Lukijamme haluavat Nahkialanjärven alueelle ensisijaisesti kesäkahvilan tai -kioskin sekä kävelysiltoja – Kannatusta saivat myös erinäiset kunnossapitotoimet: ”Aivan ensimmäiseksi pitäisi ruopata molemmat joet ainakin vähän matkaa ja järven kaupunginpuoleinen ranta. Muu ei ole niin tarpeellista.”

Näkymä Nahkialanjärvelle Satamatieltä 13. heinäkuuta 2020. Kuva: Oona Eskeli.

Akaan Seutu kysyi verkossa lukijoiltaan, miten Nahkialanjärven aluetta voisi parantaa. Verkkokyselyyn tuli viikon aikana yhteensä 32 vastausviestiä, joista lähes jokaiseen sisältyi useampi kuin yksi kehitysehdotus.

Kyselyn vastausten perusteella kaupunkilaiset tuntuvat olevan Nahkialanjärven seudun kehittämisen suhteen samoilla aaltopituuksilla. Suuressa osassa vastauksia mainittiin jonkinlainen kahvila, kioski tai terassi sekä silta.

Huomattavaa kannatusta saivat myös liikuntaan liittyvät panostukset sekä erilaiset kunnossapitotoimet.

Ehkä jotain tällaista myös Nahkialanjärvelle? Viime kesänä Toijalan asemalle pyrittiin saamaan käyntiin konttikahvilatoimintaa. Kuva: Kea Pesonen.

Kahvila rannalle tai järvelle

Kahvilatoimintaa toivottiin Nahkialanjärven ympäristöön muodossa tai toisessa noin yhdeksässä vastauksessa. Vastauksissa kannatusta saivat niin kiinteät kuin siirrettävätkin ratkaisut. Myös esimerkiksi kelluvaa kahvilaa ehdotettiin.

”Kesäterassia ja pientä palvelua a-oikeuksilla, kaupunkilaisten olohuone.”

”Joko kiinteä tai siirrettävä kesäkahvila tai jäätelökioski.”

”Kelluva kesäkioski, johon voisi palkata nuoria koko kesän ajaksi. Mikä sen mukavampi paikka juoda kuppi kuumaa tai kylmää kuin terassilla järven päällä.”

”Rantakahvila/ravintola, jäätelökioski.”

”Tapettitehtaan ympäristöön saisi viihtyisän kesäravintolan/baarin. Sen omistajien kanssa pitäisi hakeutua syvempään yhteistyöhön.”

Moni kyselyyn vastannut haluaisi kulkea Nahkialanjärven jokien yli kaunista kävelysiltaa pitkin. Kuva: Oona Eskeli.

Siltoja kulkemista sujuvoittamaan

Siltojen suosio oli samaa tasoa kuin kahvila- ja kioskitoiminnan. Vastaajien mukaan sillat olisivat paitsi hyödyllisiä ulkoilijoille, myös hienon näköisiä.

”Valkoinen puusilta joen yli.”

”Kävelysillat joen yli Tapettitehtaan ja suihkulähteen lähelle.”

”Joen suistoihin riippusillat tms, niin voi ulkoilla lammen ympäristössä käymättä Satamatiellä ja Hämeentiellä.”

”Nahkialanjärvestä lähtevien jokien ylitykseen molempiin päihin voisi rakentaa valkoiset esim. kaarisillat. Tuovat kaunista ilmettä ja olisivat kävelijöille hyödylliset ylityspaikat.”

Lontilanjoen maisemia 30. heinäkuuta 2020. Kuva: Mikko Peltoniemi.

”Lisää laitteistoa liikuntaan”

Nahkialanjärvi on jo nykyisellään suosittu ulkoilupaikka, ja moni kyselyyn vastannut halusi alueelle entistä enemmän liikuntaan liittyvää tarjontaa.

”Lammen ympäristö olisi loistava alue esim. frisbeegolfradalle. Alueelle sopisi myös muita liikuntapaikkoja, esim. padelkenttä.”

”Kunnollinen ulkokuntosali! Sellainen crossfit-tyyppinen, jossa olisi paljon erilaisia tankoja, telineitä ja välineitä. Akaassa ei sellaista vielä ole ja Nahkialanjärven alue olisi täydellinen sijainti sellaiselle.”

”Leikkipuisto ulkoliikuntapaikan viereen, ja lisää laitteistoa liikuntaan.”

”Talvisin luisteluareena.”

Kyselyvastauksissa kannustettiin jokien ruoppaamiseen. Kuvassa Nahkialanjoki 28. heinäkuuta 2020. Kuva: Oona Eskeli.

Siistimistä ennen muuta kehitystä

Osa vastaajista oli sitä mieltä, että Nahkialanjärven ympäristöä pitäisi huoltaa paremmin ennen kuin alueelle ideoidaan mitään isompaa.

