”En ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos jollekin toiselle tartuttaisin tietämättäni koronan” – Akaan Seudun koronarokotekysely keräsi 122 vastausta ja mielipiteitä laidasta toiseen

Akaan Seutu kysyi lukijoiltaan koronarokotteen ottamisesta. Kysymys kuului, onko vastaaja ottanut rokotteen. Halutessaan vastaaja sai myös kertoa tarkemmin valinansa taustoista. Vastauksia tuli 122 kappaletta. Lähes kaikki vastaajat kertoivat myös perusteluita omalle päätökselleen. Vaikka koronarokotteet ovat julkisessa keskustelussa usein herättäneet voimakkaita tunnereaktioita, olivat Akaan Seudun kyselyyn jätetyt kommentit pääsääntöisesti hyvin asiallisia.

Valtaosa rokotteen kannalla

Vastauksissa korostui rokotteen jo ottaneiden tai sitä harkitsevien osuus. 122 vastaajasta vain 14 ilmoitti yksiselitteisesti, että ei ole ottanut eikä aio ottaa rokotetta. Muut ainakin toistaiseksi rokottamattomista vastaajista kertoivat rokottamattomuudelleen jonkin perusteen tai kertoivat suunnittelevansa rokotteen ottamista tulevaisuudessa.

Vielä odottavalla kannalla olevat kertoivat kannoistaan muun muassa seuraavasti:

”Olen kiinnostunut rokotteen ottamisesta. Aion keskustella asiasta lääkärin kanssa, kun rokotteet ovat olleet käytössä vuoden ja niiden lyhyen ja pitkän tähtäimen mahdollisista haittavaikutuksista on tehty tieteellinen selvitys. Siihen saakka aion noudattaa tarkasti THL:n ohjeistuksia ja välttää kaupunkialueilla liikkumistani. Suhtaudun rokotteisiin myönteisesti, ja olen valmis ottamaan jokaisen hyödyllisen ja pitkällä aikavälillä tieteellisesti testatun ja toimivaksi osoittautuneen rokotteen.”

”En ole ottanut. Ei sen väkevämpää kantaa kuin aivan älytön piikkikammo. Luultavasti kumminkin otan, jahka rohkaistun”

”En ole. Sairastin sen 2020 helmikuussa.”

Moni ehtinyt jo kahteen rokotukseen

Useat rokotuksessa jo käyneet korostivat ottaneensa myös tehosteannoksen.

”Kaksi rokotetta otettu. Onhan rokotuksia influenssaan ym. Toivon, että rokotuksilla saadaan korona eliminoitua.”

”Olen ottanut molemmat rokotteet heti, kun se oli mahdollista, ensimmäinen huhtikuussa ja toinen heinäkuussa. Terveisin 66-vuotias Risto Reipas.”

” Kyllä olen, molemmat.”

”Olen saanut jo molemmat koronarokotukset. En uskaltanut olla ottamattakaan.”

”Olen ottanut rokotteen ja tehosteen.”

Osa kokenut painetta rokotteen ottamiseen

Muutama vastaaja kertoi ottaneensa rokotteet koettuaan painetta niiden ottamiseen.

”Otin, yhteiskunnallisesta painostuksesta sekä velvollisuuden tunteesta ihmisläheistä työtä tekevänä, vaikka pelkäsin herkkänä ihmisenä sivuvaikutuksia ja mietin edelleen voiko tulevaisuudessa tulla jotakin ongelmia.”

”Olen ottanut. Olen terveydenhuollon ammattilainen, minun oletettiin ottavan. Koin myös yhteiskunnallisen paineen ottaa rokote olleen ammattialallani kova. Päätöksen joutui tekemään melko nopealla aikataululla, kun rokotusten alkamisesta tiedotettiin. En tiedä oliko päätös viisas vai ei, hieman pelkään pidemmän aikavälin mahdollisia haittavaikutuksia.”

Moni rokottautunut yhteisen hyvän vuoksi

Monet kyselyyn vastanneista kertoivat päätyneensä ottamaan rokotteen, jotta yhteiskunta voisi vapautua rajoitteista. Myös läheisten suojaaminen nousi esiin monissa vastauksissa.

”Olen ottanut, koska haluan että koronasta päästään joskus eroon.”

