Akaan kaupungin rakennuttama ja Viialan liikuntahallin nimellä tähän saakka tunnettu urheilupyhättö valmistunee tulevan kevään aikana. Tarkkaa päivää ei vielä tiedä kukaan, mutta hallin nimeä mietitään jo kovasti. Tai siis nimiä.
Sekä hallin että sen viereen nousevan Viialan yhtenäiskoulun rakennushankkeen koordinoinnista ja valvonnasta vastaava rakennustoimikunta on oman esityksensä tehnyt.
Liikuntahalliin tulee kaksi osaa, isompi ja pienempi sali. Jos pienempi sali nimetään toimikunnan esityksen mukaisesti Wiiala-saliksi, sillä on jo nimikaima. Viialan kirjastossa Vilkussa on Viiala-sali. Lisäksi entinen Viialan kunnanvirasto on nimetty Wiiala-taloksi.
Rakennustoimikunta esittää myös, että uuden liikuntahallin suuremmalle salille etsitään oma sponsori ja sponsorinimi sekä koko rakennukselle toinen. Liikuntahallilla olisi siis kaksi eri nimeä ja sen molemmilla saleilla lisäksi omat nimet. Tällaista sekamelskaa ei taida vielä Suomesta löytyä. Olen aika monta hallia kiertänyt.
Jos nämä nimisuunnitelmat toteutuvat, Akaa tullaan tuntemaan Viialan liikenneympyröistä, joissa liigaotteluihin, junioriturnauksiin ynnä muille messuille tulevat kansalaiset pyörivät kummissaan ja yrittävät epätoivoisesti hahmottaa, mihin ihmeeseen heidän pitäisi mennä.
Toisaalta sama moninimimalli helpottaa uuden yhtenäiskoulurakennuksen nimeämistä, kun koko talolle voidaan antaa nimeksi vaikkapa Jarkko Aholan/Anna-Maija Tuokon koulu ja tittelöidä koulun kolme kerrosta Arto Nybergin, Kimmo Pohjosen ja Satu Tuomiston mukaan. Epäselvyyden vuoksi rakennuksen viralliseksi nimeksi kannattaa antaa Wiialan yhtenäiskoulu ja pitää sen sisällä toimivan yksikön hallinnollisena nimeä Viialan yhtenäiskoulu.