”Vaikka Toijalan koulujen tulevaisuudesta ei päätetä vielä, myös niiden tilannetta on selvitetty. Asiaan ovat paneutuneet niin kouluverkkotyöryhmän jäsenet kuin konsultit jo vuosien ajan. Tuorein konsulttiraportti eli toukokuussa valmistunut Boost Brothersin Kouluverkon investointivaihtoehtojen elinkaarikustannuslaskenta paneutuu erilaisiin kaupungin valitsemiin vaihtoehtoihin. Kaikissa niissä sekä Arvo Ylpön koulu että Nahkialan koulu lakkautettaisiin mutta Sontulan koulu jatkaisi toimintaansa.”
Näin uutisoi Akaan Seutu toukokuussa 2019. Sen jälkeen Toijalan koulujen tulevaisuuden pohdintaa jatkettiin kouluverkkotyöryhmässä. Sivistyslautakunta ja tekninen lautakunta tekivät ensimmäiset päätöksensä uudesta alakoulusta joulukuussa 2020 ja seuraavat päätökset samasta asiasta helmi- ja huhtikuussa 2021. Rinnalla on kulkenut elinvoimalautakunnan päätöksenteko.
Kolmas päätöskierros yhden uuden alakoulun rakentamisesta käytiin kolmessa lautakunnassa lokakuussa 2021. Jokaisella kierroksella jokainen lautakunta on äänestänyt viranhaltijoiden esitykset nurin. Ainoa poikkeus oli tekninen lautakunta 28.10.2021. Esityslistan mukaan kouluverkkopykälän esitystä ei tosin tehnyt normaaliin tapaan tekninen johtaja vaan tekninen lautakunta itse. Ilmankos päätös syntyi esityksen mukaan. (Lisäys 3.11. klo 9.16: teknisen lautakunnan pöytäkirjassa esityksen tekijäksi on muutettu tekninen johtaja)
Kolmessa lautakunnassa nyt tehty samansisältöinen päätös on poikkeuksellisen epäselvä ja jättää edelleen kaikki vaihtoehdot auki. Kaupunginhallitukselle ja valtuustolle ei esitetä yhtään mitään vaan asetutaan ensisijaisen ja toissijaisen vaihtoehdon kannalle. Kummassakin vaihtoehdossa 300 oppilaan uudesta koulusta saattaisi jäädä tyhjilleen yli puolet, sillä sinne siirtyisi varmuudella vain Nahkialan koulu. Nahkialan oppilasmääräennuste lukuvuodelle 2024–2025 on 139.
”Muut uuteen kouluun sijoitettavat oppilaat ja Pappilan koulun jatkokäyttö päätetään erikseen, kun päätös Toijalan taajaman muun kouluverkon osalta on tehty ja uudistuksen myötä syntyneet väistötilatarpeet ja oppilaaksiottoalueet ovat selvillä”, lautakunnat toteavat.
Päätökset tehtäisiin siis sitten, kun uutta alakoulua jo rakennettaisiin ja samalla viranhaltijat ja poliitikot olisivat päättäneet muun muassa sen, korjataanko Toijalan yhteiskoulu, laajennetaanko sitä vai tehdäänkö uudisrakennus, korjataanko Toijalan monitoimihalli, rakennetaanko koulujen yhteyteen liikuntatiloja, rakennetaanko Akaaseen uusi lukio ja minne se rakennetaan, mitä tehdään Akaan pääkirjastolle, mitä tehdään Arvo Ylpön koulun rakennuksille ja mitä kaikkia väistötiloja näiden päätösten seurauksena tarvitaan, mistä ne hankitaan ja mihin ne pystytetään.
Näihin päätöksiin saakka Toijalan koulujen useat sadat oppilaat ja henkilökunta odottavat kiireisiä ja laajoja korjauksia vaurioituneissa ja sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa. Odottavan ajasta voi tulla todella pitkä, elleivät kaupunginhallitus ja valtuusto jo tämän vuoden aikana käänny kouluverkkoasiassa konkreettisemmalle kannalle.
Toijalan kouluverkon päätöksentekoprosessia kuvaa hyvin vuodesta toiseen samaa paperia päivittäneiden Boost Brothersin konsulttien tuoreimpaan, 7.10.2021 valmistuneeseen versioon punaisella kirjoittama teksti:
”HUOM! Yllä kuvatut skenaariot on laadittu selvityksen alkuperäisille vaihtoehdoille, eikä suuresta määrästä lisävaihtoehtojen tarkasteluja johtuen skenaariotarkastelua ole tehty kaikille eri kombinaatioille.”
Kirjoittaja on Akaan Seudun toimittaja