LHJ Group täytti 25 vuotta – Akaa mukana kehittämässä jätehuoltoa lähes alusta asti

LHJ:n kierrätyspisteiden jäteastioita alettiin loppukesän ja syyskauden aikana uudistaa Akaassa, mutta muovinkeräysastioita niille ei ole tulossa. Rami Pennanen uskoo, että Akaan varsinaisella jäteasemalla aloitettava muovinkeräys on asiakkaille hyödyllinen uusi palvelu. Kuva: Loimi-Hämeen Jätehuolto.

Akaan osittain omistama Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy täytti 25 vuotta 26.10.2020. Nykyisen Akaan muodostaneista Toijalasta ja Kylmäkoskesta tuli vuonna 1995 perustetun yhtiön osakkaita hyvin aikaisessa vaiheessa, sillä molemmat liittyivät yhtiön omistajiksi jo vuonna 1996. Siitä lähtein akaalaisten jätteet on käsitelty suurelta osin Forssan Kiimassuolla.

Forssan seudun viisi kuntaa käynnistivät hankkeen yhteisen jätehuoltoyhtiön perustamisesta vuonna 1995. Kiimassuolle rakennettaisiin uusi kaatopaikka, jota yhtiö jätehuollon lisäksi alkaisi hoitaa. Hyvin nopeasti huomattiin, että kustannustehokas jätehuolto vaatisi laajempaa yhteistyötä. Mukaan saatiin uusia kuntia niin, että parhaimmillaan osakkaiden määrä on ollut 21 kuntaa. Kuntaliitosten jälkeen omistajamäärä on supistunut nykyiseen 16 kuntaan. Vastaanotetut jätteet kierrätetään lähes kokonaan materiaaleina, tai hyödynnetään energiantuotannossa, LHJ kertoo tiedotteessa.

Kuntalaisten jätehuoltoa ja kiertotaloutta

Jo vuosituhannen vaihteessa yhtiön strategiaksi päätettiin kaksilinjainen toimintamalli. Siinä kuntien perusyhtiö LHJ keskittyi puhtaasti kunnalliseen jätehuoltoon. Saman perusinfrastruktuurin oheen lähdettiin luomaan yrityksille suunnattuja valtakunnallisia ja osin kansainvälisiä jätehuollon erityispalveluita. Näin syntyi LHJ Group, jonka tytäryritysten määrä konsernissa on noussut viiteen. Toimintaa kehitetään vahvasti kiertotalouden periaatteita noudattaen.

LHJ Groupin toimitusjohtaja Immo Sundholm on ollut alusta alkaen mukana jätehuollon kehityskaaressa.

– On ollut hienoa olla mukana suomalaisen jätehuoltokulttuurin kehittämisessä tuhansien kaatopaikkojen maasta yhdeksi jätehuollon eturivin maista maailmassa, Sundholm sanoo yhtiön tiedotteessa.

Tulevaisuuden haasteena uudistuva jätelaki

Akaalaisten jätehuoltoon vaikuttavan, uuden jätelain pitäisi tulla eduskunnan käsittelyyn vielä loppuvuonna. Lain taustalla ovat EU:n jäsenmaille asettamat tavoitteet kierrätyksen lisäämisestä. Vuoteen 2025 mennessä kierrätysaste tulisi nostaa 55 prosenttiin. Suomessa on tähän vielä matkaa, sillä kierrätysaste oli meillä 42 prosenttia vuonna 2018.

– Tavoitteisiin on mahdollista päästä, kunhan kokonaisuus on hallussa. Kierrättäminen pitää tuoda lähelle kotia astioihin, jotka tyhjennetään hyvin suunniteltuina reitteinä keskitetysti, selventää Sundholm.

Nykyinen hajautettu ja epäselvä malli ei Sundholmin mukaan toimi. Jätelain uudistuksessa Sundholm pitää tärkeimpänä, että kaksoisjärjestelmästä luovuttaisiin ja kuntien jätehuoltoyhtiö kilpailuttaisi tulevaisuudessa kuljetukset yksittäisten kiinteistöjen sijaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?