”Molemmat koronarokotteet otin heti kun ne omalle ikäryhmälleni tulivat saataville. Riskiryhmään kuulumisesta huolimatta en nuorena ja hyväkuntoisena osaa tautia pelätä. Rokotteet otin sen vuoksi, että taudin leviäminen ja terveydenhuollon kuormitus vähenevät rokotusten myötä. Haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että tästä liian pitkään jatkuneesta kaaoksesta päästäisiin pikkuhiljaa palaamaan takaisin normaaliin elämään.”

”Olen ottanut molemmat rokotteet ja teen sen suojellakseni läheisiäni. En ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos jollekin toiselle tartuttaisin tietämättäni koronan.”

”Olen ottanut ja alkavalla viikolla saan toisen rokotuksen – omaksi ja yhteiseksi hyväksi, luottaen asiantuntijoihin.”

”Kyllä. Maskeista ja turvaväleistä ei päästä eroon ennen kuin rokotekattavuus on riittävä. Jokaisen on kannettava kortensa kekoon.”

”Olen ottanut, lapsiani en anna rokottaa. Jos tämä maailma normalisoituisi, kun rokottaudutaan.”

” Totta kai olen ottanut molemmat koronarokotteet suojellakseni sekä itseäni mutta myös tapaamiani muita ihmisiä. Mielestäni on suorastaan velvollisuus ottaa rokote yhteiseksi hyväksi jopa koko maailmaa ajatellen.”

”Olen ottanut koronarokotteen heti se on ollut mahdollista saada. En halua sairastua koronaan.”

”Kyllä olen ottanut 1. ja 2. rokotteet. Jokaisella on velvollisuus ottaa rokote ja huolehtia ennaltaehkäisevästä suojautumisesta.”

Osa vastaajista tyytyi vastaamaan pelkkään peruskysymykseen ja jätti perustelut sikseen.

”Joo.”

”Olen.”

”Kyllä.”

”Olen ottanut kaksi rokotetta.”

”Olen ottanut.”

”Olen ottanut. Riskiryhmä 1”

”Kyllä!”

”Kyllä olen.”

”Olen ottanut. Mielestäni itsestäänselvyys.”

”Kyllä.”

”Kyllä otin.”

En ole koronarokotetta ottanut. En koe tarpeelliseksi ottaa rokoteita, jotka on maailmalla nyt hätäluvalla. Mieluummin otan koronan kuin piikin. Kun katsoo maailman tilannetta esimerkiksi Israel, jossa on erittäin korkea rokotekattavuus niin silti siellä on paha korona tilanne.”

”Ei. En tarvitse rokotetta enkä halua olla mukana tämänkaltaisessa ihmiskokeessa.”

”Olen ottanut, koska halusin suojella itseäni ja läheisiäni.”

”En.”

”Olen ottanut rokotteet.”

”Olen ottanut sillä haluan tarvittaessa matkustaa Suomen rajojen ulkopuolellekin.”

”Kyllä olen, molemmat rokotteet, koska se on vastuullista ja viisasta.”

”En ole ottanut, enkä ota.”

”Olen ottanut kummatkin rokotteet Jos tämä on huijausta niin se taho joka on saanut lähes koko maailman yhtenäisesti uskomaan siihen on niin mahtava että peli on on pelattu ja rutina on aika turhaa.”

”Olen ottanut molemmat rokotteet heti ensimmäisten joukossa.”

”Kyllä. Olen lähihoitaja: itsestäänselvyys.”

”Olen saanut molemmat rokotukset ja heti menin ottamaan kun mahdollista. No toivottavasti auttaa myös tautiin.”

”Olen, sillä se on ainoa tapa suojautua vakavalta taudilta.”

”Olen saanut molemmat rokotteet.”

”Olen saanut 2 rokotetta.”

”Olen ottanut molemmat koronarokotteet.”

”Kyllä on molemmat.”

”Suojataan Suomea! Kansalaisvelvollisuus!”

”Olen.”

”Tottakai. Molemmat.”

”Kyllä, molemmat rokotukset on otettu. Pian koko perheessä kaikilla on molemmat rokotukset.”

”Molemmat rokotukset on otettu.”

”Olen ottanut…miksi en olis.”

”En ota ennen kuin tämän tyyppisen rokotteen haittavaikutuksista on enemmän tutkimustietoa. Useita ystäviä on koronan sairastanut rokottamattomina eivätkä pitäneet sitä normi flunssaa pahempana. Kaksi ystävää on saanut rokotteista vakavia haittavaikutuksia.”

”Tottakai olen ottanut rokotteet. Huojentaa omaa oloa, kun riski vakavaan tauti muotoon pienenee.”

