Ford Cortina oli legenda jo levitessään, hiivatin Fiiatti, kihlat siirtyivät Skodan takia – Näin lukijat muistelevat ensimmäistä autoaan

Akaan Seudun kyselyssä lukijat muistelivat ensimmäistä autoaan. Näin lukijat kertoivat kokemuksistaan.

Opelin rengas pamahti festarireissulla

”Perheeseemme ostettiin ensimmäinen auto 1960-luvun alussa, ja se auto oli Moskvits eli Mosse. Silloin tämä auto oli hyvin suosittu kansanauto, ja varsinkin maaseudulla sitä ostettiin paljon. Merkki oli viidenneksi suosituin. Auto oli hinnaltaan edullinen ja myös kestävä. Ajoimme sillä Suomea ristiin rastiin ja Lappiin aina Jäämerelle asti (josta kuva 1961).

Auto oli venäläinen valmiste ja siitä syystä meidän perheen päämiestä eli silloista poliisikonstaapelia alettiin epäillä kommunistien agentiksi, vaikka meidän perheessä ei politisoitu.

Itselläni tosin ensimmäinen auto oli isäni tekemä polkuauto. Samanlainen oli myös naapurin pojalla, ja niin 7-vuotiaat pojat ajelivat tiellä, että pöly lensi. Hauskoja muistoja liittyy autojen maailmaan, ja Mossen taipaleista kertovat myös kauniit valokuvat.” t. Erkki

Erkin perheen Mosse Jäämeren rannalla vuonna 1961.

”Fiat Mirafiori 1300, -79 oli ensimmäinen autoni, kun kortin sain. Ostettu forssalaisen autoliikkeen taaimmaisesta nurkasta kohtuulliseen 2200 markan hintaan. Ikimuistoisia reissuja kyllä. Lähes joka päivä joutui tekemään remonttia.”

”Opel Kadett C-malli vm. -77. Oli erittäin luminen talvi, kun ostin auton. Risteysalueella oli korkeat lumikasat, minkä vuoksi en nähnyt vasemmalta etuajo-oikeutettua tietä tulevaa harmaata Mersua. No, kolarinhan minä ajoin. Omasta autostani meni toinen etulokari, puskuri, etuvalon umpio ja valmiiksi ”laho” kolmiotukivarsi. Mersusta sen sijaan meni koko nokka muusiksi. Tuon kolarin jälkeen Ooppelistani tuli ampiainen.”

”Eka auto, jonka ostin, oli Simca Beaulieu V8 vm. 1960. Itse en sillä ajanut, koska olin 17 vuotta. Parin reissun jälkeen pari pyttyä lopetti yhteistyön, eli vaihtoon meni. T. Aarkka”

”Vm. -67 Opel B-Kadett. Paras muisto on ehkä, kun Kirkastusjuhlilta yön pikkutunneilla hivuttauduttiin kotiin päin ja kohtuu korpuksi huomatuista renkaista yksi pamahti rikki. Tunkkia saatikka vararengasta ei tietenkään ollut mukana matkassa, joten ei auttanut, kun hommata yhdelle kaverille kyyti Viialaan hakeen uutta rengasta, muut jäi sillä välin lämmittään sormiaan moottorin päällä.”

”Ford Cortina vm. -69. Auto sai kavereiltani lempinimen ”legenda jo levitessään”. Jättihän se tien päälle muutamia kertoja…”

”Punainen SAAB 90 vm. 1986.”

”Musta Mini 1000, -77. Kaverit kehuivat kaarrekäyttäytymistä leveillä kesärenkailla. Vain kerran se jätti Orituvalle armeijareissulla. Katkojan kärkien konkan johto oli katkennut :)”

”Ensimmäinen autoni on Volvo PV-444 vuosimallia 1952. Ostin autoni vuonna 1971, ja se on edelleen minulla kesäautona. Ikimuistoisin reissu oli sateisena vuonna 1974 kesälomamatka Kilpisjärvelle. Aina satoi, teltta PV:n peräkontista levähdysalueelle, kamat sisälle ja nukkumaan sateen ropinaan.” Rauno Paavola

Rauno Paavolan ensimmäinen auto oli Volvo-444 vuosimallia 1952. Auto on Paavolalla edelleen kesäautona.

Ikävä Datsun 100 A:ta

”Datsun 100 A Wagon. Pieni, mutta ketterä. Muuntui hyväksi tavarankuljetuksiin penkkiä kääntämällä. Siellä nukuttiin kolmen lapsen kanssa lomareissulla. Keräilijä osti sen ja ajoi sillä kotiinsa pohjoiseen. Monta sataa kilometriä. Sitä oli ikävä kauan.”

