Musiikki vei Satu Pentikäisen Viialasta jo nuorena

Satu Pentikäinen toimii nykyään musiikinopettajana Kouvolassa.

1980-luvun tuttu iskelmätähti Satu Pentikäinen on syntyperäinen viialalainen. Hän on jopa syntynytkin kotona. Kahden opettajan tyttärenä koti oli kulttuuri- ja urheilupainotteinen, mikä näkyi pienen Satun elämässä. Harrastuksia riitti.

– Jouduin karsimaan niitä jo ennen laulamista. Urheilin pienestä pitäen Viialan Virissä. Juoksin satasta ja hyppäsin pituutta, jossa kilpailinkin 13-vuotiaaksi asti.

Pian harrastukset veivät jo pienen tehdaspaikkakunnan ulkopuolelle.

– Sitten tuli taitoluistelu. Kuuluin mun siskon kanssa Tampereen Kooveehen.

Pianonsoiton Pentikäinen aloitti 6-vuotiaana. Viuluharrastus alkoi muutamaa vuotta myöhemmin. Eikä aikaakaan, kun hän tanssi balettia. Hieman myöhemmin kuvaan astui myös ratsastus.

Musiikki vei kuitenkin mennessään.

– Lopulta kävin lauantaisin Helsingissä pianotunneilla Sibelius-Akatemiassa. Yleisurheilu alkoi olla hankalaa, kun kesäisin oltiin täällä mökillä Saimaalla.

Pentikäinen kuitenkin korostaa, että aktiivisesta harrastustoiminnasta huolimatta hänellä oli aikaa myös leikkiä. Kaverit tosin löytyivät nimenomaan harrastusten parissa, sillä Pentikäinen muistaa jaottelun työväen ja korkeammin koulutettujen välillä olleen jyrkkää.

– Asuttiin siellä Keskuskoulun opettajanasuntolassa kentän päässä yläkerroksessa, jossa mulla oli iso huone. Sieltä oli kiva katsoa kentän lätkämatseja.

Vaikka elämänmeno rajoittui Viialassa Matomäen ja Turuntien ympäristöön, löytyi niiltäkin kulmilta tekemistä. Hevosinnostus syttyi lähistöllä olleelta hevostilalta, ja juttukumppaniksi aina vanhempien ihmisten kanssa hyvin toimeentulleelle nuorelle Satulle löytyi lähistöllä yksin asunut naisihminen, jonka keittiön pöydän ääressä hän saattoi istuskella joskus tuntikausiakin kuulumisia vaihtamassa.

Näin mainostettiin nuoren laulajan ensialbumia vuonna 1980.

Tapani Kansalle kesätöihin

Vaikka nuoren Satun laulunlahjat oli jo varhaisessa vaiheessa havaittu, oli laulu-uran käynnistymisessä sattumalla kuitenkin suuri merkityksensä. Satun sisko Tuire oli mukana Tapani Kansan esiintyjäporukassa ja seurusteli tämän pikkuveljen kanssa, mikä avasi kontaktit iskelmämaailmaan kuin vahingossa.

– Tapsa kuuli, että mä laulan, soitan ja tanssin. Hän kysyi, mitä osaan ja lähtisinkö kesätöihin. Se oli ehdottomasti se sysäys, kun Tapsa näki mitä osaan.

14-vuotias uusi kyky tempaistiin kesäkiertueille, joita hän teki Kansan kanssa lopulta vuoteen 1981 asti.

Oma levytysura lähti käyntiin sekin sen kummemmin miettimättä.

– Tapsan tuottaja Matintalon Seppo vaan kerran ilmoitti, että meillä on sulle biisi. Vastasin, että kai mä sitten lähden laulamaan. En ole koskaan pelännyt mitään ja olen tykännyt kaikesta uudesta.

Tuo yksi biisi oli Menolippu, joka vuonna 1979 ilmestyessään kohosi tuolloin 16-vuotiaan Pentikäisen suurimmaksi hitiksi.

