Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään ja tiloja suljetaan Pirkanmaalla – Määräykset astuvat voimaan joulupäivänä

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uuden koronapäätöksen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueelle. Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi suljetaan yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.

Määräykset ovat voimassa ajalla 25.12.2021–7.1.2022.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on koronaepidemian leviämisaluetta. Ajankohtainen 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on 576.

Avin tiedotteen mukaan tartuntamäärät jatkuvat sairaanhoitopiirin alueella korkeina huolimatta voimassa olevista suosituksista, tartuntatautilain 58 c §:n mukaisista toimenpiteistä, 58 §:n mukaisesta kokoontumisrajoituksesta ja 58 d §:n tiloja koskevasta rajoituksesta sekä valtioneuvoston asettamista ravintolarajoituksista. Uusia tartuntoja on laaja-alaisesti alueen kunnissa. Sairaanhoitopiiri on lausunnossaan puoltanut aiempaa tiukempaa kokoontumisrajoitusta ja tilojen sulkemispäätöstä koko alueelle.

Tartuntatautilain 58 pykälän perusteella Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueella kiellettyjä ovat henkilömäärästä riippumatta kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa 25.12.2021–7.1.2022.

Määräys sulkee laajasti yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat. Myös kauppakeskusten yleiset oleskelutilat on määrätty suljettaviksi yleisöltä. Tilojen sulkeminen kohdistuu kaikkiin tartuntatautilain 58 g pykälän 4 momentin kohdissa tarkoitettuihin tiloihin. Suljettaviksi määrättyjä tiloja ei ole mahdollista ottaa käyttöön koronapassilla liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystoimintaa varten.

Päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Rajoituksen alaisia tiloja voidaan käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. Päätös ei koske vähittäiskaupan liiketiloja ja palvelujen tarjoamiseen käytettäviä tiloja sekä kulkua niihin.

Avin mukaan päätös velvoittaa laajasti toimintaa harjoittavia ja tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. Yleisölle avoimilla ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuilla tiloilla tarkoitetaan seuraavaksi määriteltyjä tiloja:

1) joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat;

2) yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat;

3) tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat;

4) huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat;

5) sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat;

6) kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto huomauttaa, että koronataudin luonteesta johtuen nyt tehtävien rajoitusten vaikutus alueen tartuntatilanteeseen on nähtävissä muutaman viikon viiveellä. Aluehallintovirasto katsoo, että alueen epidemiatilanne huomioon ottaen päätöksen on välttämätöntä tulla voimaan nopeasti.

Tämä päätös kumoaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 §:n mukaisen päätöksen LSSAVI/18864/2021, joka on julkaistu avi.fi verkkosivulla.

Juttua muokattu 23.12. klo 14.29. Avi on korjannut määräysten olevan voimassa 25.12.-7.1. Aiemmin avi ilmoitti päättymispäiväksi 8.1.

Avin määräys koskee muun muassa tanssipaikkoja. Kuva: Pekka Mustonen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?