Tuttavani oli lapsena tutustumassa Olkiluodon ydinvoimalaan Eurajoella. Todennäköisesti tämä tapahtui joskus 80-luvun lopulla tai aivan 90-luvun alussa. Joka tapauksessa pahimman ydinvoimavastustuksen jälkimainingeissa. Joku ydinvoiman vaarallisuudella pelotelluista kysyi joukkoa johtaneelta Teollisuuden Voiman edustajalta, voisiko Olkiluodossa tapahtua vastaava onnettomuus kuin oli muutamaa vuotta aiemmin tapahtunut Tšernobylin ydinvoimalassa. Vastaus oli jopa 80-luvun mittapuulla melko ylimielinen ”Poika, vesi ei pala”. Tällä ilmeisesti viitattiin siihen, että polttoainesauvat ovat vedessä ja siten melko hyvin turvassa ylikuumenemiselta.
Akaan rakenteilla oleva tornitalo yritettiin polttaa viikonloppuna. Toivoisi, että polttamista yrittänyt henkilö olisi osallistunut samalle kierrokselle Olkiluodossa ja saanut saman opin. Siitä olisi voinut johtaa viisauden ”Kivi ei pala”. Betonielementeistä koostuvan rakennuksen polttamisen yrittäminen on suhteellisen turhaa toimintaa.
Tälläkin teolla oli kuitenkin oma arvonsa. Se toimii lähes täydellisenä vertauskuvana sille, miten joku yrittää rakentaa jotakin uutta, parantaa asioita, mennä eteenpäin. Aina kun niin käy, löytyy myös niitä ihmisiä, jotka tekevät melkein mitä tahansa estääkseen kehityksen. Kuvainnollisesti yrittävät polttaa sen talon, jota joku toinen rakentaa.
Miksi? Todennäköisesti nämä talonpolttajat eivät osaa itsekään vastata siihen. Yritäpä omalta kohdaltasi. Onko joku joskus vienyt kehitystä sellaiseen suuntaan, että olet tuntenut tarvetta pysäyttää kehityksen? Jos aivan rehellisiä ollaan, niin luultavasti mieleesi tulee muutamakin kerta. Onko kehittäjä ollut mielestäsi väärässä? Oletko ehkä yrittänyt vain auttaa?
Halussa kehittää piilee se syy, miksi ihmislaji on onnistunut asuttamaan koko maapallon. Aina on löytynyt niitä yksilöitä, jotka ovat halunneet nähdä, mitä seuraavan kukkulan takana on. Mitä jos sellaisia henkilöitä ei olisi ollut? Mitä, jos he olisivat alistuneet niiden ihmisten painostukseen, jotka yrittivät pysäyttää kehityksen? Silloin me emme olisi tässä nyt.
Kehityksen suunnasta ei tarvitse olla samaa mieltä. Siitä on syytä olla yhtä mieltä, että me tarvitsemme kehitystä. Mitä useampaan suuntaan se meitä vie, sen parempi. Jos maapallon asutuksen teoriat pitävät paikkansa, emme päässeet pitkällekään alkukodin ulkopuolelle, kun yksi kehittäjä jo halusi suunnata länteen ja toinen itään. Kehittämisen suunnat olivat vastakkaiset. Molempien seuraaminen kuitenkin johti vähintäänkin kohtuulliseen lopputulokseen.
Meissä kaikissa asuu varmasti kehittäjä. Se kehittäjä saattaa uinua tai tulla esiin vain harvoin. Jos emme itse elä aktiivisen kehittämisen vaihetta, mitäpä jos ainakin antaisimme aktiivisempien kehittäjien toimia rauhassa? Samalla tulemme luoneeksi kehittämiselle myönteisempää maaperää, jossa meidän itsemmekin on paljon helpompi toimia sitten, kun oma kehitysvaihde taas menee päälle. Jos tuomitsemme ja torppaamme, ei meillä ole lupa odottaa yhtään lempeämpää kohtelua toisilta sitten, kun tuomme esiin oman, ainakin omasta mielestämme huikean kehitysehdotuksen.
Kerrostalon polttamisen yrityksestä epäilty kehityksen vastustaja jäi verekseltään kiinni. Tulossa lienee jonkinlainen rangaistus. Voisiko tästäkin ottaa oppia? Se jo tiedetään, että asioiden kehittäminen voi olla epäkiitollista hommaa. Jospa kehittäisimmekin yhteiskuntaamme siihen suuntaan, että emme edelleenkään palkitse kehittäjää, vaan alamme rangaista kehityksen vastustajia?
