Akaan kaupungintalossa Toijalassa on sisäilmaongelmia, jonka johdosta virastotalossa työskentelevät kaupugin työntekijät on sijoitettu työskentelemään joko vuokratiloihin tai toisiin omiin kiinteistöihin, jotkut viranhaltijat työskentelevät etänä.
Muistaakseni valtuusto teki päätöksen, että kaupungintaloa ei enemmälti remontoida. Nyt kun vanhainkoti Mäntymäkeä kiireellä tyhjennetään vanhuksista, voisi tyhjiksi jäävät tilat ottaa käyttöön kaupungin virastotiloina. Kiinteistössä löytyisi toimitilat monelle toimijalle, vaikka toimitilassa ei olisi omaa wc:tä ei suihkua. Jos tulisi tilanne, että Mäntymäen tilat eivät olisi riittävät, niin löytyisihän lisätiloja Viiala-talosta, entisestä kunnantalosta.
Jos vanhainkoti ei kelpaa niin sanotuiksi väistötiloiksi, voisi toisena vaihtoehtona ottaa tilat kehitysvammakeskuksen käyttöön. Tiloista löytyisi erilaisia tilaratkaisuja monimuotoisiin toimintoihin, jopa asumismahdollisuus kehitysvammaisille.
Kolmas vaihtoehto tyhjiksi jääville tiloille olisi museokäyttö tai kulttuuritila.
Matti Humaloja
Suomen Painiliiton entinen tuomari
ei kuntavaaliehdokas (vas)
Kommentointi on suljettu.