Aino Vaittinen ampui arvokisadebyytissään EM-hopeaa ­– ”Jännitti pirusti”

Aino Vaittinen ja Aaro Vuorimaa avasivat Suomen mitalitilin Hamarin EM-kisoissa perjantaina. Kuva: Lassi Palo

Suomi saavutti perjantaina ensimmäiset mitalinsa ilma-aseiden EM-kilpailuissa Norjan Hamarissa. Akaalainen Aino Vaittinen sai hopeaa tyttöjen liikkuvan maalin normaalijuoksuissa ja lapualainen Aaro Vuorimaa ampui pronssia poikien vastaavassa kilpailussa.

17-vuotias Vaittinen kilpaili nyt ensimmäisen kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa. Hän teki peruskilpailussa tuloksen 538 (271+267), joka oli toiseksi paras. Armenian Gohar Harutyunyanin tulos oli 556.

Armenialainen oli kultamitaliottelussa Vaittista parempi pistein 6–2.

– Jännitti pirusti – niin kultamitaliottelussa kuin peruskisan hitaissa juoksuissakin. Halusin tietysti, että olisi mennyt paremmin, sillä kukapa ei haluaisi voittaa, Vaittinen kommentoi kisaa Suomen Ampumaurheiluliiton tiedotteessa.

Vaittisen mukaan hänellä on vähän ristiriitainen olo, sillä paremminkin olisi siis voinut mennä, mutta:

– Ekoiksi arvokisoiksi nämä menivät lopulta hyvin.

Riisikkalasta kotoisin oleva Vaittinen edustaa Hämeenlinnan Ampumaseuraa.

Hamarin EM-kilpailuihin osallistuu kuusitoista suomalaista ampumaurheilijaa. Yhdeksän kilpailee kiväärissä, kaksi pistoolissa ja viisi liikkuvan maalin lajeissa. Kisoihin osallistuu kaikkiaan 488 ampumaurheilijaa, jotka edustavat 43 maata.

Tulokset

Tyttöjen 10m liikkuva maali, normaalijuoksut

Peruskilpailu 60 ls (30+30): 1) Gohar Harutyunyan Armenia 556 2) Aino Vaittinen Suomi 538, 3) Emilie Sorlie Norja 475. 3 osanottajaa.

Kultamitaliottelu: Gohar Harutyunyan Armenia – Aino Vaittinen Suomi 6–2

Lue myös:

Aino ampuu liikkuvaan tauluun – Kymppiin osumiseen on aikaa kaksi ja puoli sekuntia