Koronakonsertit tuovat huippuesiintyjät Akaaseen – Toteutus tapahtuu erityisolosuhteissa, mukana myös paikallisia tähtiä ja uskomatonta uniikkiutta

1930-luvun lopulla rakennettu Kinon Talon elokuvateatterisali on nähnyt monenlaista. Nyt se toimii Koronakonserttien järjestyspaikkana. Kuva: Akaan Seutu.

Paikallismedia Akaan Seutu ja Akaan elävän musiikin yhdistys Almu järjestävät kevään aikana Toijalan Kinon elokuvateatterisalissa konserttisarjan, joka on mahdollista toteuttaa myös kansallisten poikkeusolojen ja valmiuslain aikana. Muusikot kautta maailman joutuivat maaliskuussa vetäytymään lavoilta, mutta Akaassa kehitetty ja kaupallistamista vaille valmis konsepti saattaa muuttaa kaiken.

Toijalan Kinon kansallishistoriallisestikin merkittävässä salissa on kautta vuosikymmenten järjestetty erinäisiä konsertteja ja kabareita, mutta näin kovia nimiä ei ole paikalle saatu. Poikkeuksellinen keikkajärjestely sai Akaan vetämään puoleensa myös poikkeuksellisia esiintyjiä. Kaikki olivat heti kysyttäessä valmiita tarttumaan tarjoukseen ja tilaisuuteen.

Kaupungin pioneerisovellus louhii yleisön paikalle

Tartuntavaaran eliminoimiseksi artistit esiintyvät joko soolona keskellä lavaa tahi duon ollessa kyseessä usean metrin päässä toisistaan. Koronaviruksen leviäminen yleisön seassa ja artistien ja yleisön välillä vältetään sillä, että katsomoon pääsee vain yksi ihminen kerrallaan ja hänkin salin takaosaan. Ei kuitenkaan koko keikan saati illan ajaksi.

Ainutlaatuinen AsMä-algoritmi on syntynyt Akaan kaupungin tietohallintohenkilökunnan uurastuksen tuloksena. Kuva: Akaan Seutu.

Ensimmäisen katsojan jälkeen seuraava päästetään kinon salin yläosan ovista sisään noin kymmenen minuuttia keikan alkamisesta, ja samaan aikaan edellinen ”yleisö” poistuu salin alaosan ovista pihalle. Noin tunnin pituisen keikan aikana katsomossa ehtii täten käydä kuusi ihmistä. Kussakin konserttitapahtumassa esiintyy neljä artistia tai duoa, joten näinä aikoina erittäin harvinaisesta elävästä musiikista pääsee yhden illan aikana nauttimaan peräti kaksi tusinaa henkilöä.

Koronakonsertit-nimellä järjestettävien keikkojen yleisö valitaan Akaan kaupungin hallussa olevien henkilörekisteritietojen perusteella. Kaupungin tietohallintohenkilökunnan luppoajalla etätyönä kehittämä ainutlaatuinen AsMä-algoritmi etsii ja kutsuu viranomaistiedotteella paikalle Akaan asukkaista ne, joita juuri kyseinen musiikki eniten kiinnostaa ja jotka eivät ole koronakaranteenissa.

Kokeneet konkarit lämmittävät lavan

Sarjan avaavassa konsertissa illan ensimmäisenä aktina ovat Matti ja Teppo, jotka joutuivat jo ennen koronaepidemiaa perumaan sarjan kesäkonsertteja, koska heidän bändinsä täysin yllättäen hajosi. Väliin jäi jo sillä ilmoituksella keikka esimerkiksi Valkeakoskella, jonka asukkaat lienevät moninkertaisesti harmissaan jäädessään taas nuolemaan mansikkamehuja näpeistään. Muutama ylimääräinen himputti saattaa päästä Vanajan takaisessa itänaapurissa huulilta myös siksi, että Matin ja Tepon tapauksessa yleisön varmistamiseksi Akaaseen on saatu poikkeuslupa raottaa karanteenikotiovea myös yli 70-, 80, 90- ja 100-vuotiaille kaupunkilaisille.

Tunnetusti tuttuakin tutumman turkulaiskaksikon kanssa samana iltana ja ikään kuin toisena lämmittelybändinä lavalla nähdään veljesteemaa myötäillen Eero ja Jussi Raittinen.

