Forum Akaa: Ylioppilaskirjoituksia pidetään koko loppuelämää määrittelevänä asiana – Aina on vaihtoehtoja, mutta lukiomaailmassa ei niistä kauheasti huudella

Miisa Korvenaho.

Ylioppilaskirjoitukset alkavat olla kohdallani taputeltu. Rutistus on ollut melkoinen, vallitseva maailmantilanne on tehnyt osansa yhdessä ympärillä vellovan yo-stressin kanssa. Täytyy myöntää, että minua ei koetilanne enää edes jännittänyt. Ehkä sisälläni asuu pieni kapinallinen, joka haluaa vastustaa yo-kirjoitusten painoarvoa ihan vain periaatteesta. Tiettyihin aineisiin kuten matematiikkaan liittyy valtava ulkopuolelta tuleva paine, joka tarttuu itseenkin, kun puhetta ympärillä kuuntelee ja korkeakoulujen arvosanataulukkoja tarpeeksi tuijottelee.

On melkoisen kohtuutonta, että yo-arvosanoille annetaan niin suuri painoarvo nykyään. On toki mahdollista edelleen päästä sisään korkeakouluihin valintakokeen kautta, mutta useimmilla aloilla on suurempi mahdollisuus päästä sisään suoraan yo-todistuksella. Siispä aina koetilanteessa sitä tuijottelee seinään eikä voi olla miettimättä, kuinka monta pistettä kyseisestä aineesta saa pisteytystyökalun mukaan ja mitkä mahdollisuudet itsellä on päästä sisään yhtään mihinkään.

Totuus kuitenkin on, että aina on vaihtoehtoja. Tuntuu, että lukiomaailmassa niitä ei vaan kauheasti huudella. Sitäkin enemmän keskitytään yo-kirjoituksiin suurin piirtein koko loppuelämää määrittelevänä asiana. Onhan ne ihan tärkeät, mutta en ole ikinä suostunut ajattelemaan, että ne määrittelisivät, mitä osaan ja millainen olen.

Moni lukiolaisen vanhempi ei välttämättä pysty samaistumaan yo-stressiin, sillä monen minun ikäisten vanhempien lukioaikana ei yo-kirjoituksiin juuri palattu enää juhlien jälkeen. Siksi vanhempien voi olla haastavaa ymmärtää yo-kirjoituksiin liitettyä painetta, ja lukiolainen saattaa kuulla sanat ”no eihän minunkaan aikana sitä todistusta ole mihinkään tarvittu”. Tekee mieli oikaista joka kerta se, joka päästää nuo sanat suustaan, sillä alkaa olla selvää, että kyllä se yo-todistus aika paljon määrittelee sitä, miten elämä jatkuu toisen asteen jälkeen.

Eri asia kuitenkin on, antaako yo-kirjoitusten määritellä koko tulevaa opiskelupolkuaan vai pitääkö yo-todistusta edelleenkin vain yhtenä väylänä päästä sisään korkeakouluun. Itse en nimittäin suostu siihen, että yksi päivä ja laaja-alainen yo-suoritus määrittelee, pääsenkö sisään vai en. Jokaisella on vahvuuksia, ja jotkut vahvuuksista ulottuvat akateemisten vahvuuksien ulkopuolelle. Yo-kokeilla kun on hankala mitata vaikka sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Yo-kirjoitukset ovat nuorten elämässä merkittävät, sillä siitä on tehty paineistettu ja elämääkin suurempi asia. Todellisuudessa monen vahvuudet painottuvat muihin asioihin kuin pelkkiin matemaattisiin tai kirjallisiin vahvuuksiin. Unelmoin yhteiskunnasta, jossa arvostettaisiin myös niitä taitoja, joita ei pidetä niin sanotusti ”perinteisinä”. Ehkä joskus tulevaisuudessa sosiaalisia vuorovaikutustaitoja tai erinomaisia puhetaitoja pidetään yhtä suuressa arvossa kuin matemaattisia lahjoja.

Miisa Korvenaho

Kirjoittaja on toisen asteen opiskelija Toijalasta.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?