Asiointiliikenteellä pyritään tukemaan palveluiden käyttöä ja kotona asumista – ”Palvelu on kaikille kuntalaisille, ei pelkästään ikäihmisille”

Asiointiliikenne on yhä kokeiluvaiheessa. Akaan kaupungin vanhuspalvelujohtaja Anna-Stiina Salminen ja asiakasohjaaja Leena Kähkönen Akaan kaupungilta toivovat reittien suhteen vuorovaikutusta asiakkaiden ja kuljettajien välille. Palautetta voi antaa suoraan kuljettajalle tai vaikkapa Akaan kaupungin verkkosivujen kautta yleispalautekaavakkeella. Reititystä voidaan jatkossa muuttaa käyttömäärien ja kysynnän mukaan. Kuva: Jarno Keskinen.

Palvelut keskittyvät Akaassa. Varsinkin ensi vuonna avattava uusi hyvinvointikeskus tulee lisäämään tarvetta palveluiden perässä liikkumiselle. Yksi osa vastausta tähän tarpeeseen on asiointiliikenne, joka auttaa esimerkiksi vanhuksen terveyspalveluiden äärelle ja takaisin. Asiointiliikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä, jonka tarkoituksena on tukea alueella olevien eri palvelujen käyttöä ja kotona asumista. Asiointiliikenteen autoon voi kuitenkin kivuta kuka tahansa.

– Koululaisetkin ovat löytäneet palvelun. He pääsevät sillä kouluun, jos koulukyydin aikataulu ei sovi omaan tarpeeseen. Liikkumisen esteettömyys on huomioitu, kuljettajalla on mukana jakkara, jonka avulla autetaan huonojalkaisimmat kyytiin, asiakasohjaaja Leena Kähkönen Akaan kaupungilta kertoo.

Korona häiritsi mallin muodostumista

Asiointiliikenne on edelleen muotoutumisvaiheessa. Käyttäjiltä toivotaan nyt aktiivista palautetta, jotta palvelusta saadaan mahdollisimman toimiva, Akaan kaupungin vanhuspalvelujohtaja Anna-Stiina Salminen sanoo.

– Palveluliikenne toimii jo nyt ja koronasta huolimatta, mutta kokonaispaketti hahmottuu paremmin ensi vuonna, kun saadaan hyvinvointikeskus käyttöön ja asiointiliikenne muotoutuu. Palautetta aikatauluista ja palvelusta voi antaa suoraan kuljettajalle.

Korona ei ole lopettanut eikä lopettamassa asiointiliikennettä, mutta käyttäjien toivotaan muistavan maskin käytön. Maskeja voi noutaa juuri laajennetusta kaupungin jakelusta, jos kuuluu ilmaisiin maskeihin oikeutettuun ryhmään.

Viialassa löydetty parhaiten

Asiointiliikenne toimii Kylmäkosken, Viialan ja Toijalan alueilla. Viialalaiset ovat löytäneet palvelun parhaiten. Tähän saattaa vaikuttaa se, että Viialassa asiakkaat voivat parhaiten hyödyntää palveluliikenteen suomaa mahdollisuutta tilata kyyti jopa kotiovelta.

– Asiointiliikenteellä on reitti ja aikataulut, mutta reitiltä voidaan mahdollisuuksien mukaan myös poiketa. Viiala on niin tiivis, että siellä poikkeaminen on usein mahdollista. Kylmäkoski on jo niin laaja, että aikataulussa ei pysytä, jos poikkeamia tulee usein, Kähkönen kertoo.

– Tästä on tullut palautetta ja se on asia, jota meidän pitää edelleen kehittää. Emme ole unohtaneet Kylmäkoskea, Salminen sanoo.

Vaikka kyytiin olisi noussut asiointiliikenteen viralliselta pysäkiltä, voi kotimatkalla pyytää kuljettajaa viemään suoraan kotiovelle. Jos aikataulu antaa myöten, voidaan näin helpottaa esimerkiksi seniorin urakkaa ostosten kantamisessa kotiin.

Ajetaan minne asiakas haluaa

Asiointiliikenteen käyttö maksaa euron suuntaansa. Matkan pituudella ei ole väliä.

– Usein meiltä pyydetään ”taksilappuja”, eli sosiaalihuoltolain perusteella myönnettävää liikkumisen tuen kuljetuspalvelua. Niiden käyttö maksaa asiakkaalle 3,30 euroa suuntaansa, niitä saa korkeintaan kahdeksan kappaletta kuukaudessa ja ne on tarkoitettu vapaa-ajan matkoihin ja asiointiin, mutta ei terveyspalveluiden käyttöön. Asiointiliikenteessä ei ole rajoituksia. Kysynkin kuljetustukea hakevilta, onko asiointiliikenne tuttu. Yleensä ei ole, Kähkönen kertoo.

Ideana oli, että asiointiliikenteen vuoroja ajettaisiin vuosi, jotta nähtäisiin, miten käyttäjät palvelun löytävät. Korona häiritsi kokeiluvaihetta.

– Nuotittamistahan tämä on. Asiointiliikenteen aikataulussa on mietitty sitäkin, miten vuorot palvelisivat junaliikenteen käyttäjiä, Kähkönen lisää.

Aikataulun voi tilata kotiin

Asiointiliikenteen aikataulun voi tarkistaa netistä tai noutaa terveysasemilta tai kirjastoista. Sen voi tilata myös postilla kotiin, jos se sopii parhaiten. Tilauksen voi tehdä numerosta 040 335 2630. Aikatauluihin ei tehty muutoksia esimerkiksi kesän aikana, vaan asiointiliikennettä ajetaan vuoden ympäri aina arkisin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?