Risto Tiainen.
Risto Tiainen on hiljaisesti siirtynyt pois tästä elämästä. Sääksmäen maatalousoppilaitoksen oppilaille jäi mieleen usein toistunut ohje: Moottoriöljyä mieluummin alarajan yläpuolella kuin ylärajan alapuolella eli pitää olla, mutta ei liikaa.
Vuodesta 1971 Risto Tiainen antoi teknisten aineiden opetusta parin kymmenen vuoden ajan, joten useilla maatiloilla ympäri eteläisen Suomen noudatetaan tätä ohjetta. Opettajana Risto Tiaisen muistetaan olleen varsin rento, äärimmäisen rauhallinen ja kuitenkin jämpti sekä tarkka. Hermot pitivät, vaikka oppilaat niitä koettelivatkin.
Hänen opettajantyönsä Tarttilassa loppui oppilaitoksen lakkautuksen myötä mutta jatkui eläkeikään asti, kaukana kotoa Kokemäellä. Sinne oli vaikea kotiutua, mutta väliin mahtuneet pätkätyötkään Lahden seudulla eivät olleet vaihtoehto. Opetustyöhön liittyen häneltä ilmestyi kaksi alan oppikirjaa. Tekniikka oli hänessä sisään istutettuna viimeisiin kotonaolohetkiin asti.
Kymmenvuotiaana pikkupoikana Risto aloitti palkkatyön turvesuolla siskonsa kanssa. Nuoremmat veljet seurasivat myöhemmin perässä. He kääntelivät koneen nostamia paloja kuivumaan. Se oli raskasta mutta antoi elämää varten eväitä. Ansionsa lapset veivät äidille, ja Ristolle jäi sen verran, että sai säästettyä itselleen polkupyörän, joka on ollut hänelle se ainoa oikea ja joka on edelleen kulkukelpoisena varastossa.
Karjalasta tulleena Tiaisen perheen oli aloitettava tyhjästä. Evakkomatkaan ei paljon tavaroita mukaan voitu ottaa.
Isän hankkimaa kylmää tilaa Kihniössä rakennettiin asuinkelpoiseksi. Helposti ei siirtolaisia hyväksytty joukkoon, mutta lasten tilannetta helpotti perheen urheiluharrastukset. Veljekset harjoittelivat ahkerasti ja saivat mukaansa paikkakunnan pojatkin. Lapset sopeutuivat kouluun ja opinnot etenivät hyvin. Kansanopistoon Risto pääsi vapaaoppilaaksi ja sen jälkeen Kihniön kotiteollisuuskoulun metallipuolelle. Teknisen alan opinnot jatkuivat Lahden kotiteollisuusopistossa, ja insinööritutkinnon hän suoritti työn ohella vastaisen varalle.
Pitkäaikaiseksi työpaikaksi tuli Sääksmäen maatalousoppilaitos. Sieltä Päivölän mäeltä opettajanhuoneesta lähti myös kahden opettajan, Kaisan ja Riston yhteiselo. Kaksosten syntymän jälkeen uutterat vanhemmat rakensivat oman talon Metsäpirtin palstalle. Kun lapset lähtivät omilleen, tuli vuoroon kesämökki Pälkäneellä, jossa samoin kuin kotonakin tarvittiin ahkeria käsiä. On vaikea ajatella, että heillä olisi ollut luppoaikaa näistä puuhista. Silti kiinnostus kulttuuriin ja paikalliseen yhdistystoimintaan oli mukana.
Sääksmäellä tiedetään Risto vaatimattomana mutta lupauksensa täyttävänä yhdistysaktiivina. Sääksmäki-seura ry:n johtokunnan jäsenenä hän toimi 18 vuotta, ja sen jälkeen hänet valittiin puheenjohtajaksi. Risto lupautui vain yhdeksi kaudeksi. Ne neljä vuotta olivatkin työntäyteisiä.
Seuran toimintaa rahoitettiin myös talkootöillä. Näin Kauppilanmäen museoalueenkin rakennukset saivat uudet pärekatot. Päreidentekotaito ja -laitteet löytyi. Urakka oli valtava. Onneksi työtä pelkäämättömiä tekijöitä ilmaantui paikalle. Puheenjohtajan panos tässä hankkeessa oli haapojen kaatajasta pärehöylääjäksi. Päästiin vaikeuksien kautta voittoon ja saatiin arvokkaat talot vedenpitäviksi. Ja kun vauhtia oli, työ jatkui seuran oman kotiseutumuseon katolla. Talkootunteja laskematta ja omia tekemisiään esiin tuomatta Risto toteutti kaikki lupaamansa tehtävät.
Nuorena Kihniössä urheilun avulla yhteisön jäseneksi päässyt perheen isä innostui urheiluseura Sääksmäen Suunta ry:n toiminnasta. Samoihin aikoihin Sääksmäen Nuotiopoikien lippukuntaa viritettiin uuteen nousuun. Etsittiin sopivia henkilöitä partion vetäjiksi, niinpä Tiaisen lapset, Mari ja Mikko ilmoittivat isänsä olevan valmis tehtävään. Omasta mielestään hän oli jo liian vanha aloittamaan, mutta otti vastuun vastaan. Innostusta riitti lopulta niin kanoottien rakentamiseen kuin parille suurleirillekin lähtöön.
Kun mies tunnetaan vastuulliseksi ja aikaansaavaksi, maine kiirii, vaikka henkilönä on vaatimaton ja hiljainenkin. Tulee mieleen mies, joka ei osannut sanoa Ei. Risto oli paikallaan myös kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston sekä Saarioisjärven suojeluyhdistys ry:n jäsenenä. Eikä tässä vielä kaikki.
Saarioispuolen kyläyhdistys ry oli valitsemassa puheenjohtajaa vuosikokouksessa 2004, mutta etukäteen ei tuntunut halukkaita tehtävää vastaanottamaan. Kun ei ollut ketään esittää, niin Risto Tiainen ilmoitti olevansa valmis siihenkin toimeen. Hän johti yhdistystä kaksi kolmevuotiskautta ja nosti alueen itsetuntoa vuosittaisia, näyttäviä tapahtumia järjestäen, sai luontopolun suunnittelun ja toteutuksenkin alkuun, kyläsuunnitelma valmistui, samoin Saarioispuolen Omat jutut -kirja, johon Risto itsekin kirjoitti artikkeleita.
Monien kehotuksesta puheenjohtaja täytti ja lähetti kaavakkeen Pirkan Kylien Vuoden kylä -kisaan. Kolmas sija myönnettiin kyläyhteisön uutterasta työstä, ja kunniakirja käytiin hakemassa Virtain Killinkoskelta 2006.
Taitojaan piilossa pitävästä miehestä kuoriutui myös oiva näyttelijä. Sääksmäen suuressa kirkkonäytelmässä Sääksen kansa – Jumalan viljelysmaa Risto oli rovasti Erik Gyllensten 1700-luvulta. Mukana oli koko Tiaisen perhe. Visavuoren Ajan Jumalan vanki -näytelmässä Risto esitti Eliel Aspelin-Haapkylää sekä oli mukana Tuhkimo-näytelmässä Sääksmäki-seuran iltamissa.
Aina valmis, kuten partiossa sanotaan. Sitä hän oli, nöyrä kotiseutuunsa kiintynyt uurastaja.
Tiaisen Risto on nyt poissa, mutta muistamme hänet lämmöllä.
Oppilaiden, yhdistystovereiden, kyläläisten ja omaisten muisteluista koonnut,
Sointu Simola
Viimeisimmät kommentit