Viialan kirkko on kotikirkkoni. Minulle se on ollut aina olemassa sellaisena kuin sen olen nähnyt. Syntymäni aikaan Viialassa kirkkoherrana toimi rovasti Matti Koskela. Hän suoritti kasteeni sekä liitti minut tämän seurakunnan jäseneksi 23.9.1951. Kastetoimitukseni ei kuitenkaan tapahtunut kirkossa vaan omassa syntymäkodissani Haihunkoskella. Mukana oli naapurien ja ystävien joukko, jonka ihmeellisen pitkän nimilistan löysin vasta tänä kesänä vanhan kotini vintin arkistojen kätköistä. Kasteelle minua oli kantanut rakas kummini ja naapurini Aino Virtanen. Minä puolestani laskin Ainon maallisen majan perinteisellä tavalla omin käsin hänen sukuhautaansa tasan päivälleen 61 vuotta myöhemmin. Se tapahtui Viialan kirkkomaalla 23.9.2012. Tällä viikolla sytyttelemmekin lyhtyjämme läheistemme haudoille.
Naapurin tyttö Ritva Koivisto toivoi, että kävisimme rippikoulun yhtä aikaa ja samaan tahtiin, mikä sitten sovitusti onnistuikin. Omalla kohdallani se olisi voinut ehkä tapahtua jo vuotta aiemminkin. Ripille pääsimme 21.5.1967 Viialan kirkossa. Rippipappinamme oli kirkkoherra Matti Koskela.
Alle kouluikäisenä jo tiesin suunnan, mikä on tavoitteeni ja mihin ammatillisesti pyrin. Se ei tietenkään ollut vain omien toiveitteni varassa. Valmistuin diakonissaksi Suomen Kirkon Sisälähetysseuran Diakoniaopistosta, diakonissavihkimyksemme tapahtui Pieksämäellä. Tämä kaikki tapahtui päivälleen tasan tarkkaan kymmenen vuotta myöhemmin ripille pääsyni jälkeen 21.5.1977.
Vanhempani Sylvi ja Toivo siunattiin siitä 20 vuoden päästä samanaikaisesti Viialan kirkossa elokuussa vuonna 1997. Viialan kuoro lauloi tilaisuudessa Hessu-kanttorin johdolla toivomani laulun Kuningas kuninkaiden, jossa on seuraavat sanat: ”Sinä huolehdit lähtevistä, Sinun armosi lähettiläistä. Sinä Kuningas taivaan ja maan.”
Minua on usein puhutellut Viialan kirkon alkuvaiheissa se, että kirkon rakentamissuunnitelmat olivat sotien jälkeen niin pitkällä, että Amerikan kirkon seurakuntien lahjoituksena tullut sementtilasti putosi juuri oikeaan paikkaan, Viialan asemalle.
Viialan kirkon rakentaminen ei ollut vain tiilien yhteen kokoamista tai sementin valamista, vaan siinä rakennettiin temppeliä Jumalan kunniaksi. Viialan kirkko onkin talkootyön suuri voimannäyte. Siitä on osoituksena myös Akaan seurakunnan ystävyysseurakuntatoiminta Kontupohjan seurakunnassa, johon Viialan kuin Toijalankin ”auttavat kädet” ovat pitkäjänteisesti ylettyneet ja sinne ensin 1990-luvulla mukanani kulkeutuneet.
Viialan kirkon siipien suojaan minua on viety niin päiväkerhoon kuin tyttökerhoonkin. Kirkon kerhohuoneessa olen vuorostani myöhemmin pitänyt tyttökerhoa, josta vieläkin on minulla pitkä nimivihko hyvässä tallessa. Veljeni Touko toimi useina kesinä kanttori Kauko Laitisen vuosilomasijaisena ja sitten pestin päättyessä aina tuumasi: ”Kanttori Laitinen tuli taas minua tuuramaan.” Kotonamme äitimme taas uskollisesti toimi pyhäkoulunopettajana kylän lapsille.
Istuin Viialan kirkossa lähes joka sunnuntai. Kirkkoherra, rovasti Pentti Hytösen tapana oli päättää saarnansa aina sanoihin: ”Viimeiseksi tältä paikalta.” Sen jälkeen tulikin saarnan päätössanat. Niinpä nyt on minunkin sanottava samalla tavalla. Sanon pyhäinpäivän Ilmestyskirjan tekstin 21:3 mukaisesti: ”Katso Jumalan asuinsija ihmisten keskellä.” Haluan toivottaa myös Taivaan Isän siunausta kotikirkolleni sekä Viialan entisille patriarkoille, jotka viettävät parhaillaan merkkivuosiansa.
Terhi Hakala-Vappula
Kirjoittaja on Viialasta kotoisin oleva ja sinne aina palaava eläkkeellä oleva diakonissa.
