Kirjoitan tätä tekstiä sunnuntaina 15. maaliskuuta. Akaassa on juuri ilmoitettu, että yläkoulut ja lukio siirtyvät etäopetukseen. Kirjastot ja kunnalliset liikuntatilat menivät kiinni jo aikaisemmin.
Maan hallitukselta odotetaan uusia linjauksia rajoitustoimenpiteistä. Kenties koulut menevät kiinni lähipäivinä. Tilanteen odotetaan Suomessa kehittyvän sotavuosien jälkeisen ajan pahimmaksi, ja lehdissä näytetään ankeita kuvia italialaisista väliaikaisista sairaansijoista.
Viranomaiset vakuuttavat, että tehohoitopaikkoja ja hengityskoneita riittää kaikille tarvitsijoille ja kaikki mahdollinen hoitohenkilökunta kutsutaan tai määrätään tarvittaessa töihin. Toivotan heille jaksamista suuren urakan edessä.
Leipähyllyt ovat ajoittain tyhjinä, ja myös jauheliha ja Sininen Lenkki ovat olleet ajoittain kaupoista loppu – suomalaisten suosikkiruokia molemmat. Ruoka ei kuitenkaan Suomesta lopu, ja sitä tulee kauppoihin päivittäin lisää. Suurinta huomiota ovat herättäneet vessapaperin hamstraajat. Sitä ei välttämättä ole ollut monellakaan säilössä muutamaa rullaa enempää, mutta nyt taitaa jollain olla vuoden paperit jemmattuna.
Sairastuneiden määrä on tänään suurempi kuin eilen ja huomenna vielä suurempi kuin tänään. Meistä kukaan ei tiedä, kauanko tätä kestää ja milloin tautihuippu saavutetaan. Ihmisiä kehotetaan pientenkin flunssaoireiden ilmaantuessa jäämään kotiin. Yleisin käsitys lienee se, että vähintään pari–kolme kuukautta kestää ennen kuin päästään normaalimpaan tilanteeseen.
Tämä kirjoitus ilmestyy paperisessa Akaan Seudussa 25. maaliskuuta. Korona-tilanne muuttuu päivittäin, joten lehden ilmestymispäivänä olemme tilanteesta vähän viisaampia, mutta paljon väsyneempiä. Meistä jokainen voi tuolloin kerrata, mitä ajattelimme koronatilanteesta viikkoa aikaisemmin tai kuukausi sitten. Miten ajattelemme tilanteen kehittyvän ja kauanko ennustamme tämän jatkuvan.
Suomalaisessa, suhteellisen hyvinvoivassa yhteiskunnassa rajoitukset ja kiellot perustellaan hyvin. Ne tuntuvat kuitenkin pahoilta ja ahdistavilta. Olemme tottuneet siihen, että voimme liikkua vapaasti, käydä töissä, harrastaa ja vierailla palvelutaloissa. Normaalitilanteessa päivähoito toimii ja vähän isommat lapset voivat viettää päivänsä koulussa. Nyt kaikki ei suju siten kuin olemme parin–kolmen sukupolven ajan tottuneet. Se tuo monelle epävarmuutta ja pelkoa.
Tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja toistemme tukemista. Naapuriapuakin tarvitaan. Toisten tukemiseen ja auttamiseen löytyy varmasti keinoja ilman tartuntariskejä.
Italiassa liikkumisrajoitusten keskellä olevat järjestivät upean musisoinnin parvekkeilta. Vain mielikuvitus on rajana, kun yhteisöllisyyttä, toisten tukemista ja ilahduttamista ideoidaan. Kenties tässä työmatkattomassa ja vähäisten harrastusten tilanteessa myös perheelle on enemmän aikaa. Ehkä opimme tästä ajasta jotain tärkeää ja pysyvää siitä, miten tärkeitä olemme toisillemme.
Eija Kariluoma
Kirjoittaja on entinen kunnan ja nykyinen valtion virkanainen.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
