Forum Akaa: Digiharppaus osoitti, että oppiminen on mahdollista ja jopa mielekkäämpää muualla kuin luokkahuoneessa – Suurissa ryhmissä tekeminen on aina jonkinlainen kompromissi

Anne Huopainen.

Teetin oppilaillani vuosi sitten kesälomatehtävänä aarrelaatikon. Jokaisen tuli pakata kesän aikana laatikkoon asioita, jotka muistuttivat heitä kuluneen loman tapahtumista. Laatikkoon ei saanut laittaa mitään, mistä sen omistajan voisi suoraan tunnistaa (kuten vaikkapa valokuvia), vaan asioita ja esineitä, jotka itsessään kertovat lomatarinaa. Ensimmäisenä koulupäivänä asettelimme aarrelaatikot näytille ja yritimme päätellä, minkälaisia tarinoita ne kätkivät sisäänsä ja kenelle mikäkin mahtoi kuulua.

Nyt kesäloman kuluessa olen miettinyt paljon, mitä pakkaisin omaan aarrelaatikkooni menneestä kouluvuodesta. Mitkä asiat tai esineet kertoisivat juuri minun tarinaani? Punaisen pelleperuukin etävappujuhlista nyt ainakin, Kiepaus-kirjan, pylväsporakoneen, leivontavälineet ja fillarin. Ne tulivat intuitiivisesti ensimmäisinä mieleeni. On mielenkiintoista huomata, minkälaiset asiat nousevat vahvimpina esiin siinä kohtaa, kun arjen hektisyys hellittää ja on tilaa ja mahdollisuus summailla kulunutta aikaa.

Samalla kun ihmettelen mennyttä, mieleni ahertaa jo tulevan parissa. Mietin paljon, mitä sellaista pakkaisin aarrelaatikkooni kuluneesta etäkouluajasta, josta voisin ammentaa uusia ajatuksia ja toteutustapoja myös tulevaisuuteen. Huomaan palaavani toistuvasti kysymykseen siitä, mihin koulussa tulisi tulevaisuudessa käyttää aikaa. Mitkä ovat niitä tärkeitä perustaitoja, joita varten lasten ja nuorten on mielekästä ja tarpeellista kokoontua samanaikaisesti opettajan ohjaukseen? Kevään pakotettu digiharppaus osoitti ainakin itselleni vahvasti sen, että tietynlainen työskentely ja oppiminen on mahdollista ja joissain määrin jopa mielekkäämpää muualla kuin luokkahuoneessa. Joten mihin asioihin käytämme tulevaisuudessa sen äärimmäisen arvokkaan yhdessä viettämämme ajan, ja mitkä taas ovat niitä asioita, joiden oppiminen ja opiskelu on kenties järkevämpää järjestää itsenäisemmin?

Suurissa ryhmissä kaikki yhdessä tekeminen on aina jonkinlainen kompromissi kaikille. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa paljon puhuttu luokkahuoneen työrauha. Kun etäajan jälkeen kouluun palatessamme huomasimme, miten vaikeaa olikaan asettua isossa ryhmässä työskentelemään, keskustelimme paljon työrauhasta ja erilaisista tavoista toimia. Lapset kertoivat itselleen ominaisimmista tavoista järjestää omaa opiskeluaan etäaikana kotona. Joillekin kaikista mieluisinta oli vetäytyä täyteen rauhaan omaan huoneeseen, suljetun oven taakse, kun taas toiset hakeutuivat vaikkapa keittiön pöydän ääreen muun perheen kanssa yhdessä jutustelemaan samalla, kun tekivät kouluhommiaan. Pyrkiessämme luomaan luokan yhteistä käsitystä työrauhasta, joudumme sulattamaan yhteen monta erilaista tapaa ja mieltymystä. Yhden työrauha on toiselle ahdistavaa hiljaisuutta tai häiritsevää puheensorinaa.

Onneksi minulla on vielä jonkin verran aikaa jatkaa pakkailuani. Ehdin vielä järjestellä ajatuksiani rauhassa, jotta elokuussa mukaani lähtee juuri ne tärkeimmät ja tarpeellisimmat aarteet.

Anne Huopainen

Kirjoittaja on opettaja, äiti ja utelias ihmettelijä

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?