Vanha Viialan rukoushuone sai kokonaan uudenlaisen elämän – Kirkkokadulla on sittemmin painettu lehtiä ja hoidettu lapsia

Kotikolon Petra Molin pitää vanhaa rukoushuonetta hyvänä paikkana järjestää lastenkotitoimintaa. Kuva: Antti Luukkanen.

Kirkkokatu kymmenessä sijaitseva iso sininen talo sulautuu hyvin alueensa muiden rakennusten joukkoon. Uusia ja vanhoja omakotitaloja sisältävä alue aivan Viialan keskustassa on kuitenkin ollut vuosikymmeniä sitten paikkakunnan tapahtumien keskipiste.

Ja juuri tuo kaunis sininen talo näyttelee tässä tarinassa isoa roolia.

Tarina alkaa vuodesta 1904, jolloin Akaan silloinen kirkkoherra Karl Troberg huolestuneena Viialan hengellisen elämän niukkuudesta kutsui paikkakuntalaisia koolle keskustellakseen oman rukoushuoneen saamiseksi Viialaan.
Viialan Rukoushuoneyhdistyksen työ kantoi hedelmää. Tontti saatiin lahjaksi Selma Krosbergiltä, ja rakennusmestari Tiitola teki piirustukset ilman korvausta. Muitakin lahjoituksia saatiin. Rukoushuone tuli kaikkineen maksamaan 8000 senaikaista markkaa.

Herran huoneen vihkiäisiä vietettiin 5. joulukuuta 1906. Huomionarvoista on, että päätös Viialan oman seurakunnan perustamisesta tehtiin vasta 20 vuotta myöhemmin. Vuoden 1927 alusta lähtien rukoushuonetta pidettiinkin kirkkona.

Tiloissa on järjestetty myös kouluopetusta.

Viialan rukoushuone alkuperäisessä käytössään. Kuva Esko Korkeamäen kirjasta Vanhaa Viialaa.

Uusi kirkko valmistuu

Rakennus oli kirkoksi vaatimaton. Vuonna 1934 käynnistettiinkin erillisen kirkontornin rakennustyöt rakennuksen koillispäätyyn. Toinen tornin kelloista oli Oulun entisen sotilaskirkon peruja. Niin saatiin paikkakunnalle vihdoin oikeaa kirkkoa muistuttava pyhättö.

1940-luvun lopulle tultaessa seurakunnan koko oli kasvanut ja vanha rukoushuone rapistunut. Tämä asetti paineita uuden kirkon rakentamiseksi. Vanhan korjaaminenkin oli vaihtoehto, mutta Emil Aaltosen rahalahjoitus uutta kirkkorakennusta varten ratkaisi asian. Uusi kirkko kohosi nykyiselle paikalleen vuonna 1950.

Samassa prosessissa purettiin vanhasta rukoushuoneesta kellotapuli, jonka kello jatkoi tehtävässään uudessa paikassaan. Rakennuksen hengellinen tehtävä oli näin ohi.

Näin kävi hyvin palvelleelle kirkontornille, kun uusi kirkko valmistui Viialaan vuonna 1950. Kuva Esko Korkeamäen kirjasta Vanhaa Viialaa.

Kirjapaino ja puusepänverstas

Uusi elämä Kirkkokatu kymmenessä alkoi, kun tilassa käynnisti toimintansa Viialan kirjapaino. Siellä painettiin esimerkiksi Viialan Sanomia.

1960-luvulla kirjapainosta töitä sai myös nuori Aija Kuusela, joka oli viimeisiä samassa rakennuksessa vanhan kirkon aikana kastettuja lapsia.

– En tiennyt missä kirjapaino oli, vaikka olen asunut koko ikäni Viialassa. Olin kyllä mennyt siitä kävellen ja pyörällä ohi monta kertaa.

Oikolukijana ja sitomossa työskennellyt Kuusela muistelee, kuinka silloiset kirjapainon pyörittäjät Pentti Kokko ja Ahti Ring olisivat teettäneet jonkun verran muutoksia talossa.