”Ensimmäinen autoni oli Fiiat 600, vuosimallia 1974. Siihen mahtui tosi hyvin neljä aikuista, kaksi kitaraa ja muu tarvittava rekvisiitta. Muistan, kun kerran nousin Toijalan asemalla etelään menevään pikajunaan, niin samassa vaunussa istui ikkunan läheisyydessä kaksi miestä, toinen heistä totesi toiselle katsellessaan Hämeentiellä junan vierellä kulkevaa pikku Fiiattia, että ”siinä menee kanssa yksi matopurkki”. Minua tuppasi naurattamaan, kun itselläni oli aivan samanlainen ”purkki” olemassa, mutta yritin pitää pokkani ja hymyillä vain hiljaa sisään päin.

Mutta hyvin pieni Fiiatti toimitti tehtävänsä ja muistelen sitä lämmöllä. Kävin sillä muun muassa Viialasta Diakoniaopiston testeissä Pieksämäellä. Matkaan oli lähdettävä jo sunnuntaipäivänä, koska haastattelut alkoivat varhain maanantaiaamuna. Menin sovitusti. Oppilaitoksen pihassa minua vastassa oli Diakoniaopiston vastaava opettaja, joka ohjasi minut majapaikaani. Hänellä näytti olevan prikullensa samanlainen ja samanvärinen Fiiatti kuin minullakin. Eipä siis ollut opettaja oppilastaan suurempi. Meillä synkkasi heti hyvin yhteen. Minulla oli helppo heti suoraan ja rohkeasti esittää oma toiveeni. Kävi minulle siinä ja siitä sitten miten tahansa. Kerroin, että isäni täyttää huomenna pyöreitä vuosia, ja toivoin, että pääsisin paluumatkalleni mahdollisimman nopeasti. Mahdollinen tuleva opettajani tulisi siitä jo näkemään, mitä tahdoin ja mihin pyrin. Siispä pääsin haastatteluihin aamulla ensimmäisenä ja niin ollen paluumatkalleni välittömästi heti niiden jälkeen. Psykologiset testit olin jo käynyt valmiiksi muualla. Heilautin vain toisille testeihin jääville kättäni ja huikkasin, että syksyllä sitten tavataan! Niin sitten tapahtuikin heti ensiyrittämälläni.

Fiiattikin hoiti oman tehtävänsä tosi hyvin. Siispä kait pieni lapsikin nimitti autoani hiivatiksi. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa siitä Fiiatista olemassa, enkä tiedä, onko sitä yleensä missään olemassakaan. Vauhti on tainnut olla silloin muuten niin menevä, että on kuvat jääneet silloin vähiin tai täysin ottamatta.”

Liisa Ahokkaan ensimmäinen auto oli Kuplavolkkari vuosimallia -66. Hän sai auton ja ajokortin samana päivänä.

Skodalla tansseihin Humppilaan ja Särkkään

”Skoda 120LS (LaiskanSitkeä) vuosimallia 1982. Sain sen moottorivaurioisena ja ensimmäiseksi jouduin ostamaan siihen 50 markalla moottorin ja vaihtamaan sen. (Ei ole Skodat paljon parantuneet) Ekana päivänä kortin saatuani lähdin tietty kylärinksalle ja ”näkkiparkkiin”. Kaveri siinä halusi kyytiin, ja päästiin just parkkiruudusta pois, kun Skoda sammui. Siinä sitä tutkittiin ja todettiin, että puola on särki. Siitä paikasta kaverin kyydillä käymään kotona ja varaosa napattiin tallin hyllystä mukaan. Puola vaihdettiin siinä parkkipaikalla ja sitten päästiin taas rinksalle. Saman Skodan katolla istuttiin usein kavereiden kanssa Viihdestopin edessä. Skodassa usein nopeusmittari näytti 20 ja lämpömittari 120 … :D”

”Ensimmäinen autoni oli VW Kupla vm. 1988. Auto tuli minulle vuonna 1997 jo vähän ennen kun sain ajokortin. Ikimuistoisia olivat opiskeluaikojen kylmät talvet, jolloin Kuplan käynnistymistä ei tarvinnut koskaan jännittää. Auto on minulla edelleen, mutta käytössä vain kuivalla ja aurinkoisella kesäkelillä.”

”Ford Taunus vuosimallia 82. Aina jostain paikasta rikki. Huonoin auto, mitä olen omistanut. BMW hyvänä kakkosena :)”

”Eka autoni oli 1973 Skoda 1000 MB vm. 1967. Ostin auton työkaveriltani Lehtimäen Kallelta. Olin töissä/konepajakoulussa Tampellassa. Olin ajanut ajokortin lokakuussa, ja Kalle tarjoili autoa sen jälkeen. Auto oli tismalleen samanhintainen, kun autokoulukin eli 1200 markkaa. Mukavahan sillä Skodalla oli ajaa viikonloppuisin Tampereelta kotiin Urjalaan, kun viikot asuin Tampereen Peltolammilla opiskelijasoluasunnossa. Viikonlopuille sattui tietysti myös mukavia muistoja jättäneet tanssireissut Humppilan Seurojentalolle ja Punkalaitumen Särkkään SKODALLANI!

