoa. Ihantola mopoilee itsekin Viialan ja Kylmäkosken väliä ja on huomannut valtatie 9:n vaarallisuuden. Nuorisovaltuusto tarttui asiaan juuri Ihantolan ehdotuksesta.

– Onhan se tietenkin hienoa, että saa jotain konkreettista aikaan ja näin nopeallakin aikataululla, Ihantola sanoo.

Toivo Rusasen mukaan kokemus oli rohkaiseva.

–  Pakko arvostaa sitä, että tämä saatiin nopeasti läpi ja saadaan aikaiseksi, mitä halutaan. Tämä antoi itsevarmuutta lähteä tekemään uusiakin päätöksiä, Rusanen sanoo.

– Huomaa, että meidät otetaan tosissaan tässä hommassa, Ihantola jatkaa.

Lue myös:

Otto Ihantola huomasi mopolla ajaessaan valtatie 9:n vaarallisuuden Kylmäkoskella – Akaan nuorisovaltuustolla on ELY-keskukselle turvallisuutta parantava ehdotus

 

Maatalousajo on kevyen liikenteen väylällä sallittu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?