”Aivan ensimmäiseksi pitäisi ruopata molemmat joet ainakin vähän matkaa ja järven kaupunginpuoleinen ranta. Muu ei ole niin tarpeellista.”

”Tarvitaan ruoppaus ja ranta-alueiden siistiminen koko keskusta-alueelta vähintään. Minimi Turun-radalta Rättöön asti. Ensin ’tuote’ kuntoon ja sen jälkeen suunnitellaan tapahtumia ja muita kehittämisiä.”

”Ainakin rantaniittyjä pitää parturoida sen verran, että kalastus onnistuu rantatörmältä. Siinä paranee alueen virkistysarvo helposti ja halvalla.”

Nahkialanjärven tuntumassa riittäisi parturoitavaa. Kuva: Oona Eskeli.

Villiyrttipuisto mehiläiskaupunkiin?

Kyselylomakkeen kautta annettiin myös pari sellaista ehdotusta, jotka eivät toistuneet muissa vastauksissa. Yhdessä näistä alueelle ideoitiin luonnonvarainen villiyrttipuisto. Ehdottajan mielestä sellainen sopisi hyvin mehiläiskaupunkina markkinoituun Akaaseen.

”Luonnonvarainen villiyrttipuisto, jossa ihmiset voisivat käydä tutustumassa ravinnoksi käytettäviin villiyrttikasveihin ja vaikka kerätä niitä sieltä. Sen suosiohan kasvaa kaiken aikaa.”

Kuva: Oona Eskeli.

Kyselyssä annettuja ehdotuksia kootusti:

”Aivan ensimmäiseksi pitäisi ruopata molemmat joet ainakin vähän matkaa ja järven kaupunginpuoleinen ranta. Muu ei ole niin tarpeellista.”

”Lammen ympäristö olisi loistava alue esim. frisbeegolfradalle. Alueelle sopisi myös muita liikuntapaikkoja, esim. padelkenttä.”

”Jos Lontilanjokea ei pystytä raivaamaan kaatuneista puista, niin aivan turha kehittää järveä, joka elää tuosta joesta. Nyt ei veneilyä, ei suppailua, ei kalastajia. Tarvitaan ruoppaus ja ranta-alueiden siistiminen koko keskusta-alueelta vähintään. Minimi Turun-radalta Rättöön asti. Ensin ’tuote’ kuntoon ja sen jälkeen suunnitellaan tapahtumia ja muita kehittämisiä.”

”(Kesä)ravintola/kahvila, ruusutarha, lisää taidetta, tapahtumia.”

”Näyttävät vesisuihkut keskelle järveä, valaistuksella. Kilsanmäen puoleiselle rannalle pöytä-penkkiryhmiä piknikkejä varten. Kaarisilta joen yli. Penkkejä kylän puolelle pitkin matkaa ikäihmisten levätä.”

”Joen suistoihin riippusillat tms, niin voi ulkoilla lammen ympäristössä käymättä Satamatiellä ja Hämeentiellä. Laituri oleskeluun ja kalasteluun. Toisen puolen ruoppaus ja nurmialueen teko. Kiinteä esiintymislava erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Kesäterassia ja pientä palvelua a-oikeuksilla, kaupunkilaisten olohuone. Talvikaudella ladut ja lämmintä kaakaota, pulkkamäki yms..”

”Kunnollinen ulkokuntosali! Sellainen crossfit-tyyppinen, jossa olisi paljon erilaisia tankoja, telineitä ja välineitä. Akaassa ei sellaista vielä ole ja Nahkialanjärven alue olisi täydellinen sijainti sellaiselle.”

”Leikkipaikka lapsille (aidattu), kesäkioski, nurmikon leikkaus lyhyemmäksi piknikiä ajatellen.”

”Tehdään Nahkialanlammen alueesta tapahtumapuisto sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön. Iso suihkulähde lammen keskelle. Taide osaksi kehitystyötä, Näkymän ympärivuotinen hyödyntäminen. Leikkipuisto ulkoliikuntapaikan viereen, ja lisää laitteistoa liikuntaan. Matala hiekkaranta perheen pienimmille.”

”Esiintymislava, voisi pitää esim. yhteislauluiltoja tai esiintyjiä. Siihen yhteyteen voisi rakentaa kiinteen kahvion, jota voisi pitää auki, kun on ohjelmaa lammella. Minigolf olisi kanssa kiva.”

”Uimaranta, kahvilatoimintaa, johon tarvitsisi sähköpistokepaikkoja. Kesäisin trubaduuri palkattaisiin. Istutettaisiin puita ja jossakin voisi olla niitty. Taidetta, joka sopii luontoon…”

”Joko kiinteä tai siirrettävä kesäkahvila tai jäätelökioski. Pöytäryhmiä piknikkejä varten. Polkuveneiden vuokrauspiste.”