Skoda oli takatuuppari ts. moottori oli takana. Talvella se oli hyväkin, kun painoa oli vetävillä pyörillä, ja ajettiin huonoilla renkailla lumisilla teillä. Lämpöähän sieltä perässä olevasta moottorista ei juuri sisälle tullut, ja tuulilasi oli usein jäinen tai ainakin vesihöyryinen. Kesällä taas moottori pyrki keittämään eli jäähdytys ei oikein toiminut. Tienvarren vesiojista joutui joskus ottamaan syyläriin lisävettä keitoksen jälkeen. Kaasu myös joskus ”hirtti” eli kaasu jäi päälle, vaikka nosti jalan kaasupolkimelta. Tämä johtui kaasuvaijerin pituudesta, kun se kulki perästä eteen ja aina saattoi lika ja jää vaikeuttaa vaijerin kulkua vaijerikotelossa.

Mukavin muisto on joululta 1974, kun piti lähteä tyttöystävän kanssa kihlamarkkinoille Forssaan. Oli kova pakkanen, ja Skodapa ei käynnistynyt, piti siirtää kihloja viikolla uuteen vuoteen, mutta ei sentään kokonaan:) Mutta nämä olivat pieniä murheita, kun sai AUTOILLA! Ensi vuonna sen silloisen tyttöystävän kanssa tulee 50 vuotta yhteistä taivalta!”

”Ensimmäinen autoni oli kupla-Volkswagen vuosimallia -66. Auton kanssa samana päivänä sain myös ajokortin, ja piti tietty heti lähteä koeajolle kolmostielle. Sillä matkalla jouduin pysäytysratsiaan kahdesti. Poliisit toivottivat onnea ajoon ja antoivat vaaleanpunaisen lappusen, jossa sanottiin, että kaikki ok – siltä varalta, että minut pysäytettäisiin vielä kolmannenkin kerran. Autolla kävimme mieheni kanssa neljänä peräkkäisenä kesänä Lapissa.” Liisa Ahokas

Liisa ja Lasse Ahokas matkalla Lapissa. Lasse Ahokas pystyttää telttaa.

Ahokkaat matkalla lähellä Altaa Jäämeren rannalla Norjassa.

Poliisi-Lada ei pysynyt Vauxhallin perässä

”Mökkiautona oli Vauxhall Viva vm. 73, ja virallinen ensimmäinen auto oli vuonna 1994 VW Kupla 1300 vm. 73, joka oli pirun kylmä talviauto.”

”Ensimmäinen autoni oli aivan ihana, harvinainen sähkön sininen Ford Cortina vm. 1972. Ostin sen enoltani heti, kun sain kortin. Haettuani sen, eno kertoi, että se on vähän seissyt ja karstaa pitäis polttaa. Lähdin kehä 3:lle ajelee 80:n lätkä takaikkunalla, ja siinä sitten provosoiduin kisaamaan toisen auton kanssa. Kisailun hurmassa en huomannut Ladaa, joka myös yritti pysyä perässä, kunnes katolle ilmestyi sininen vilkkuvalo. Sitten olikin vakavampi paikka, eli kortti pois ja kauheet sakot. Opin etten ikinä provosoidu liikenteessä.”

”Kuplavokkari vm. 1966.”

”Lada 1200L, suomalaisilla penkeillä, Weber-korvauskaasuttimella sekä ralliratilla.”

Pariisin-matka tyssäsi laakerivikaan Hollannissa

”Auto oli punainen Austin Mini vuosimallia -68. Ostin auton 1973 ja maksoin siitä 3000 markkaa. Lähdin nuoren vaimoni kanssa ajamaan Pariisiin, mutta matka katkesi Amsterdamiin. Etupyörän laakeri hajosi. Oli perjantai, ja korjaamot olivat viikonlopun kiinni. Matelimme maanantaiaamuksi Etelä-Ruotsiin Värnamon BMC-korjaamolle moottoriteiden pientareita pitkin. Pyörä piti aikamoista rohinaa, ajoimme kävelyvauhtia. Siihen meni haave Pariisista. Korjaus maksoi rahamäärän, jonka olimme varanneet kameran ostoa varten.” Antti Eirola, Toijalan poika vuoteen 1965 asti

Ulla ja Antti Eirola Norjassa matkalla kohti Pariisia. Eirolat lähtivät liikkeelle Nurmeksesta, josta Ulla Eirola on kotoisin. Pariskunta suuntasi Ranskaan Oslon kautta.