Kansakoulunopettaja, joka vaikutti peruskoulussakin. Laaja-alainen kuvataiteilija, joka ei kaihtanut kannanottojakaan. Keskustelija, osallistuja, humanisti, josta säteili sivistys. Tuula Vuokolaa ei enää ole. Kalvolasta 9. elokuuta 1934 alkanut elämä päättyi Akaassa 27. marraskuuta 2021.
Ylioppilaslakin saatuaan Tuula Ihamäki lähti opiskelemaan mieliammattiaan Helsingin opettajakorkeakouluun. Samasta korkeakoulusta löytyi aviopuoliso Aimo Vuokola, ja valmistuttuaan nuoripari löysi tiensä vuonna 1958 Toijalan Keskuskansakouluun (nyk. Arvo Ylpön koulu), jota he palvelivat vuosikymmenet aina eläkeikään asti.
Tutustuin Vuokolan pariskuntaan 1990-luvun puolivälissä. Tuolloin Aimo oli jo kehittänyt fotografiikkansa huippuun taisteltuaan valokuvan ja grafiikan yhdistävän taidemuodon puolesta vuosikymmenet yhdessä muun muassa kollega Ari Yrjänän ja valokuvaaja Juhani Riekkolan kanssa. Tuula oli puolestaan juuri aloittanut intensiivisemmän matkansa kuvataiteeseen. Työn alle tulivat Vanajaveden Opiston kurssit sekä taideopinnot Lapin yliopistoon.
– Taide on yhteistä kokemista, tunnetta. Taiteen on oltava enemmän kuin pelkkä huvittaminen tai viihdyttäminen. Taide ei katso ikää vaan meitä ihmisinä, määritteli Tuula Vuokola tekemistään Akaan Kuvataiteilijoiden esitteessä.
Tuula ja Aimo Vuokolan aktiivisuuden pohjalla oli asenne kansakoulunopettajan ammattiin. He olivat ”kansankynttilöitä”, niin kuin paikkakunnalla vahvasti kulttuurielämään vaikuttaneet Pitkäset, Villaset ja Yrjänät, unohtamatta Laila Heikkilää.
Tuula kehitti pastelliväreistä oman tekemisensä ilmaisimen. Tekeminen oli hyvin harkittua, jälki levollista. Hän nosti ympärillään olleen sivistyneen harmonian töihinsä. Näyttelyihin ei koskaan osallistuttu vanhoin töin, vaan aina oli löydetty uutta.
Kokonaan toista oli tekeminen Ympäristötaidetapahtuma Näkymässä, johon Tuula osallistui ensimmäisestä vuonna 2002 järjestetystä tapahtumasta alkaen. Hän oli Näkymän kantava voima. Näkymässä kokeiltiin ja rikottiin rajoja eikä välitetty muiden mielipiteistä. Tuulan töistä Näkymässä hyvinä esimerkkeinä ovat kaupungin omistukseensa lunastamat Kivinen tie (2008), joka on rakennettu Nahkilanjärven puistoon, ja Onda (2010) Laaksolan pihassa.
Vierailut Tuulan ja Aimon luona olivat elämyksiä. Hetki vierähti tunneiksi, eikä sanan säilän heiluttamista säästelty. Osansa saivat niin maailma kuin kotimaakin, kotipaikkakunnasta puhumattakaan. Kulttuurissakin liikuttiin. Vaikka Aimon sairaus vaati molemmilta voimia, asioiden seuraaminen ja osallistuminen olivat heille ominaista. Periksi ei annettu, vakka oli kantensa valinnut.
Tuula Vuokolalta riitti ystävällinen sana ja hymy, halauskin, toiselle silloinkin, kun omien läheisten kohtalot veivät mielen matalaksi. Hän kutoi elämänsä kangasta hämäläisellä vakaudella tietäen, että langat olivat vuoroin iloja ja suruja.
Ja muistin kadottuakin jäi jäljelle hymy ja ystävällisyys.
Juha Kosonen
Tuula Vuokolan ystävä
