Kaupungin määräalakaupoista

Kaupungille osoitetut tarjoukset määräalojen ostotarjouksista hylättiin kaupunginhallituksessa, ja hiljattain kaupungille hankittu noin viiden hehtaarin maa-alue palautettiin kaavoitettavaksi. Tämä asia on aiheuttanut mielipahaa niille, jotka tekivät ostotarjouksen kuten myös ikävän tilanteen päätöksentekijöille, jotka joutuivat hankalaan tilanteeseen.

Syyllisiä on turha etsiä henkilöistä vaan Akaan kaupungin ohjeistuksesta siitä, kuinka maaomaisuutta myydään.

Maapoliittisen ohjelman päivittäminen on keskeinen päivityksen kohde strategisen yleiskaavan ohessa tulevalle valtuustolle ja lautakunnille. Maapoliittinen strategia tulisi päivittää joka vuosi lakisääteisen kaavoituskatsauksen yhteydessä

Kuntaliitto on taho, johon kaupungit ovat yhteydessä, kun pyritään saamaan vahvistusta lainmukaiseen toimintaan. Kaupungit noudattavat kuntaliiton ohjeita, jotka perustuvat suomen lakiin.

Kannattaa tutustua kuntaliiton ohjeisiin maapoliittisten ohjelmien laatimisesta, jotka ovat erittäin selkeitä, ja niitä on sovellettu jo 2009 valtuuston hyväksymässä ohjelmassa.

Periaate on se, että kunta hankkii maata, kaavoittaa ja myy siten, että kaikilla halukkailla on tiedossa mitä ja missä myydään. Yhdenvertaisuus ja tasapuolinen kohtelu omakotitonttien ja yritystonttien luovutuksissa on seikka, joka pitää toteuttaa oikein.

Lentiläntien määräalakaupat eivät olisi noudattaneet tätä periaatetta, ja kaiken lisäksi mahdollinen valitus olisi siirtänyt rakentamisen kauas tulevaisuuteen.

Hyvänä lähtötilanteena pitäisin myös tutustumista Hämeenlinnan ja Valkeakosken kaupunkien nettisivuilla tonttien ja yritystonttien myyntiin ja siihen liittyviin ohjeistuksiin. Toimii hienosti. Isoja kaupunkeja tai epäselvyyksiä maan luovutuksissa ei ole. Täytyy myös todeta, että kun sieltä tontin varaa, ei rakentaminen sielläkään ala välittömästi.

Yksi mielenkiintoinen maapoliittinen kysymys maan luovutuksen lisäksi ovat muun muassa haja-asutusalueen mahdolliset rakennusluvat. Maapoliittisen ohjelman päivittäminen ei ole mikään vuosien työ. Lopputulos ja sen noudattaminen ohjaa hyvin virkamiesten sekä luottamushenkilöiden työtä, ja vältytään kiusallisilta tilanteilta.

 

Heikki Knuutila

maanmittausinsinööri

kaupunginvaltuutettu (sd)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?