Akaan valmiusjohtoryhmä suosittelee taukoa kaikille lasten ja nuorten harrastusryhmille – Kaupungin tilojen käyttäminen kyseisissä harrastuksissa on kielletty 5.4. asti

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä on tiistaina 16.3. antanut suosituksen lasten ja nuorten harrastusryhmien siirtymisestä tauolle 5.4.2021 asti.

Tauko koskee sisätiloissa toteutettavia kaikenikäisten lasten ja nuorten harrastusryhmiä, joissa on enemmän kuin yksi henkilö. Ulkona harrastamisessa toimitaan OKM:n ja THL:n yhteisen turvallisuusohjeen mukaan.

Akaan kaupungin tiedotteen mukaan ratkaisulla pyritään siihen, että yläkouluissa ja toisella asteella voidaan palata lähiopetukseen mahdollisimman pian. Pandemiaohjausryhmä käsittelee asiaa ensi viikon tiistaina.

Pandemiaohjausryhmä linjasi myös, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.

Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on käsitellyt harrastustoimintaa koskevaa linjausta ja suosittelee noudattamaan sitä heti. Kaupungin omien tilojen käyttäminen kyseisissä harrastuksissa on kielletty 5.4. asti.

Tiedotteen mukaan valmiusjohtoryhmä seuraa tilannetta aktiivisesti ja tiedottaa lisää tarpeen mukaan.

Lue myös:

Pirkanmaa on siirtynyt leviämisvaiheeseen: koronanyrkki kehottaa kaikkia sisätiloissa toteutettavia lasten ja nuorten ryhmäharrastuksia tauolle – Ratkaisulla pyritään turvaamaan lähiopetukseen palaaminen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?