Kolmannelle levylle omiakin päätöksiä

Niin laulamisesta tuli Satu Pentikäiselle ura. Häneltä on usein kysytty, eikö häntä tai vanhempia hirvittänyt, kun nuori tyttö muutti kotoa jo ennen täysi-ikäistymistä kiertääkseen ympäri Suomea keikkapaikalta toiseen.

– Olin jo kasvanut niin aikuisten maailmaan. Kyllä äiti mietti silloin sitä mun keikoille päästämistä 14-vuotiaana. Mutta kun mukana kiertueella roudaamassa ja miksaamassa oli Tapsan pikkuveli, niin mulla oli vähän niin kuin isoveli katsomassa perään. Mulla oli aina sellaisia tukijoukkoja.

Rautaa taottiin kun se oli kuumaa. Vuosien 1980-1982 välillä tuoreelta artistilta julkaistiin joka vuosi uusi albumi.

– Kolmannen levyn (Lapsuus jäi, 1982) biiseihin halusinkin jo vaikuttaa. Eka levylle (Satu, 1980) Seppo vaan etsi biisejä, jotka mä lauloin. Siellä oli sellaisiakin, joita en olisi halunnut laulaa, mutta ei niistä siinä ruvettu nahisemaan. Tokalla levyllä (Pellit auki, 1981) on diskofunkia, josta mä tykkäsin. Kolmannella levyllä ei ole enää hirveästi mitään moskaa.

Satu Pentikäinen oli ahkera levyttäjä 1980-luvulla. Levyt olivat menevää ja nuorekasta iskelmää. Laulaja pääsi välillä myös lempimusiikkinsa diskofunkin pariin. Kuva: Lapsuus jäi -levynkansi.

Musiikin täyttämän elämän vastapainoksi Satu Pentikäinen rentoutuu parhaiten Saimaalla mökkimaisemissa.

Menevää ja nuorekasta iskelmää

1980-luvun musiikkibisnes oli raadollista toimintaa, jossa nuorella artistilla ei tosiaan aina ollut mahdollisuuksia sanella ratkaisuja. Pentikäinen muistaa yhden tapauksen selvästi, jossa hän uhmasi hänelle valmiiksi tehtyjä päätöksiä.

– Seppo ehdotti, että tehdään Michael Jacksonin Billie Jean suomeksi. Sanoin, että se on mulle niin suuri idoli, että sen biiseihin ei kajota. Mutta ei meillä koskaan pahoja riitoja ollut. Luotin Seppoon ja Kariin, Pentikäinen viittaa säveltäjä-tuottaja Kari Litmaseen, jonka kanssa hän oli kihloissa vuoteen 1986 saakka.

Nopea käytännön perehtyminen alaan kouli myös tekemään asioita itse. Vieläkin hyvältä omaan korvaan kuulostava ensimmäinen lauluteksti Haluun vapauteen syntyi Kevään säveleen, kun sanoitusta ei alkuperäiseltä tekijältä koskaan tullut.

Neljättä albumia Ota tai jätä mainostettiin jo televisiossa. Albumi onkin varmaan tunnetuin Pentikäisen pitkäsoitoista. Oma osansa oli myös sillä, että hän oli löytänyt oman tyylinsä suomalaisessa musiikkimaailmassa. Pentikäinen kun edusti menevämpää ja nuorekkaampaa tuon ajan iskelmää, joka sai vaikutteita niin popista kuin diskostakin.

– Näin joku aika sitten yhden vanhan laulajakaverini, joka muisteli, että sähän piditkin itseäsi vähän paremman musiikin laulajana, Pentikäinen nauraa ja täsmentää, ettei se tarkoittanut, että olisi pitänyt itseään muita parempana. Hän vaan ei tyytynyt perinteiseen iskelmään.

Ajalleen tyypillisesti Satu Pentikäisen esikoisalbumi sisälsi paljon lainakappaleita. Levyltä löytyy kolme varta vasten hänelle sävellettyä kappaletta. Kuva: Satu-levynkansi.

Pentikäisen iskelmäura päättyi 1990-luvun alkumetreille. Aivan varmaa ei tosin vieläkään ole, etteikö jotain silläkin saralla voisi vielä tapahtua.