Salmiset ja Ahoset tarjoavat harvinaista herkkua

Kolmantena kokoonpanona keväisen sarjan avaavassa Koronakonsertissa nähdään ja kuullaan edeltävien esiintyjien tapaan vahvalle veljessidokselle perustuvaa, paikallisista juurista versonutta kruununjalokiviveljeskaksikkoa Jukka ”Jukka Ässä” Salminen ja Tommi ”Ei se Nordean Tommi vaan se toinen” Salminen.

Brittein saaria ja Japania myöten maailmaa keikkakiertäneet Toijalan meijerin ja Lastumäen musiikkiluokan kasvatit saavat alustavien tietojen perusteella lavalle mukaan taltioitua tukea myös muusikkoisältään Harri Salmiselta, joka soitti viime vuonna nipun duokeikkoja Tommi ”Ei se toinen vaan se Nordean Tommi” Salmisen kanssa ja antoi niitä varten nauhoittamansa syntetisaattoriraidat pojilleen joululahjaksi.

Jukka Salminen nousee veljensä Tommin kanssa lavalle ensimmäisessä Koronakonsertissa. Kuva: Akaan Seutu.

Veljesteema kantaa kiitettävän komeasti käänteentekevän keikkakimaran kantakonsertin finaaliin saakka, sillä jos ovat Salmiset tunnettuja eritoten Hirsikankaan eteläpuolella, ovat neljäntenä lavalle nousevat veljekset Heikki ”Hessu Maxx” Ahonen ja Reijo ”Haitaritohtori” Ahonen tuttuja ja tykättyjä varsinkin Pohjois-Akaassa. Toki maailman lavat ovat Ahosillekin tuttuja, istuihan nuori lupaus Heikki Reckless Love -yhtyeen rumpupatteriston takana Australiassa viimeksi maaliskuun puolivälissä.

Vaikka toinen viialalaislähtöinen haitaritaituri Kimmo Pohjonen on sekä esiintynyt että levyttänyt rumpalityttärensä Saanan kanssa, Ahosen veljesten rumpu-kurttu-duoa ei ole tiettävästi koskaan nähty sen enempää keikoilla kuin treenikämpällä, joten luvassa on totaalisen ainutlaatuinen musiikkielämys.

Heikki Ahonen vastaa veljensä Reijon kanssa perustamassaan tuoreessa duossa rytmisoittimista. Kuva: Akaan Seutu.

Turvallisuus ennen kaikkea

Jotta Koronakonserteista riittäisi nautintoa hieman muillekin kuin harvoille onnettaren suosimille livelipunlunastajille, konsertit kuvataan ja välitetään simultaanisuoratoistosysteemillä Toijalan ja Viialan toreille sekä Kylmäkoskella Taipaleen kentälle. Jotta väkeä ei kerääntyisi koolle kielletyissä määrin, konserttien ajankohtia ei julkaista etukäteen, eikä niitä saa pysähtyä seuraamaan, mikäli sattuu huomaamaan konserttilivevideoesityksen olevan käynnissä. Samoista turvallisuussyistä konserttisarjan kaikki päivämäärät ja myöhempien osien esiintyjäkaarti pidetään vielä pimennysverhon takana.

Edit: Lisätty 3.4. klo 7.58 tähän kohtaan tieto: Juttu julkaistiin 1.4. klo 01.04.

Koronakonsertit lähetetään simultaanisuoratoistosysteemillä myös Viialan torille, mutta ajankohtaisista olosuhteista johtuen siellä ei tulla näkemään viime kesän Vasenkätisten Vestivaalin kaltaista yleisömassaa. Kuva: Akaan Seutu.

Kommentit (2)

  1. Terhi Hakala-Vappula

    Totta! Hienoa! Ennen kuulumatonta ja täysin uniikillista unennäköä. Sopinee kyllä tähän päivään sekä tietyiltä osiltaan vielä näin illakin suorana lähetyksenä kuulijalle toteutettavaksi. Kotiin tuonti on nyt tällä erää enemmän kuin arvossaan.Kuuntelen, tottelen ja pysyn tällä erää kotona sekä pysyn mielelläni täällä takaosassa. Kiitän näin etukäteen kaikkia järjestäviä tahoja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?