”Olen ottanut, muu perhe saanut rokotteen myös. Päädyimme ottamaan ne, koska suojaavat.”

”En ole ottanut. Turhaa pelottelua ja painostamista ollut nämä pari vuotta tämän naurettavan nuhan kanssa.”

”Tottakai olen ottanut rokotteen. Ainoa keino, millä päästään eroon epidemiasta. Epidemioita on ollut aina ja niitä tulee aina lisää. Lukekaa historiaa. Virukset kuuluvat maapallolle, ne eivät lopu. Länsimainen lääketiede on nyt myös keino päästä tästä eroon, jos kerran rokote on olemassa, miksi sitä ei käytettäisi. Ei kukaan varmaan halua enää sairastaa poliota, siihenkin kulkutautiin on ollut rokote jo melko kauan. Covid on kulkutauti siinä missä jokainen influenssakin.”

”Tottakai. Koska en halua olla tartunnan lähde, enkä sitä itsellenikään halua.”

”Tottakai otin, molemmat olen saanut. Kannan oman vastuuteni, jotta voimme palata normaaliin elämään.”

”Olen ottanut ja kävin tehosteen 11.9 ottamassa Urjalassa kun olisi mennyt 4.10. asti.”

”Kyllä, molemmat!”

”En ole, enkä tule ottamaan. Minä näytän lapsilleni esimerkkiä, ettei painostuksen alla todellakaan taivuta. Ei ole mun juttu.”

”En.”

”En ole ottanut! Haluan ensin nähdä toimiiko koko rokote ja aiheuttaako se sairauksia tai jotain jälkiongelmia vuosien saatossa, siitä kenelläkään ei ole vielä tietoa. Siksi en ole vieläkään lähtenyt mukaan tähän valtavaan ihmiskokeeseen.”

”Kyllä olen saanut jo kaksi rokotetta.”

”Olen.”

”Kyl.”

”Olen ottanut, kuuluu kaikkien velvollisuudeksi suojautua, kiitos.”

”En todellakaan ota koska en halua olla mikään koekaniini.”

”Olen ottanut. Kuulun myös riskiryhmään. Omat arvoni ovat sellaiset, että en oikeastaan edes miettinyt etten rokotusta ottaisi, jos sillä edistetään yhteistä päämäärää. Uskon, että rokotekattavuudella saavutetaan hyvä suoja vakavaa tautimuotoa vastaan. Ja olemme lähempänä yhteiskunnan palaamista normaalimpaan arkeen.”

”Olen ottanut ensimmäisen koronarokotteen ja saan toisen ensi kuussa. Otin koronarokotteen, koska haluan suojata itseäni ja läheisiäni.”

”Olen ottanut. Suojaksi itselle ja muille.”

”Olen ottanut. Astmaatikkona tiedän miltä tuntuu ”tukehtuminen”.”

”En. Odotan rokotteen tutkimustuloksia ja teen lopullisen päätökseni sen perusteella.”

”Olen.”

”2 rokotusta otettu…. ei ole muuta keinoa nujertaa virusta.”

”Miksi ottaa rokotetta.”

”Olen ottanut ensimmäisen rokotteen ja otan toisenkin. Joskin koen ottaneeni rokotteen pakotettuna! Mainostetaan vapaaehtoisena, mutta suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle, jos et ota…”

”Kyllä olen ottanut 2 annosta koronarokotetta. Haluamme suojata koko perheen.”

”Tietenkin olen. Perusteet on helpot. Haluan ettei tauti tule itselle rajuna ja että rajoitukset vihdoinkin poistuisivat.”

”Olen ottanut. Oma osuuteni koronataistelussa. Kaikkien pitäisi kantaa vastuuta.”

”Olen ottanut koronarokotteen.”

”Olen ottanut rokotteen. Koen päätöksen vastuulliseksi itseäni ja läheisiä sekä muita kohtaan.”

”Kyllä olen ottanut rokotteen. Kaikkien pitäisi ottaa.”

”Olen ottanut ja saanut ensimmäisen annoksen ja otan toisen myös. Vaikka itse en välttämättä sairastuisi vakavasti, niin en halua ottaa riskiä tartuttaa joku muu.”

”2 annosta otettu.”

”Olen saanut molemmat rokotteet.”

”Olen ottanut… Meillä on vastuu myös kanssaihmisistä!”

