Toijalan Seutu 40 vuotta sitten: Saapaskeliä

Tiistaina 18. elokuuta

Saapaskeliä

Saapasta saa vetää jalkaan ja sadetakkia päälle tällä viikolla, sillä lähipäivien aikana saadaan runsaita sateita. Viikon varrella sää pysyy hyvin epävakaisena, ja sadetta saadaan normaalia enemmän, eli yli 17 millimetriä.
Päivälämpötilat pysyttelevät 15 asteen vaiheilla, ja kostean sään takia lämpötilan vaihtelut ovat hyvin vähäisiä.

Kirkon tekstiileihin täydennys Toijalassa

Akaan kirkko on saanut ensimmäisen täydellisen kirkkotekstiilien sarjan, joka otettiin käyttöön viime sunnuntaina konfirmaatiojumalanpalveluksen yhteydessä. Sarja on kirkkovuoden eniten käyttyä väriä, vihreää. Viime vuodesta lähtien seurakunnassa on toiminut kirkkotekstiilitoimikunta, johon ovat kuuluneet kirkkoherra Sauli Turja, Olavi Kaihola ja Risto Rauhala. Yhteistyössä kotiteollisuusopettaja Kirsti Saarinsen kanssa toimikunta on suunnitellut nyt käyttöön otetun kirkkotekstiilien perusvärisarjan. Kirsti Saarinen on kutonut kankaat ja valmistanut tekstiilit.

Tomun konsertti menestys

Toinen Tomun järjestämä kesäkonsertti pidettiin sunnuntaina Toijalan satamassa. Väki oli lähtenyt hyvin liikkeelle: yleisöä oli noin 700 henkeäkin ja ilmakin oli suurimman osan ajasta poutainen.
Järjestäjät olivat tyytyväisä. – Odotettua paremmin veti konsertti yleisöä ja se oli erittäin tasokas, ilmoitsi Tomun sihteeri Raita Kauppinen.
Konsertin alussa nousi lavalle yhteye nimeltä Douple Trouble. Tämä valkeakoskelaisyhtye soitti puhtaasti. Vahvat davemaiset bassokuviot toivat voimaa ja väriä soittoon ja englanninkielisestä laulustakin sai selvää.

Työttömyys kasvussa

Työttömyys on jälleen kääntynyt kasvuun Toijalan työvoimatoimiston alueella. Kesäkuun lopussa työttömiä ioli 131 enemmän kuin toukokuussa ja lähes 140 enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Kaikkiaan työvoimatoimiston alueella on tällä hetkellä 632 työtöntä, joista 90 on lomautettuja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?