Akaan Seutu 20. toukokuuta oli erityisen miellyttävää luettavaa. Tuo jutussa kuvailtu klimppisoppa oli monesti pidoissakin muiden tarjottavien kanssa, vaikka sitä pidettiin lähinnä arkiruokana. Kun se tehtiin taidolla, se kyllä peittosi laatikkoruuat.
Ensin piti olla hyvin keitetty liemi lihoista, joihin kuului myöskin ydinluu makua antamaan. Kerran meille poikkesi viialalainen mies ja sai klimppisoppaa, jota mies kehui kovin. Siksi äitikin kysyi: ”Tekeekö vaimosi usein sitä?”. ”Kyllähän se tekee, mutta se on tilsavelliä.” Äiti poisti ongelman sanomalla vain, ettei hän ole laittanut siihen taikinaan survottua perunaa.
Minä laitoin perustamassani virkistyskerhossa keväisin perinneruokia, ja syksyisin oli uutispuuron päivä. Uutispuuron aineet minä sain Vesilahdesta Jutilan isännältä. Sain niitä runsaasti, sillä kysyntää puurolle oli varsinkin sotaveteraaneilla. Minulle jäi tunne, että olin tehnyt jotain hyvää heille.
Kun laitoin vuosituhannen alussa kerhossamme klimppisoppaa ja kutsuin kansanedustaja Antti Kaikkosen koemaistajaksi, hän uskalsi ottaa yhden klimpin, kun ei tiennyt, mitä söi. Jälkiruoka sopi Antti Kaikkoselle jo nimensäkin puolesta. Olin suomentanut virolaisesta keittokirjasta maalaispiian hunnun ohjeen. Se oli hyvä ja kevyt jälkiruoka. Kai se nytkin maistuisi puolustusministerillekin.
Kahdesta en luovu Akaan Seudusta ja klimppisopasta.
Helena Halmiainen-Matveinen
Lue myös:
Lue lukijoiden ruokamuistoista – siansorkkia, klimppisoppaa ja veripalttua
