Viialan kirkon juhlajumalanpalveluksen päätyttyä oli tarkoitus kahvittaa kirkkokansa. Oletan, että noutopöytään olisi kerääntynyt runsaasti entisiä ja nykyisiä seurakuntalaisia kirkon 70-vuotisjuhlan merkeissä. Puheensorinan keskellä olisi varmaan monen juhlijan huulilla sama kysymys: ”Muistatko, kun…”
Hyvästä tahdosta huolimatta tämä kirkon juhla oli peruttava kahdesti.
Nyt on vielä mahdollisuus tutustua kirjastossa valokuvanäyttelyyn, kirkon tavaroiden näyttelyyn ja kauniiseen kirjailtuun heinäsuolaisten lähetysompeluseuran lahjoittamaan messukasukkaan, jonka muutaman kerran näin jouluna rovasti Koskelan yllä.
Pyhäkön valmistumisesta lähtien seurakuntasalissa on kirkkokansalle tarjottu kahvia aikoinaan Lotta Svärdin massiivisista kupeista niin yksityisissä ilo- kuin surujuhlissakin ja erilaisissa kirkon tilaisuuksissa. Ehkä rakennusvaiheessa työmiehille kahvia tai korviketta riitti piristeeksi.
Suomalaista höyrylaiva Heraklesta odotettiin Rio de Janeirosta Turun satamaan sunnuntai-iltana 24.2.1946. Laivassa monenlaista tavaraa kuten 2500 tonnia raakakahvia. Kansanhuolto päätti säännöstellä kahvia talvisodan alla. Kahviannos oli neljänneskilo kuukaudessa. Tämän jälkeen kupongilla sai korviketta, jossa kahvia oli 15 prosenttia. Vuonna 1943 myyntiin tuli vastike, jossa oli viljaa 85 prosenttia ja sokerijuurikasta ja sikurijuurta 15 prosenttia. Kahvin säännöstely päättyi vasta 1954.
Nyt sitten suomalaiset ovat erittäin kuuluisia kahvinjuojakansaa ja kaupan on jos jonkinlaista paahtoa.
Isäni kanttori Kauko Laitinen kertoi, että kun hän aloitti virkaansa Viialan seurakunnassa vuonna 1943, hän joi kätilö Tilda Säynälän keittiössä kapsäkin päällä tervetuliaiskorvikkeen nuorikkonsa kanssa.
Kirkolla on aina riittänyt vapaaehtoisia tarjoilijoita, pöydänkattajia, tiskaajia.
Aikoinaan palkkalistoilla ollut Laakson Helmi toimi niin sanottuna seurakunnan emäntänä, ja myöhemmin on ollut muitakin. Vapaaehtoisia oli edeltä käsin valmistamassa lähetyslounaita. Ruokatarvikkeita osittain saatiin lahjoituksina. Ennen lähetyslounaat todella vetivät. Esimerkiksi 29.4.1981 paikallislehdessä oli juttu kuvineen ”Lähetyslounas kokosi puolentoistasataa henkilöä”. Keittiössä puuhaaminen on yhtä arvokasta kuin tarjoilijan tehtävät salissa. Nykyisin hygieniapassin puuttuminen rajoittaa innokkaita osallistujia.
Ennen joulukuussa seurakuntasalissa oli runsaasti joulujuhlia ohjelmineen, puuroineen ja kahvineen ja aika usein arpajaisia erilaisten toimintojen tukemiseksi. Seurakunnan toiminnassa huomioitiin lapset, nuoret, keski-ikäiset, varttuneet.
Vanhassa seurakuntasalissa pidettiin varttuneiden Iltapäiväkerhoa. Sen vetovoima huomattiin nopeasti ja toimintaa laajennettiin niin, että sitä voisi kutsua jo puolipäivätoiminnaksi. Tilaisuuden aluksi sopivaa kevyttä voimistelua, sitten edullinen lounas ja paljon ohjelmaa: kerholaisten runoa, laulua, kuvaelmaa, hengellistä yhteislaulua, erilaista leppoisaa viriketoimintaa seurakuntasisaren johdolla. Hartautta eri tavoin toteutettuna. Lopuksi juotiin päiväkahvit. Innolla jäätiin odottamaan seuraavaa kerhopäivää – ilonpisaroita!
Kevätlukukaudella jatkettiin uusin aihein ja huipennus oli kevätretki virikkeineen ja kesällä monipuolinen leiri Kumpulassa, jossa itsekin olin läsnä. Ohjelmassa oli kankaanpainantaa, jalkahoitoa, maittava lounas, saunomista, lepoa ja soutelua pienehköä korvausta vastaan.
Kerran Iltapäiväkerhon lähestyessä ehdotin miesväelle tarjoilijan tehtäviä. Rekvisiittaa löytyi omasta takaa. Oheisessa kuvassa on Kauko Laitinen ”hörsöineen” ja myssypäinen ”kirkonisäntä” Eino Jokela tositoimissa. Mukavaa yhdessäoloa ilmeistä päätellen!
Terttu Laitinen
Kommentointi on suljettu.