Forum Akaa: Pipolätkää pelaillessa tulee tarkkailtua nuorempia pelaajia ja muisteltua omaa lapsuuttaan ja kymmeniä tuhansia luisteltuja metrejä

Henri Salonen.

Näin keski-iän kynnyksellä sitä itse kukin katselee ja kokee asioita erilaisista näkökulmista. Eräs havahtuminen tuli äskettäin pipolätkäillessä Viialan kaukalolla.

Havahtuminen johtui osittain siitä, että tajusi itse olevansa kaukalon vanhin tai vanhimpia, ainakin fyysiseltä iältä mitattuna. Pelaillessa tulee tarkkailtua muita nuorempia pelaajia ja muisteltua omaa lapsuuttaan, kaukalolla vietettyjä satoja tunteja, tuhansia lämäreitä ja kymmeniä tuhansia luisteltuja metrejä. Ei sentään kilometrejä.

Nuoruudessa pipolätkäillessä tärkeää oli, että jaot olivat omalle joukkueelle suotuisat. Vähän harmitti, jos ennakolta taitavaksi ja nopeaksi havaittu pelaaja valittiin vastustajan puolelle, koska tällöin omatkin taidot joutuivat koetukselle. Joskus vähän nenästäkin väännettiin ja ”miestä” otettiin. Jonkun pelaajan isäkin taisi murtua menettämään hermonsa, ja tämä kun tiedettiin ennakolta mahdolliseksi ja mahdollisuudeksi, osattiin myös sopivasti lämmittää yleisen huvin nimissä.

Nyt aikuisiällä ja lapsellisena osaa arvostaa pipolätkässä erilaisia asioita. Pelit syntyvät täysin impulsiivisesti ja varoittamatta, jotkut asettavat mailansa jäähän kasalle ja se on merkki peliin kutsusta. Porukan nuorimmasta päästä joku jakaa mailat kahteen joukkueeseen ja näin puolet on valittu.

Pelaajien lukumäärällä ei ole merkitystä, parhaimmillaan on pitkälle toistakymmentä pelaajaa molemmilla puolilla. Peleissä on mukana kaikenikäisiä, nuorimmat päiväkoti-ikäisiä, ja vanhimmat käyvät vähintään viittäkymmentä. Ammatit, egot, sukupuolet ja roolit heitetään hetkeksi sivuun ja ollaan pelkästään joukkueita.

Peliin pääse mukaan ja pois milloin vain, kaikille syötellään, ja tavoitteena on saada tehtyä maali suoraan syötöstä, koska maalivahteja ei aina ole. Joskus erikoishetkinä paikalle eksyy myös molari täysissä vehkeissä, ja silloin ei vedoissakaan tarvitse säästellä. Vanhemmat pelaajat antavat nuorimmaisten toteuttaa itseään ja suurimmat kannustushuudot saakin aina nuorimmainen, joka onnistuu viemään kiekon jonkun jalkovälistä tai on oikeassa paikassa oikeaan aikaan lapa jäässä, ja nimi lehdessä.

Noin tunnin–kahden pelailun jälkeen vauhti alkaa viimeistään hiipua, ja osa lähtee syömään, osa siirtyy muuten vain lätkimään tai huilaamaan. Uusia pelaajia saapuu kaukalolle, ja taas on kohta mailakasa jäällä. Ja sama kierto jatkuu joka ikinen talvipäivä, kun sää on suotuinen. Kännykätkin pysyvät kentällä ollessa taskuissa.

Paikallinen aivan mahtava erikoisuus on myös satunnaisen säännöllisen epäsäännöllinen ilmainen termarimehutarjoilu höystettynä kuumalla makkaralla, pullalla ja/tai muulla naposteltavalla. Niistä syvin mahdollinen kumarrus varmasti kaikkien pelaajien puolesta paikallisille toimijoille. Viiala Kiittää.

Iso kiitos luonnollisesti myös jäädytyksestä ja kentän ylläpidosta vastaaville. Vaikka vaan työtään tekevätkin, tekevät sen kuitenkin erittäin hyvin vaikka jää on kovalla käytöllä.

Vaikka maailma ja ihmiset muuttuvat ja taudit jylläävät, jotkut asiat eivät onneksi muutu.

 

Henri Salonen

Kirjoittaja on Tampereen ammattikorkeakoulun lehtori, entinen kaupungin teknisen toimen viranhaltija.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?