Toijalan Seutu 40 vuotta sitten: Kyläkarnevaaleista tuli yleisömenestys

Toijalan Seutu tiistaina 20. toukokuuta 1980

Kyläkarnevaaleista tuli yleisömenestys

Kylmäkosken Aseman kylätoimikunnan historian ensimmäinen tilaisuus, kyläkarnevaalit, sai mahtavan vastaanoton. Listaan kertyi peräti 190 nimikirjoitusta, mutta kaikki eivät toiminnan tiimellyksessä ehtineet nimeään kirjoittaan, joten väkeä oli kyllä kolmattasataa.
Kyläkarnevaalien tavoitteena oli, kuten kylätoimikunnan puheenjohtaja Uolevi Kallioniemi totesi, lisätä kylän yhteishenkeä ja viihtyvyyttä. Tällä tapahtumalla oli vielä kolmaskin tehtävä, nimittäin kerätä avustusta oppilaiden kevätretkeä varten.

Parhaat seulottiin liikennekilpailussa

Kaikkiaan 52 ala-asteelaista testasi liikennetietouttaan Toijalassa perjantaina. Liikennekilpailu koostui teoriaosasta sekä pyörälenkistä, missä tarkkailtiin liikennemerkkien tuntemusta sekä liikennesääntöjen noudattamista käytännössä. Kilpailun oli laatinut opettaja Pertti Arvonen Toijalan liikennelautakunnan tukemana. Kilpailun kolme parasta, Nina Tielinen, Jari Koski ja Timo Haavisto lähtevät edelleen lääninkilpailuun Turenkiin.

Hallsbergin mieskuoro vierailulle Toijalaan

Toijalan ystävyyskaupungin Hallsbergin mieskuoro vierailee Toijalassa ensi viikonvaihteessa. Edellisestä kerrasta on aikaa jo 13 vuotta.
Hallsbergilaiset laulavat lauantaina Ritvalan Helkajuhlilla ja illansuussa yhdessä Toijalan Mieskuoron kanssa Hakalehdossa. Sunnuntaina on kuoroilla yhteisesiintyminen kirkossa ja ne laulavat myös Rauhanummen alueella pienessä puistokonsertissa.
Toijalan Mieskuoro on vieraillut kaksi kertaa Hallsbergissa, viimeksi neljä vuotta sitten. Toijalalaisillakin oli silloin esiintyminen sikäläisessä kotiseutujuhlassa.
Kuorovierailut kuuluvat ystävyyskuntien yhteistoimintaan, jota hoidetaan niin kuntatasolla kuin vapaan harrastuksen yhteisöjenkin piirissä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?