”Olen ottanut rokotteen. Rokotteen ottaminen on kansalaisvelvollisuus. Sillä suojaan itseäni sekä läheisiä. Sillä on suuri kansanterveydellinen merkitys yhteiskunnassa. Se suojaa minua vakavilta taudin muodoilta. En halua joutua tehohoitoon, kuten esimerkiksi tuttavani. Hän riutui hengityskoneessa monta viikkoa ja oli lähellä kuolemaa. Ei muuta kuin onnea matkaan niille, jotka eivät rokotetta ole ottaneet. Itse haluan matkustella ja alkaa elää normaalia elämää. Rokotteen ottaminen on tie normaaliin elämään. Ihmiset jotka epäilevät rokotteen pitkäaikaisvaikutuksia, käyttävät kuitenkin päivittäisessä elämässä valtavan määrän haitallisia kemikaaleja tai jättävät aurinkorasvan laittamatta. On hyvä laittaa asiat mittasuhteisiin ja ymmärtää, että mikään valtio ei halua tappaa tai vahingoittaa väestöään. Tärkeää on kuunnella oikeita asiantuntijoita. Niitä jotka oikeasti ja aidosti ovat kouluttautuneet asiaan liittyen ja työskennelleet sen parissa. Se, että on lukenut fimean sivuilta tilastoa ja katsellut youtubesta videon salaliitoista ja uskomushoidoista, ei tee kenestäkään asiantuntijaa.”

”Olen ottanut. Haluan matkustaa ja päästä eri tapahtumiin sikälimikäli rokotuspassista tulee totta.”

”Olen. Haluan suojata itseäni ja lähipiiriä vakavalta sairaudelta.”

”Otin koronarokotuksen.”

”Olen. 2x.”

”Tottakai. Ihan sekä omaksi suojaksi, että kansalaisvelvollisuudesta kanssaihmisiä kohtaan. On aika itsekästä jättää rokote ottamatta.”

”Koko perhe on ottanut taaperoikäistä lukuunottamatta. Rokote estää vakavat tautimuodot, ja rokotteen ottamalla pääsemme joskus taas tavalliseen arkeen.”

”Kyllä olen ottanut rokotteet. Tietenkin, heti varasin ajan, kun ikäiseni pääsivät.”

”Olen ottanut molemmat rokotteet. Omalta osalta edesautan yhteiskunnan avautumista.”

”Olen ottanut rokotteen, mikään muu vaihtoehto ei olisi tullut mieleenikään.”

”Olen ottanut koronarokotteet.”

”Totta Mooses!! Ottamatta jättäminen vaati perustelut, ei ottaminen.”

”Kyllä olen. Koen,että jokainen vastuullinen ns. terve ihminen huolehtii itsestään ja lähimmäisistään mm. ottamalla rokotteen.”

”Molemmat annokset välittömästi, vuoroni oli. Se oli pieni vaiva, jos ei sairastu tai rasita sairaalatoimintaa.”

”Olen ottanut jo molemmat, koska lähipiiriin kuuluu riskiryhmäläisiä, enkä itsekään halua saada vakavaa tautia. Olen myöskin töissä asiakaspalvelussa, joten monenlaista nuhanenää tulee vastaan.”

”Kyllä.”

”En ole enkä ota.”

”Olen.”

”Olen 2 rokotetta ja ottaisin kolmannen jos saa.”

”Tottakai, kuulun riskiryhmiin. Toisen rokotteen sain 1.7., ei ollut ongelmia lennolla Norjaan, kun oli todistus. Norjan lentoasemalla otettiin erikseen kuva passista ja valokuva ilman maskia.”

”Olen ottanut.”

”Olen ottanut kummatkin, ensimmäisen huhtikuussa ja toisen heinäkuussa. No problem.”

”Olemme vanha pariskunta ja olemme saaneet molemmat rokotukset. Mielestämme kaikkien pitäisi ottaa.”

”En piittaa rokotteista, minulla on hyvä vastustuskyky ja vahva elimistö. Luoja suojelee omiaan. Vähän vain alkoi mietityttämään, että jos siirrän taudin kenties tietämättäni naapurilleni tai ystävilleni, joita tapaan usein. Heillä on riskitekijöitä, lihavuutta ja tupakointia, diabetes jne. Joku voisi kuolla tartuntaan, ja syy olisi minun. Olisin tappanut jonkun ja ihan sen luontoinen en kuitenkaan ole. Lopulta nielin ylpeyteni ja otin rokotteet, vaikka en pelkää tautia, mutta eipä tarvitse enää ajatella sitä toista puolta asiasta.”

”Olen ottanut molemmat rokotteet.”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?