Oikeaan ammattiin näyttämisen halusta

Toistaiseksi viimeinen albumi Ei huolet paina ilmestyi vuonna 1986 ja keikkailua Satu Pentikäinen jatkoi vuoteen 1991 saakka. Laulu-uran lopettamispäätös oli monen asian summa. Esimerkiksi ratsastusopettajan opiskelut Ypäjällä olivat hyvässä vauhdissa.

– En oikeastaan koskaan kyllästynyt, korkeintaan siihen jatkuvaan reissaamiseen. En kuitenkaan halunnut laulaa koko loppuelämääni, vaikka olinkin aina tykännyt esiintyä enkä ole koskaan ollut mikään jännittäjä.

Nykyinen ammatti musiikinopettajana valikoitui näyttämisen halusta.

– Mulla oli vanha täti, joka aina kysyi, että koska sä hankit oikean ammatin. Sisuunnuin siitä. Ajattelin, että hitto, kai sitä jotain voisi vielä opiskella. Luontevasti ajattelin kokeilla Sibikseen, vaikka sinne olikin vaikea päästä. Mulla syntyi myös ensimmäinen lapsi niihin aikoihin, kun pyrin Sibelius-Akatemiaan. Pääsinkin kertaheitolla sisään ja aloitin opiskelut.

Vuoden 1981 albumi Pellit auki esitteli astetta menevämmän iskelmäartistin. Kuva: Pellit auki -levynkansi.

Muistot kentän laidalta

Tätä nykyä Satu Pentikäinen toimii musiikinopettajana yhtenäiskoulussa Kouvolassa aina kun ei aktiivisena luontoihmisenä vietä aikaa Saimaalla sukunsa kesäpaikassa. Hieman salaperäisesti hän kertoo, että lavoille paluusta on tullut varteenotettaviakin kyselyjä, mutta koronaepidemian sotkettua suunnitelmat hän ei halua paljastaa asiasta mitään konkreettisempaa.

– Katsotaan ja kuulostellaan, Pentikäinen tyytyy sanomaan.

Suhtautuminen musiikkiin on Pentikäisen elämässä sikäli muuttunut, että nykyään hän osaa arvostaa myös hiljaisuutta. Vaikka kyllä hän nykymusiikkia seuraa.

– Arvostan monia nykyisiä tekijöitä. Olen monesti ajatellut, että onneksi musiikkia sai tehdä silloin, kun siinä oli vielä kunnollisia melodioita ja oikeita soittimia. Harmittaa, kun se on mennyt niin konemeininkiin. Sen näkee oikeastaan koulussakin. Nuorisokin osaa sanoa, että nykykappaleet on tylsiä. Jauhetaan parilla nuotilla jotain melodiaa. Silloinen musiikki oli monipuolisempaa.

Omaa uraansa hän ei kuitenkaan mitenkään aktiivisesti muistele.

– Joskus lapset on kaivaneet mun levyjä esiin. Sen jälkeen kun levy masteroitiin, niin en koskaan kuunnellut niitä. Kun keikoilla veti niitä biisejä, niin ei ollut tarvetta. Mutta nyt niihin on ollut kiva joskus palata.

Kotikonnuilla Viialassa Pentikäinen on aina välillä pistäytynyt ja näyttänyt lapsuutensa maisemia vanhoilla kotikulmilla lapsilleenkin.

– Kyllä me enimmäkseen siellä kentän laitamilla pyörittiin. Lapsuuden talvista on jäänyt ehdottomasti mieleen, kun luistinradalla soitettiin musiikkia. Siellä laulettiin ja luisteltiin samalla, välillä istuttiin pukukoppiin mehulle.

Vuonna 1984 ilmestyneen Ota tai jätä -albumin tunnetuin kappale oli levyn nimikkolaulu. Kannen hevonen lainattiin Tuomarinkylän ratsastuskoulusta. Kuva: Ota tai jätä -levyn kansi.

Uransa varrella Satu Pentikäinen oppi pitämään puolensa ja esittämään toiveita levyille päätyvistä lauluista. Myöhemmin hän myös tekstitti kappaleitaan.

Viialasta jo nuorena muuttanut Satu Pentikäinen käy yhä silloin tällöin kotimaisemissaan.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?