Jyri Sarkkinen on Humppilan uusi kunnanjohtaja – Mustamaalauspuhelut käänsivät monen päättäjän pään

Jyri Sarkkinen jättää Akaan kaupunkikehitysjohtajan tehtävän ja siirtyy Humppilan kunnanjohtajaksi.

Humppilan valtuusto valitsi Akaan kaupungin kaupunkikehitysjohtajan Jyri Sarkkisen tiistaina 4. elokuuta Humppilan uudeksi kunnanjohtajaksi. Sarkkisen valinta oli pienoinen yllätys, sillä Humppilan kunnanhallitus päätti äänin 4–3 esittää kunnanvaltuustolle Jarmo Juhani Otto Härkösen valintaa kunnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevaan virkaan ja hänen kieltäytymisensä varalle Jyri Sarkkista.

Toisin kävi. Sarkkisen valintaa puoltavia puheenvuoroja pidettiin valtuuston kokouksessa useita. Sarkkisen valitsemiseksi tehtiin myös esitys, jota kannatettiin.

Suljetussa lippuäänestyksessä annettiin 21 ääntä. Näistä Sarkkinen sai 17.

Sarkkinen oli valituksi tulemisestaan selvästi otettu. Tuleva kunnanjohtaja kiitti valitsijoitaan saamastaan luottamuksesta.

– Olen todella otettu luottamuksesta, jonka sain. Humppila olisi varmasti saanut hyvän johtajan myös Härkösestä. Suuntaan nyt katseeni eteenpäin. Me lähdemme yhdessä kulkemaan eteenpäin, ja Humppila lähtee kehittymään, Sarkkinen totesi puheenvuorossaan.

Erikoinen episodi olivat ennen Sarkkisen valintaa pidetyt useat puheenvuorot, joissa valtuutetut kertoivat saamistaan puheluista, joissa Sarkkista oli yritetty mustamaalata. Valtuutettujen puheenvuoroista päätellen nämä puhelut olivat kääntäneet valtuutettujen mielialat voimakkaasti Sarkkisen puolelle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?