Eläintarhojen huonot puolet

Suomessa on lukuisia eläintarhoja, joissa vangittuja eläimiä esitellään ihmisille. Ihmisten mielestä on hauskaa ja kiinnostavaa katsella eläimiä ja niiden käyttäytymistä, mutta oletko koskaan miettinyt tätä tilannetta eläinten kannalta? Eläintarha tietysti tarjoaa ihmisille viihdykettä, mutta eläimelle se tarkoittaa ikuista vankeutta.

Mieti tilannetta, jossa apina on tuotu Amazonin sademetsästä Helsingin Korkeasaareen ja vangittu häkkiin. Miten eläin pystyy elämään apinan normaalia elämää, jos se on vangittuna koko elinikänsä? Lisäksi eläimillä ei ole riittävästi tilaa. Esimerkiksi norsut kävelevät luonnossa 50 kilometriä päivässä, ja veikkaanpa, että harvalla eläintarhalla on tällaisia olosuhteita.

Tietysti on monia eläintarhoja, joiden olosuhteet ovat hyvät ja eläimistä huolehditaan hyvin, mutta tosiasia on, että joissain eläintarhoissa eläimistä ei huolehdita tarvittavan hyvin, eläimet eivät saa riittävästi ruokaa, niiden mahdollisia vammoja ei hoideta ja niiden elintilat ovat aivan liian pienet.

Toki eläintarhoilla on omat hyvät puolensa, esimerkiksi uhanalaisten lajien kantojen ylläpitäminen. Hyvä esimerkki tästä on amurintiikeri. 1940-luvulla niitä oli elossa vain 40 yksilöä, mutta eläintarhojen suojelun ansiosta kanta on kasvanut yli 500 yksilöön.

Eläintarhoissa on välillä mahdollisuus ottaa maksullinen kuva esimerkiksi tiikerin kanssa. Tietääkseni Suomessa tätä ei yleensä ole tarjolla, mutta esimerkiksi Thaimaassa näitä kuvia on mahdollisuus saada. Tiikerillä on yleensä metalliketju kaulan ympärillä, ja valitettavasta tiikeri myös yleensä huumataan, että se on rauhallinen. Kyseinen toiminta ei mielestäni oli eettisesti oikein.

Eläimet eivät pysty yleensä elämään niiden lajille tyypillistä elämää eläintarhoissa. Tästä seuraten eläimille tulee häiriökäyttäytymisiä, tai ne hyökkäävät ihmisiä kohti. Olen nähnyt jopa melko usein uutisen, jossa kerrotaan, että esimerkiksi tiikeri on hyökännyt ihmisen kimppuun. Välillä tästä seuraten eläin saatetaan lopettaa, mutta onko se oikein?

Mielestäni eläintarhojen toimintaa pitäisi kehittää enemmän luonnonsuojelun suuntaan. Eläintarhoissa pitäisi olla vain uhanalaisia ja loukkaantuneita eläimiä, eläimiä jotka tarvitsevat apua.

Julia Raudanpää

Toijalan yhteiskoulu, 8D

Tämä leopardi on kuvattu Budapestin eläintarhassa Unkarissa. Kuva: Tarja Antola

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?