Forum Akaa: Koira hankitaan, koska onhan talossa televisiokin – Lue, mitkä ovat neljä muuta koiranomistajan arkkityyppiä

Tanja Salminen.

Jaloissani pyörii elämäni toinen koira. Kennelliiton mukaan koiranpentujen kysyntä on kasvanut, koska ihmisillä on muun muassa etätöiden ansiosta enemmän aikaa. Rakastan ryhmitellä ihmistyyppejä pilke silmäkulmassa, ja kokemuksieni perusteella meidät koiranomistajat voidaan jakaa viiteen arkkityyppiin.

Ykköstyypin rakas hauva ulkoilee flexissä ja syöksähtelee neljä metriä kaikkiin ilmansuuntiin samalla kun sen omistaja selaa Facebookia. Koira valitaan ulkonäön tai muodikkaan rescue-taustan perusteella, ja se kulkee mukana kaikkialla. Tällä omistajalla on usein 1–5 eri kokoista koiraa, ja niistä vähintään yksi on koko ajan omilla teillään. Havainnot karkulaisesta perustuvat Akaalaiset-palstaan Facebookissa. Koirat nimetään suomalaisten perinnenimien mukaan.

Kakkostyypin omistaja antaa koiralle aikaa ja huomiota. Koira tulee luokse lähes ajatuksen voimalla vaikka tuoreen jänispaistin ääreltä. Tämä omistaja harrastaa koiransa kanssa agilityä, koiratanssia, sienestystä sekä ykköstyypin koirien etsintää. Pentukoulusta on siirrytty tottelevaisuuskoulun jälkeen suoraan peruskouluun auttamaan lapsia, joilla on oppimisvaikeuksia. Vyölaukussa on herkkuja, jotka saavat turkin kiiltämään ja estävät punkkeja tarttumasta. Tällä omistajalla on aina vähintään kaksi koiraa, ja aikaisempien lemmikkien kuvat ovat esillä lipaston päällä. Koirat nimetään Disney-piirrettyjen mukaan.

Kolmas tyyppi hankkii koiran, koska onhan talossa televisiokin. Koira kuuluu kalustoon, mutta sen sijainti on kaikille mysteeri aina ruokakupin kilahdukseen saakka. Koira on sekarotuinen, sitä ei ulkoiluteta hihnassa ja se elää täysin terveenä 25-vuotiaaksi. Koiran nimi on Musti, Turre tai Tessu.

Neljännelle tyypille koira on urheiluväline. Lintu ammutaan alas, koira tuo sen. Koira on valittu ajo- tai nouto-ominaisuuksiensa perusteella. Ajojahtien seuraamista varten maan kiertoradalle on ammuttu oma satelliitti, jonka hiomiseen on käytetty enemmän rahaa ja aikaa kuin kuulentoihin. Pihassa on aidattu tarha, jossa on aurinkokennoilla lämpiävä koppi, maanalainen tunneli taloon, vastavirta-allas lihaskuntotreeniä varten ja hierova lepotuoli. Aiempiin lemmikkeihin viitataan ROP, Best In Show ja muilla korkea-arvoisilla näyttelytermeillä. Koiran nimi kaksitavuinen.

Viides tyyppi kohtelee koiraa kuin kuninkaallista. Lemmikki nukkuu hanhenuntuvatyynyllä, viettää päivänsä koirapäiväkodissa ja käy asioillaan vessassa. Koira mahtuu käsilaukkuun ja siinä sitä myös ulkoilutetaan, ellei reitille voi ottaa koiralle tarkoitettuja rattaita. Koiran anturat ovat pehmeät kuin pennulla koko sen elämän ajan. Koiralla on oma IG-tili ja miljoona seuraajaa. Koiran nimi on Chanel tai Vuitton.

No, tuskin näistä nyt kukaan itseään täysin tunnistaa, mutta minut tunnistaa sinkoilevasta söpöstä bassetista joka – toisinaan – tottelee nimeä Rampe. Nähdään Viialan koirapuistossa – myös sinne löytyy sivusto Facebookista!

 

Tanja Salminen

Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?