Makeeta harrastamista Akaassa -hanke tuo harrastamisen kouluihin

Vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén iloitsee siitä, miten lupaavasti hanke on lähtenyt liikenteeseen koulujen, perheiden ja kerhoja järjestämässä olevien tahojen kanssa. – Tämä on Akaalle iloinen ja odotettu asia, Jämsén sanoo. Kuva: Oona Eskeli.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) myönsi Akaalle valtionavustusta 245 000 euroa harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen tarkoitetusta määrärahasta Makeeta harrastamista Akaassa -hankkeelle. Hankkeen tarkoitus on tarjota oppilaille laadukkaita kerhoja ja aktiviteetteja lukuvuoden 2021–2022 aikana.

– Idea on, että järjestetään maksutonta harrastamista kaikille. Myönnetty avustus pitää käyttää elokuun 2021 alun ja kesäkuun 2022 lopun välisenä aikana, joten saamme koulujen yhtyeteen paljon harrastustarjontaa nyt käynnistyneeseen lukuvuoteen. Saadun rahan lisäksi Akaan pitää rahoittaa hanketta 20 prosentin omarahoitusosuudella, vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén kertoo.

Toteutuvat kerhot selvillä

Hankkeessa toteutettavien kerhojen lähtökohtana on oppilaille tehty kysely, jolla selvitettiin, mitä oppilaat tahtoisivat harrastaa.

– Hankkeen puitteissa toteutuvat kerhot ovat pitkälti jo varmistuneet. Kaikki kerhot pyritään järjestämään koululla koulupäivän yhteydessä, jolloin lapsille ja nuorille ei synny kulkemisen haasteita. Hyvin monenlaisia kerhoja ollaan käynnistämässä, parkourkerhot olivat suosittuja, kokkikerhoja ja koodauskerhoja aloitetaan. Liikunta, musiikki, kuvataide ja kädentaidot ovat tarjonnassa mukana myös valokuvausta pääsee opettelemaan, Jämsén luettelee.

Korona vaikuttaa toteutuksiin

Varsinkin koodauskerhoja järjestetään myös etänä. Etäkerhoiluun on kaksikin syytä.

– Etänä kerhoon pystyy osallistumaan oppialita myös sellaisista kouluista, joissa koodaamiseen ei ole riittänyt mielenkiintoa niin paljon, että koululle olisi järjestetty oma koodauskerho. Koronaa on myös jouduttu huomioimaan, ei ihan villisti sekoitella opetusryhmiä ja oppilaita keskenään. Korona on muutenkin ohjannut kerhojen suunnittelua, Jämsén sanoo.

Suuri osa kerhoista alkaa viikolla 37. Joitakin yksittäisiä toteutuksia alkaa myöhemmin. Käytännön järjestelyistä vastaavat koulukohtaiset kerhovastaavat, jotka on valittu koulun henkilökunnasta.

– Oppilaille on koulussa kerrottu tarjolla olevista kerhoista. Huoltajia on infottu Vilman kautta, käytännössä kerhoihin on ilmoittauduttu Vilmassa jaetun linkin kautta. Osassa kerhoja on vielä tilaa uusille ilmoittautujille. Vapaita paikkoja voi aina tiedustella oman koulun kerhovastaavalta tai kaupungin hankekoordinaattorilta, Jämsén kannustaa.

Paikkoja voi vapautua myös, jos joku kerhoon ilmoittautunut haluaakin vaihtaa kerhoa lukuvuoden aikana.

– Lähtökohtaisesti tarjotaan koko lukuvuoden kestävää toimintaa, mutta ainahan joku kokee, ettei tämä ollutkaan minun juttuni.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?