”Tapettitehtaan ympäristöön saisi viihtyisän kesäravintolan/baarin. Sen omistajien kanssa pitäisi hakeutua syvempään yhteistyöhön. Yleinen siisteys ja kunnostaminen auttaisi jo paljon – resurssisyihin vedoten ryteiköt rehottavat. Vesiaihetta hieman pintaa elävöittämään ja tietenkin syksymmällä valaistus elävään veteen.”

”Kapeammalle kohdalle, missä joki virtaa, voisi tehdä upean kaarisillan. Reheviä ja isoja kukkivia pensaita. Ehkä jäätelökioski kesän ajaksi.”

”Kelluva kesäkioski, johon voisi palkata nuoria koko kesän ajaksi. Mikä sen mukavampi paikka juoda kuppi kuumaa tai kylmää kuin terassilla järven päällä. Rannalla voisi olla myös vuokrattavana sup-lautoja, kanootteja, kajakkeja ja vaikkapa polkuveneitä.”

”Ainakin rantaniittyjä pitää parturoida sen verran, että kalastus onnistuu rantatörmältä. Siinä paranee alueen virkistysarvo helposti ja halvalla.”

”Nahkialanjärvestä lähtevien jokien ylitykseen molempiin päihin voisi rakentaa valkoiset esim. kaarisillat. Tuovat kaunista ilmettä ja olisivat kävelijöille hyödylliset ylityspaikat.”

”Frisbeegolfrata.”

”Kunnollinen leikkipuisto. Radan Nahkialan puolella ei ole yhtään kunnollista leikkipuistoa.”

”Muutama roskis lisää. Helpiön leikkikentälle tallentava kameravalvonta. Satamatielle tapettitehtaan suojatielle koroke ja Näkymien ympäristövauriot on maisemoitava.”

”Hiekkaranta ja uimapaikka, laululava pienellä tanssi- ja esiintymisalueella.”

”Kaarisilta joen ylitse ’järven’ molempiin päihin ja suihkulähde keskelle lampea.”

”Nahkialanjärven kiertävä ulkoilureitti on helmi, se on ehdottomasti säilytettävä. Seniorikuntoilupaikka on hieno juttu myös. Sen lisäksi olisi hienoa saada varsinainen ulkokuntosali. Sen ei tarvitse olla monimutkainen, mutta pari rekkiä ja levytankoa antaisi jo monipuoliset harjoittelumahdollisuudet.”

”Istuinpenkkejä enemmän joka puolelle, jotta voisi viettää esim. piknikkejä. Rannan ryteikköä voisi siistiä, jotta näkisi järvelle paremmin. Siellä on yksi laituri ilmeisesti onkimiseen, mutta voisi olla laitureita muitakin, jossa voisi istuskella, onkia ja ottaa aurinkoa.”

”Rantakahvila/ravintola, jäätelökioski, polun reunoille kauniita istutuksia, kivikkoja, joissa kukkia ja pensaita, siltoja, ym. Ottakaa mallia Kotkan Katariinan puistosta. Polun varrelle monia kauniita levähdysalueita, joissa pöytiä ja tuoleja. Muutaman kerran kesässä iltamarkkinat/tori, jossa myyjät polun varrella.”

”Luonnonvarainen villiyrttipuisto, jossa ihmiset voisivat käydä tutustumassa ravinnoksi käytettäviin villiyrttikasveihin ja vaikka kerätä niitä sieltä. Sen suosiohan kasvaa kaiken aikaa ja esim. Jyväskylässä on perustettu hortapuisto (Kehä Vihreä) tähän tarkoitukseen, jossa myös ohjattua toimintaa asian ympärillä. Villiyrttipuisto sopisi hyvin Akaaseen, kun olemmehan jo mehiläiskaupunki.”

”Kävelysillat joen yli Tapettitehtaan ja suihkulähteen lähelle. Parempi päällyste, joka kestää kevään ja syksyn säiden vaihtelut. Kesäkioski.”

”Joen ylittävät sillat sekä Satamatien että Hämeentien puolelle.”

”Kahvila ja laituri.”

”Valkoinen puusilta joen yli, lisää roskiksia ja muutama penkki. Pysyvä kaukoputki, jolla voi tiirailla lintuja.”

”Kunnollinen ulkotreenipaikka esimerkki Valkeakosken sahara. Uimaranta ja kesäkioski. Kunnon opasteet Nahkialanvuoren luontoreiteille. Talvisin luisteluareena.”

”Kesäkahvila/terassi olisi kiva.”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?