Forum Akaa: Onko kolmio auton perässä laukaiseva ärsyke sille, että virheisiin tai epävarmaan ajoon syntyy nollatoleranssi? – Oman elämänsä eskoriihelät luovat tarkoituksellisia uusia haasteita tien päälle

Markus Mantere.

Loppukesästä lähtien olen ollut itselleni uudessa roolissa ajo-opettajana. Opetuslupa tuli hankittua jo keväällä nuoren ehdotuksesta. Mikäs siinä, ajattelin, onhan tällä tavalla mahdollisuus opetella liikennekäyttäytyminen ja ajoneuvon hallinta perusteellisesti ja kiireettömästi. Haittaa ei toki ole siitäkään, että potentiaalisesti taloudellista säästöäkin on luvassa.

Yllätyksenä itselleni ovat tulleet ajoharjoittelustamme kiinnostuneet oman elämänsä eskoriihelät, jotka varmaankin pitävät opetustani liian helppona, koska luovat tarkoituksellisia uusia haasteita ja tehtäviä tien päälle.

Parinkymmenen sentin päässä puskurista ajaminen, valojen vilkuttaminen, torven soittaminen, pysähtyminen käytännössä kiinni automme takapuskuriin liikennevaloissa – tässä muutamia viime aikojen uusia tehtäviä ajoharjoittelussamme. Ihan hyvin on vielä selvitty, mutta ilmiö on minusta vähän outo.

Mopoilijoiden uhkarohkeat ohittelut myös meidän ajaessamme noin 65 kilometriä tunnissa tai sormen näyttäminen eivät yllätä – onhan teinille varmasti palkitsevaa nähdä liikenteessä liikkujia, joilla kokemusta saattaa olla vähemmän kuin itsellä – mutta se, että kanssa-autoilijoiden joukossa kiusaamassa näkee ihan ikätovereitani, herättää uteliaisuutta.

Onko kolmio auton perässä laukaiseva ärsyke sille, että virheisiin tai epävarmaan ajoon syntyy nollatoleranssi? Opetuksemme on vielä kesken, mutta ajamaan oppii vaan ajamalla. Moni asia kyllä jo sujuu, mutta tietysti kaikesta puuttuu rutiinia.

Reaktioista päätellen täytyy olla todella raivostuttavaa, että seitsemänkympin alueella (Hirsikankaalla, muistattehan?) ajamme sitä seitsemääkymppiä eikä kahdeksaakymppiä useimpien muiden tapaan (itsekin usein, tunnustan). Parempi kuitenkin yrittää välittää parempia liikenneasenteita kuin mihin itse useimmiten venyy, näin olen ajatellut.

Välillä moottori saattaa vielä sammuakin valoissa, eikä vilkkukaan aina muistu pois päältä liikenneympyrästä poistumisen jälkeen. ”Eiks oo ihan naurettavaa ketä ne päästää nykyään tänne liikenteeseen pelleileen!” Viime kerralla teimme sellaisenkin virheen, että marketin tyhjälle parkkipaikalle juuri ennen sulkemisaikaa kieltämättä väärin parkkeerattu automme sai kaupassa käväisyni aikana jonkun kuvaamaan tämän rikoksemme. ”Saakelin ääliöt, ne ei osaa edes parkkeerata ja täällä ne vaan pyörii jaloissa!” Kuvittelen kiukun.

Älä käsitä väärin. En puolusta väärin parkkeeraamistamme, mutta muutama minuutti kaupan sulkeutumiseen, tyhjä parkkipaikka ja kahvia oli kiva kuitenkin juoda lauantaiaamuna – tiedätte tunteen. Liha on heikko eikä aina jaksa.

Illat alkavat pimentyä, ja edessä on pitkä talvi. Hyvän olon hormonit ja elämän ilo täytyy hakea jostain muualta, kun ympäristö ei sitä sylikaupalla tarjoa. Toivon lukijoille ensinnäkin kaikkea hyvää, mutta myös kärsivällisyyttä ja epätäydellisyyden sietokykyä niin liikenteessä kuin laajemminkin. Chick Corea eli ja soitti virheettömästi, ainakin jos Kummelia on uskominen. Me muut joudumme tyytymään vähempään. Mutta niin musiikissa kuin muutenkin – kyllä se siitä, kun vähän vielä reenataan.

 

Markus Mantere

Kirjoittaja on muusikko, tutkija ja self-made liikenneopettaja. Viimeksi mainitussa ammatissa ei ikälisiä ole vielä kertynyt.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?