Uusimaa eristetään muusta Suomesta taistelussa koronavirusta vastaan – Vapaa-ajan liikenne rajan yli voi loppua jo perjantaina, Puolustusvoimat on valmiina auttamaan

Maan hallitus kertoi keskiviikkoiltana, että se esittää rajoituksia ihmisten liikkumiseen Uudenmaan ja muun Suomen välillä, jotta koronaviruksen leviämistä saadaan estettyä. Jos eduskunta hyväksyy asetuksen, Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä oman maakunnan alueella. Muiden maakuntien asukkaat taas eivät voi tulla Uudenmaan alueelle.

Muun muassa välttämättömät työmatkat maakuntarajan yli sallitaan, mutta vapaa-ajan matkustusta ei.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan asetus voisi tulla voimaan perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan käsittelyn jälkeen perjantaina 27. maaliskuuta. Rajoitus olisi voimassa 19. huhtikuuta saakka.

Pääministerin mukaan rajoitus koskee Uuttamaata, koska tämänhetkisistä todennetuista koronavirustartunnoista valtaosa on Uudellamaalla.

– Hallitus kävi erittäin perusteellisen ja huolellisen keskustelun tästä rajauksesta. Olemme kuulleet asiantuntijoita, ja hallitus on aivan vakuuttunut siitä, että rajaus nimenomaan koko Uudenmaan alueelle on välttämätön. Taudin esiintyvyys on isoa koko Uudenmaan alueella. Terveysviranomaiset ovat näin kertoneet, enkä heidän asiantuntemustaan kyllä kyseenalaista, pääministeri Marin sanoi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rkp) mukaan valmiuslain pykälä 118 on otettava käyttöön, jotta tartunnan leviämistä saadaan hillittyä niin, että tehohoitopaikat riittävät kaikille koko maassa.

– Siihen me pystymme, kun kuuntelemme, mitä meidän terveydenhoitoviranomaisemme ovat meille kertoneet, Henriksson sanoi.

Puolustusvoimat kantaa kortensa kekoon

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) mukaan Puolustusvoimat on valmis kantamaan kortensa kekoon. Kaikkosesta on tärkeää, että koronaviruksen torjuntaan osallistuu koko yhteiskunta.

Ministeri Kaikkonen on kehottanut Puolustusvoimia valmistautumaan siihen, että koronavirukseen liittyen tulee virka-apupyyntöjä.

– Tässä tilanteessa näyttää siltä, että liikenteenohjauspyyntö poliisilta puolustusvoimille on tulossa. Tähän on valmistauduttu vastaamaan nopeasti. Kyseeseen tulisi varusmiehet useista eri varuskunnista.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd) mukaan tavara-, jakelu- ja rahtiliikenne jatkuvat ennallaan mutta bussi- ja junaliikenne tulevat hiljenemään entisestään.

Pääministeri Sanna Marin kehotti ihmisiä palaamaan nyt mökeiltä koteihinsa Uudenmaan alueelle.

– Kaikilla on oikeus palata koteihinsa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?