– Harjakatto oli aukaistu ja yläkerta tehty kirkkosalin yläpuolelle. Alhaalla oli paino ja latomo. Entisen sakastin tiloissa alakerrassa kylän puoleisessa päässä asui päätoimittaja Kokko.

Viialan rukoushuone muutostöiden alaisena. Torni jo kuistit on jo purettu. Kuva Esko Korkeamäen kirjasta Vanhaa Viialaa.

Kuuselan työura kirjapainossa loppui kahden vuoden jälkeen vuonna 1969, kun yhtiö asetettiin konkurssiin. Tilassa aloitti toimintansa Stenroosin puusepänverstas, jonka valikoimaan kuuluivat ainakin keinutuolit ja pinnatuolit.

Kokonaan rakennus ei jäänyt Kuuselan elämässä taakse, sillä hän asui perheineen talossa vielä 1980-luvulla.

Pihassa on ollut tilaa lapsille leikkiä. Tässä Kuuseloiden lapset Juha-Pekka ja Jussi ulkoleikeissä 1980-luvulla. Kuva: Aija Kuuselan kotialbumi.

Kuin kotiinpaluu

1980-luvulla talossa tehtiin trikoovaatteita. Nykyiselle omistajalleen, lastensuojelulaitos Kotikololle kiinteistö siirtyi vuonna 2004, ja seuraavana vuonna tiloissa käynnistyi remontoinnin jälkeen jo toiminta.

– Etsittiin pari vuotta sopivaa kiinteistöä. Vaihtoehtona olisi ollut myös uusien tilojen rakentaminen, mutta meitä kiehtoi vanhat talot, joilla on oma tarinansa, kertoo yrittäjä Petra Molin siitä, miten Kotikolo päätyi Viialaan.

Kodinomainen lastensuojelulaitos on paikka, jossa ympäristöltä vaaditaan levollisuutta. Asuinpaikan pitää kuntouttaa, hoitaa ja parantaa. Molinin mukaan Kirkkokadun talo täytti hyvin juuri nämä edellytykset.

– Tänne muuttaessa oli vahva kotiinpalaamisen tunne.

Petra Molin kehuu talon olevan lujaa tekoa, sillä remontoinnin yhteydessä esiin kaivetut hirret paljastuivat iästään huolimatta erinomaisen kuntoisiksi. Hän nauraakin, ettei kukaan kehdannut aikoinaan lahjoittaa rukoushuoneen käyttöön huonolaatuista materiaalia.

– Nämä hirret tulevat elämään tulevatkin vuosisadat, hän ennakoi.

Kirkkokatu kymmenen rakennus on yhä eri aikakausien remonttien jälkeen hyvässä kunnossa. Vanhat lahjoitushirret kestävät. Kuva: Antti Luukkanen.

Kirkkojen uusiokäyttö harvinaista

Suomen Kotiseutuliitossa työskentelevä arkkitehti Lasse Majuri kertoo, että vanhojen kirkkorakennusten ottaminen maalliseen käyttöön on äärimmäisen harvinaista.

Majurin mielestä lähin esimerkki on Tampereen Kalevassa sijaitseva, Bertel Strömmerin suunnittelema ja vuonna 1950 valmistunut Kalevasali, jonka tiloissa ennen toimineessa Kalevan seurakuntasalissa järjestettiin jumalanpalveluksia ennen nykyisen Kalevan kirkon valmistumista vuonna 1966.

Takapihan puolella oleva terassi oli käytössä jo 1980-luvulla. Talon väri vain on vuosikymmenten saatossa vaihtunut. Kuva: Aija Kuuselan arkisto.

1960-luvun kirjapainoaikoina Kirkkokadun rakennus näytti tältä. Kuva Esko Korkeamäen kirjasta Vanhaa Viialaa.

 

Lastensuojelulaitos Kotikolo on nykyään tieltä katsottuna hyvin puiden ja pensaiden katveessa. Kuva: Antti Luukkanen.

 

Lähteet: Matti Koskela: Viialan kehitys omaksi seurakunnaksi, Toini Vainio: Viialan seurakunnan vaiheita ja elämää vuosina 1927-1970, Tuula Numminen: Kun sanomalehti Akaaseen tuli, Esko Korkeamäki: Vanhaa Viialaa.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?