Akaan Seudun Nuorisokisat järjestetään sunnuntaina, mukana myös lehtikeihäs – Tapahtumassa noudatetaan tartuntatautilääkärin hyväksymää turvallisuussuunnitelmaa

Akaan Seudun Nuorisokisoihin osallistui viime vuonna kilpailijoita 32 seurasta. Kuva: Jarno Keskinen

Tapahtumat ovat olleet koronan takia pitkään tauolla, joten niitä kaivataan varmasti monessa perheessä.

Lasten ja nuorten harjoitus- ja kilpailutoiminta on sallittua; niinpä paikallislehti Akaan Seutu ja Toijalan Vauhti pääsevät järjestämään perinteiset alle 15-vuotiaiden yleisurheilukilpailut eli Akaan Seudun Nuorisokisat ensi sunnuntaina 30.5. kello 12 alkaen Toijalan urheilukentällä.

Sarjat alkavat alle 5-vuotiaista. Lajit löytyvät 26.5. ilmestyneen Akaan Seudun ilmoituksesta sekä Vauhdin kotisivuilta. Akaan Seutu palkitsee kolme parasta kilpailijaa joka lajissa. 5-vuotiaissa kaikki saavat osallistumispalkinnon, ja heille osallistuminen on ilmaista.

Nuorisokisoja on järjestetty vuodesta 2005 lähtien. Lajivalikoimaan on alusta alkaen kuulunut myös leikkimielinen lehtikeihäänheiton mestaruuskilpailu. Kisassa kukin kilpailija rakentaa oman heittovälineensä Akaan Seutu -lehdestä ja palasta maalarinteippiä. Tämä hyväntuulinen kilpailu on kerännyt aina eri-ikäisiä osallistujia lapsista aikuisiin. Akaan Seutu palkitsee kolme parasta heittäjää naisten ja miesten sarjoissa.

Koronasta johtuva poikkeustilanne aiheuttaa joitakin muutoksia kisojen perinteiseen ohjelmaan. 3-vuotiaiden sarjat jäävät valitettavasti myös tänä kesänä väliin. Kisat järjestetään porrastetusti siten, että kello 12–13 kilpailevat 5- ja 7-vuotiaiden sarjat ja kello 13 alkaen muut sarjat.

Nuorisokisoissa noudatetaan viranomaisten ohjeita sekä paikallisen tartuntatautilääkärin hyväksymää turvallisuussuunnitelmaa. Hygieniaan ja suojaetäisyyksiin kiinnitetään erityistä huomiota. Kilpailuihin tulevien kannattaa lukea tarkoin ohjeet, jotka löytyvät Toijalan Vauhdin kotisivuilta osoitteesta https://toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/yleisurheilu/.

Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 28.5. puolilta öin. Jälki-ilmoittautumisia paikan päällä ei oteta. Ilmoittautumismaksu on 8 euroa/laji.

Akaan Seudun ja Toijalan Vauhdin väki toivottavat akaalaiset lämpimästi tervetulleeksi nauttimaan kisatunnelmasta ja kesästä! Tämänhetkisten sääennusteiden mukaan viikonlopuksi on tiedossa lämpöä ja aurinkoa.

Tuulikki Moisio

Siiri Leiviskä muotoili Akaan Seudusta itselleen lehtikeihästä. Kuva on viime vuoden kisoista. Kuva: Jarno Keskinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?