Juha Leinivaara.
Pienenä poikana katselin eräänä iltana uutisia vuonna 1991. Persianlahden sota alkoi. Televisiossa näkyi edeltävän päivän taltiointeja Yhdysvaltojen sotajoukkojen mahdista. Ilmasodan etenemisestä tuli melkein elokuvan kaltaista viihdettä. Hävittäjistä ja ohjuksista tallensin itselleni ihmeteltävää VHS-kaseteille. Silloin lapsena se oli jännittävää katseltavaa. Etäisiä tapahtumia siellä jossain.
Aikuisena tunnelma on aivan toisenlainen. Varsinkin kun sodan kauheudet tulevat koko maailman näkyviin reaaliajassa. Teknologia on kehittynyt 90-luvusta. Kameroita on kaikkialla. Useat niistä ovat yhteydessä internettiin. Voimme kotikoneelta katsella sää- ja liikennekameroita ympäri maailmaa.
Juuri tällä tavalla onnistuin näkemään suorana lähetyksenä sodan alkamisen. Helmikuun 24. päivä venäläiset panssarijoukot kulkivat siistissä jonossa kohti Hersonin aluetta. Reissun taltioi tavallinen liikennekamera. Sotajoukon matka kameran ohitse kesti yli puoli tuntia. Satoja armeijan ajoneuvoja oli ohittanut kameran, kun joku venäläisistä huomasi maailman katselevan heitä. Yksi alokas sai tehtäväkseen kiivetä pylvääseen kääntämään kamera kohti nurmikkoa.
Vastaava ilmiö toistui muuallakin Ukrainan rajan tuntumassa. Tulevina päivinä taistelujen todellisuus hiipi lähemmäksi. Kaupunkien asukkaat kuvaavat öisin videoita, joissa tykistö ja raketit valaisevat horisonttia. Räjähdykset tulevat lähemmäksi. Kiovan alueen sääkameroista tehtiin koostekanavia Youtubeen. Näin Suomessakin saatiin heti tietää, milloin ilmahälytys raikuu ja milloin ohjuksia sataa taivaalta. Pommitusten jatkuessa öisin kameroiden avulla nähtiin, miten pimeä horisontti muuttuu hetkittäinen kirkkaaksi.
Pitkin viikkoa tavallisten kansalaisten ottamat videot ja valokuvat sotajoukoista levisivät kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa. Lennokkien lentäessä sotatoimien yläpuolelle saamme nähdä tuhojen jäljet. Kerrostaloa ja kotitaloa on moukaroitu palasiksi. Ihmisten menetykset ja tarinat taltioituivat ennen kirjeinä ja mustavalkoisina valokuvina. Nyt kertomuksia voi seurata videopäiväkirjoina.
Informaatiota tulvii vastaa niin paljon, että vähemmästäkin ihminen pökertyy. Ilmiö tunnetaan nimellä tuomioselaaminen. Tai toisessa mielentilassa synkkyysselaaminen. Lehdet ja lähetykset ovat täynnä enemmän huonoja uutisia kuin hyviä. Lopulta näkee enää vain huonot jutut. Hyvät uutiset katoavat sumuun.
Negatiivisten tunteiden syöksykierre alkaa. Olisi pitänyt mennä nukkumaan tunteja sitten, mutta huomaat yhä selaavasi sotauutisia. Uutisten tuoreuden takia haluat tietää mitä tällä hetkellä tapahtuu. Tai jännität mitä voi seuraavaksi tapahtua.
Pakkomielle lisää huomaamatta stressiä. Omat harrastukset unohtuvat. Mielenrauhan kannalta on aina paikallaan ottaa taukoa maailman kauhuista. On suositeltavaa ja sallittua laittaa aina silloin tällöin Kummelit pyörimään uusinnalla.
Olisipa tämä ollut iloisempi kirjoitus. Minun täytyy etsiä suuremmalla tarmolla niitä uutisia, jotka eivät masenna. Parempi sulkea internetti ja mennä sänkyyn lukemaan kirjoja. Vaikkapa Pieni tulitikkutyttö tai Sota ja rauha.
Juha Leinivaara
Kirjoittaja on akaalainen pienyrittäjä
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa
Viimeisimmät kommentit